Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
"Minä näen sen", sanoin minä. "Em'ly", pitkitti Mr. Omer, "on siis vielä vähän alakuloinen ja arka; kenties ylipäänsä enemmänkin, kuin ennen. Hän näyttää päivästä päivään yhä hartaammin kiintyvän setäänsä ja käyvän vastahakoisemmaksi eroamaan meistä kaikista.
Rovasti lohdutteli häntä kautta rantain ja hänen alakuloinen maailmankatsomuksensa sopi muutenkin niin hyvästi Ellin omaan. Rovastikin tuli esimerkkiä mielipiteilleen ottaessaan kertoneeksi omasta itsestään ettei hänkään ollut onnellinen ... että kukapa sitä lieneekään tässä maailmassa ... kullakin on ristinsä, pettymyksensä ja vaivansa.
"Minä tahdon sinulle tunnustaa", otti Antero nyt sanoaksensa, "että minunkin sydäntäni vaivaa surullinen tunne ja minä olen sangen alakuloinen, ikäänkuin minua kohtaisi joku suuri onnettomuus.
Siellä istui Maria Attilan rukouskirja kädessään, mutta Leenan tullessa nousi hän ylös. Kapteeninrouva luuli huomaavansa, että Maria oli alakuloinen, mutta päätöksestään luopumatta astui hän esiin ja puhui vakavasti:
Kummallakaan heistä ei ollut sitä nuoruuden iloista hilpeyttä, josta he mennessään niin palawasti hehkuiwat, waan kumpikin heistä oli synkkä ja alakuloinen. Koetin useat kerrat saada heidän kanssaan keskustelua wireille, mutta turhat oliwat yritykseni, sillä puhetta ei waan syntynyt.
"Se on tie, jota myöten oikea tieto asioista pääsee maailmaan. Ettekö usko, että joku unennäkö on tulossa? Mennään kohta, muuten myöhästymme". Hän oli tänä aamuna ollut hyvin alakuloinen, vaikka, kuin tavallisesti koetti sitä salata; nytpä tuo laiha vartalo kävi suoraksi ja askeleet kulkivat köykäisesti, kun hän niitä kuninkaan asunnolle ohjasi.
Olivat tulleet yhdessä Heinosen kanssa maamiesseuran kokouksesta ja eronneet tienhaarassa. Olivat jutelleet maataloudesta, tahi oikeammin Heinonen oli jutellut ja Martti kuunnellut. Nuori mies oli alakuloinen. Hänestä tuntui kuin olisi taas nostettu jotain esirippua ja annettu katsahtaa näyttämöllä elämäntehtäväänsä ja sytytetty siihen sellainen into että teki mieli taputtaa käsiään.
Ja Helena puolestaan, kuin huomasi pienokaisen voivan varsin hyvin, vaan tulevan levottomaksi, jos hän itse rupesi sitä hoitelemaan, viimein hänkin ainoastaan kävi sitä katsomassa. Mutta se ei ollut mitään työtä. Niinpä hän tuota pikaa taas oli aivan kuin viime talvenakin joutilas, alakuloinen, väsynyt ja avun tarpeessa.
Mutta miten se menisi niin keveästi, ettei se kotiintulohetkeä kovin kauhistavaksi saisi. Kotvasen mietittyään kysyi: »Kävitkö missään talossa tullessasi tällä kylällä?» »Pistäysin Lampilassa!» kuului lyhyt alakuloinen vastaus. »Kuulitko siellä mitään meidän kotiseikoista?» jatkoi äiti. »Kuulin... Kyllä se Tahvo kertoi», vastasi taas Antti lyhyesti.
Kornettia nämät aina yhä huolettomammin kohtelivat. Hermina yksin oli lempeä ja ystävällinen, mutta alakuloinen ja ääneti sekä näytti hänen kysymyksiänsä karttavan.
Päivän Sana
Muut Etsivät