Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Vihdoin alkoi mamma puhua. No, Henrik ja Uuno, kertokaapa nyt jotain matkaltanne. Mitä, tuntuiko pitkältä? Alina nousi yhtäkkiä, ja pyöräyttäen itseänsä kantapäällään, aivan kuin uhkamielisenä tai suuttuneena, läksi sisälle paiskaten jälkeensä sisäoven jotenkin kovasti. Mamma katsahti Johannekseen ja kohautti hiukan olkapäitään.
Minusta Alina niin sopii Johannekselle, ettei kaksi ihmistä voi sen paremmin toisilleen sopia, sanoi Henrik. Niinkö? sanoi Alina eikä voinut pidättää itseään kyyneltymästä: Ja minä aijon puhua noista asioista mamman ja Johanneksen kanssa, sanoi Henrik. Mitä Henrik aikoo puhua? sanoi Alina säikähtyneenä ikäänkuin peläten, ettei Henrik ollut sittenkään kuullut mitä hän oli puhunut.
Henrik olisi vieläkin suu auki tuijottanut Alinaan, mutta kun tämä kysyi: ymmärtääkö Henrik? täytyi hänen pian vastata: kyllä, kyllä, ja teeskennellä niinkuin hän olisi kuullut kaikki. Alina rupesi jatkamaan, mutta silloin Henrik vajosi taas omiinsa.
Alina otti asian hyvin leveästi, sinä tiedät, hän on niin kasvanut isänsä luona, aina kahvi pöydällä, monenlaista leipää menot nousivat ihan uskomattomiin. Noh, se on totta, omasta kodistaanpa hän rahat on tuonut, se ei kuulu minuun, mutta Johannes raukka, häntä minun oli sääli.
Ja niin kuin Herra Kappalainen taloissa teki näitä ja muita hyviä parannuksia, niin hän teki myöskin kirkossa ja kirkon menoissa. Mutta tässä hänelle oli paljon vastusta, olletikkin vanhoilta, jotka vanhasta lujaan kiinni pitivät. Seurakunnan veisu kirkossa oli hirmuinen huuto, älinä ja rähinä, yksi huusi sitä toinen tätä, ilman yhtään järjestyksetä eli suloisuudeta.
Puut juoksivat heidän ohitsensa, ensin yksi: vielä he näkyivät, sitten toinen ja kolmas: vilahtivat vieläkin peräkkäin Alina, mamma, Johannes; sitten tuli tuuhea tuomi ja kaikki muut puut, eikä heitä enää näkynyt. Ensimäisen osan loppu. No, oliko lystiä? sanoi Henrik Uunolle, niinkuin heillä oli tapana ennen lapsena kysyä toisiltaan.
Ja kun hän jälleen heräsi, puhui Alina jo ihan toisista asioista, kesän lämpimyydestä, Henrikin tietämättä milloin hän oli mennyt yli tähän aineeseen. Ollakseen näyttämättä tyhmältä Henrik sanoi: Minusta vaan tuntuu, että kaikki tulee vielä hyväksi. Alina katsahti vähän kummastuen, mutta iloisesti Henrikiin. Hyväksikö? Kuinka niin? sanoi hän.
Siellä on maa ihan epätasainen, mäkiä yhtämittaa ja laaksoja ja järviä jokapaikassa, se on niin vaihtelevaa ja hauskaa, pääsi Henrik puhumaan. Vai niin, sanoi Alina. Ja kun me matkustimme puolitoista päivää ja oli vaan yhtä lakeutta, ja kyliä, talot taloissa kiinni, minä ajattelin koko ajan: millä ihmeellä ne ihmiset tuommoisessakin kylässä saavat päivänsä kulumaan!
Ja mitä minäkin, vanha mies, enää tässä teen, ei koskaan enää Alina kulje ovissa... Hän veti äkkiä henkeensä liikutusta hillitäkseen. Uuno nousi ylös. No, joko todellakin? sanoi nimismies kummissaan. Tämä lähtö riisti häneltä harvinaisen tilaisuuden purkaa sydäntään. Henrik ja Uuno olivat hänelle sukulaisuuden tähden niinkuin näkyvä muisto tyttärestä.
Noin kolme tuntia viivyttyämme läksimme ajamaan. Tuomari, ruustinna ja Anna ensimäisellä hevosella, Alina, Selma ja minä toisella, ja isäni viimeisenä. Hänen kuormassaan oli tavattoman paljon tavaraa.
Päivän Sana
Muut Etsivät