Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
»Se on totta se; siinä sinä olet aivan oikeassa, niinkuin aina olen sinulle sanonut.» »Mitä on elämä?» jatkoi Swart. »Ajatteles että kahdeksan päivää takaperin me ajoimme tästä omilla rattaillamme, ja kukapa silloin olisi voinut uskoa, että me tänään istuisimme tässä rankkasateessa, aivan kuin kaksi sammakkoa! No, minun puolestani satakoon miten paljon tahansa. Kun vain *se* olisi pian ohitse!»
Kello oli jo kolme, ja siis ruvettiin heti päivälliselle. »Eipä kukaan ole uutisiakaan vielä puhunut», sanoi Kustu, »mutta täytyyhän minun puhua, ennenkuin Keppi-Maija ennättää, sillä kohta hän on täällä; me ajoimme hänen sivutsensa.» »Mikä uutinen se on?» kysyi muori. »Jussila ja Mikkolan Miina kuulutettiin tänään.»
Korkeat, satavuotiset vaahterat ja jalavat, jotka lähinnä rakennusta kasvoivat, peittivät sen salaperäiseen hämärään. Me ajoimme hyvin hoidettuun ja haravoituun pihaan, pysäytimme hevoset ulkonevan eteisrakennuksen eteen ja astuimme sisään pimeään ja kylmään eteiseen, jossa meidät nöyrästi ja lakkaamatta niijaava palvelusväki vastaanotti.
Barkis ja Peggotty olivat melkoisen aikaa kirkossa, mutta tulivat viimein ulos ja silloin ajoimme edemmäksi maalle. Matkalla kääntyi Mr. Barkis minun puoleeni ja sanoi vilkuttaen silmiänsä sivumennen sanoen, tuskin olisin ennen luullut hänen osaavan vilkuttaa silmiänsä: "Mikä nimi se oli, jonka kirjoitin kärryihin?" "Clara Peggotty", vastasin minä.
"Minne on tultu?" kysäsin, hieroen silmiäni. "Kestikievariin. Jumala ohjasi meitä, ajoimme suoraan aitaan kiinni. Nouse pois, hyvä herra, ja käy lämmittelemään". Minä astuin ulos kuomista. Myrsky pauhasi vielä, mutta hiljemmin entistä. Oli niin pimeä, että tuskin kättänsä eroitti.
Minäkin olin kyllin virkku jo katselemaan. Mutta mitäpä siinä oli juuri katseltavaa, jollei metsää. Tosin olivat paikat ihanat, mutta kyllähän suvella on ihanaa joka paikassa, ja joka seurakunnassa niitä metsiä on. Niitä näitä tarinoiden tulimme Revolahdelle, jossa kumminkaan emme pysähtyneet, vaan ajoimme hiljalleen eteenpäin Paavolan kappeliin.
Elokuun ilta oli tyven ja kaunis, tie hyvä, hepo iloinen, ja kuitenkin näkyi rouva Pupinan matka edistyvän hitaasti, sillä hänen edellään ajoi nuori talonpojan-poika, joka oikein näytti koettelevan rouvan malttavaisuutta, koska ajoi varsin käyden edessämme ja esti meitä pääsemästä ohitse; kun me ajoimme vasemmalle, teki hän samoin, jos hevosta ohjasimme oikealle, ajoi hän taas eteemme.
Me ajoimme kuitenkin taas ylös harjanteelle, jossa Paklja arveli meidän helpommin pääsevän niitä likelle, ja aivan oikein tulikin neljä sutta peräkkäin meitä vastaan kahden aidan välillä. Seitsemänkymmenen jalan päässä meistä kääntyivät ne alkaen juosta edellämme, kunnes saapuivat suurelle Turengin tielle.
Kolmantena päivänä ajoimme jälleen tänne, ja suloisen hyvinvoinnin tunteen vallassa heittäydyin kotiin tultuani sohvan kulmaani ja ajattelin hiljaa huoaten: Täällä on sentään rauha!» Maailma oli saanut tahtonsa perille.
Sitte edelleen vuoria ylös ja alas; välistä ajoimme ratsastaen, väliin taas astuskelimmekin, milloin vuori oli niin kivinen ja jyrkkä, että emme uskaltaneet emmekä raskineet istua satulassa. Varsinkin tällä tiellä huomasin, miten metsättömät ja ruohottomat, miten perin paljaat nämä vuoret ja laaksot tosiaan ovat.
Päivän Sana
Muut Etsivät