Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. marraskuuta 2025
Jopa harjanteella tuolla neito seisoi, Katseli hän ehtoa Helvetian, Joka ihanana ihmeellisen loisti Alasvaipuessa alppein auringon, Rauetessa pyhän juhlapäivän. Taasen tuolla etähällä itäises Kiilto lumitunturien tutkaimilta, Joiden säikkä ilman liepeen reunastaa, Levi taivahalle, sädekiilto ankar; Ja he korkeuden luhtiin kohosit, Kukkulat, kuin pyhät immet valkeis vaatteis, Tuliloisteheessa monen kynttilän. Mutta alahalta vainiot ja virrat Kajastivat tuntureille vastahan, Myhäellen armiaast, ja virran purjeet Pyhäs kajasteessa vitkon retkeilit, Kauka-vuorilt kaikuessa paimenien torven. Kaikki lemmen kuva. Kuvan ankaran Näki tämän allaan Atalantta jalo, Näki hän, ja poski vaalee kuumeni. Mutta käärittihin maa ja taivas Ruskoon riutuvaan, ja seisoit kukkulat, Metsät, virran venheet kuni kultavaatteis Hiljaisessa hetkes ilta-hämärän. Kaikui toki halki ihmeellisen illan Kaukahalta tunturien torvi ain, Kaikui häntä vastaan tornin-kellon ääni Sälähtäen laaksost.
Kun hän alkoi puhua, oli ääni syvä ja varma eikä sanaakaan sammallellut, ei kohonnut eikä laskenut. Rakkaat ystävät, alkoi hän, olin toivonut saavani julistaa Herran sanaa hänen omassa huoneessaan täällä niinkuin muuallakin, teidän esi-isäin hiellä ja vaivalla rakennetussa.
Rummun ääni herätti minut varhain seuraavana aamuna. Minä menin torille. Pugatshevin joukkoja tunkeili lähellä hirsipuuta, jossa vielä eiliset uhrit olivat riippuamassa. Kasakat olivat hevosten selässä, sotamiehet kivääreissä. Liput liehuivat. Muutamia tykkejä, joiden joukossa tunsin meidänkin tykkimme, oli asetettu siirtolaveteille.
Täällä tuntui nyt siltä, kuin myrskyn riehuna olisi kuulunut kaukaa, mutta yhä taukoamattomammasti ja painavammasti sen jymisevä ääni kuitenkin soi; se oli ikäänkuin ukkosen jyminä vuoriharjun takaa, mutta johon ääneen on kuitenkin aukkoin ja ullakkoin läpi kulkiessaan yhtynyt pitkäsointuista ulvontaa. Bård tunsi kylmän hien valuvan kasvoiltaan ja hän piti lujasti kiinni papin kädestä.
Guzlan säveleet, joita orkesteri hillitysti säesti salissa ja jotka muuten muistuttavat aaltojen kuohua ja vetten yli kuuluvaa myrskylinnun laulua, olivat kuin oman isänmaan kyyneleinen ja hellämuistoinen ääni, jossa ilmeni sanomatonta kaipausta ja kaihoisaa toivoa.
Puut olivat pudottaneet lehtensä, paljaat oksat harroittivat rumina rungon ympärillä ja pieksivät vihapäissään toisiaan. Koirat olivat kuin uitetut; haisivat pahalle ja pyrkivät sisään. Ne raaputtivat ovea ja ulvoivat. Sisästä äreä ääni huusi: »tiehesi siitä!» Koirat eivät ääntä totelleet; raaputtivat vaan yhä ja ulvoivat.
Hetken kuluttua hän luuli kuulevansa sairaan hartaasti rukoilevan, vaikkei hän sanoja eroittanut. Seuraavana iltana hän kuuli hänen soittavan hiljaista säveltä aivan kuin viululla, josta ei ääni oikein ottanut lähteäkseen.
Mutta silloinpa nousikin melu talossa: Kalle parkaisi ja huusi, valittain miten kovasti Jussi häntä löi, ja kaikki läsnä olevat toruivat yksin suin tuota kelvotonta huutojullikkaa; kaiken tämän ylitse kuului emännän ääni niinkuin tuomiopäivän pasuuna.
Muistakaat, ettette luovu hänestä. Jokaisen ei ole sallittu, niinkuin minun, saada vanhana jälleen nähdä sitä valoa, jonka hän nuorena heitti. Minulle hänen sanansa ovat niinkuin ääni kuolleitten maasta, sen edestä sopii kuolla."
Kun minä hänet näin, oli hän ryppyinen eukko, jonka ääni vapisi; hänen entisyydestään tiedän ainoastaan, että hän henkisessä suhteessa oli nuoruudesta pitäen ollut heikko sitä suurempi kirous sille, joka sellaisen raukan saattoi turmioon ja jätti sitte hänet yksin elämäntaisteluun nimettömän lapsen kanssa.
Päivän Sana
Muut Etsivät