United States or British Indian Ocean Territory ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Mikset taloon ensin tullut? Tyttäresikin on siellä. Ja Ivar." "Ivar on täällä," vastasi tämä, kuin sotamies vääpelin huutoon. "Niin, mikset taloon ensin tullut" hän aikoi sanoa aamukahville mutta hän arveli, ettei Puolamäki siitä suurtakaan pitänyt, sentähden hän lisäsi "tytärtäsi tervehtämään?" "Tyttäreni menestyy arvaten hyvin emännän turvissa," vastasi Puolamäki tyvenesti.
Tuota juuri tehdessään kuulee hän kamarinsa oven aukenevan ja kääntyen näkee kummastellen miehen, jonka kanssa hän eläessään on tuskin sanaa puhunut. Ulkonäöltään tunsi hän kumminkin miehen. «No, mikäs nyt on saanut vääpelin matkaan?« kysyi Klaus, kättä antaen tulleelle ja kehoittaen häntä istumaan.
Fapianin katu, Kasarmin katu, sekä teltat olivat olevinaan taloja, niitä nimitimme: Jukola, Rajamäki y.m., y.m. Sitä telttaa, jossa minä asuin muutamien toisten soturien kanssa, nimittivät he leikkinimellä "Vääpelin esikunnan teltaksi". Täällä olikin meillä varsin hupainen ja mukava asento- eli leiripaikka, sillä mereltä puhalsi melkein aina raitis tuuli ja aurinko paistoi ihanasti.
Hän avasi suunsa pyytääkseen ylioppilasta kirjoittamaan, mutta samalla samosi Klaus kamariin takaisin. «Menkää nimismiehen tahi kirkkoherran luo!« huusi hän, nähdessään vääpelin. «Minä lähden heti Turkuun«. «Noo! Lähdette! Luulen teidän jäävän, aion teillekin antaa vähäsen; häh?« «Menkää!« ärjäsi Klaus. «Kuulette, ettei minulla ole aikaa«.
Jos saisin ruveta lukemaan!» huusi hän. «Niin sinä saatkin«, vastasi Johannes. «Se on minun velvollisuuteni«... «Ei! Minun se on«, lausui Klaus, ja lähestyen pöytää, jolla vääpelin testamentin alku vielä oli, näytti hän sen Johannekselle, jutellen mitä hänen ja vääpelin välillä oli tapahtunut. «Vääpeli olisi sinulle, Sakari, lahjoittanut rahoja. Minun oli syy, että jäit ilman.
Minä julistan vääpelin vänrikiksi, mutta" nyt kenraali huusi niin lujasti, että kuului yli koko pihan, "rumpali on pelkuri raukka ja hänet minä alennan kuormarengiksi." "Urholliset turkkilaiset," huusi Dshingis-Khan, "kuulkaas, mitä nuo kerskailijat tuolla sanovat!
Hän ei anna meille anteeksi, että me raastamme miehet paraasta unesta. Mitä tästä tulee, jos ruhtinas saa tietää kaikki?» Ruhtinas Galitsinin muisto sai Petterinkin ajattelemaan edes sen verran, kuin hänelle enää oli mahdollista. »Niin», änkytti hän, »jos ... ajattelehan sitä, Ivan Petrovits.» Ivan viittasi luoksensa vääpelin ja sanoi käskevästi: »Muista, että sinun komppaniasi tanssii ilosta.
Eräskin kiväärin kuula oli juuri vähällä sattua päähäni, mutta otti sentään onneksi erään sotamiehen kivärin piippuun, joka sattui olemaan pääni takana poikittain, kun siinä vierekkäin loikoilimme, ja kohosikin siitä ilmaan aikamoisella kiljunnalla. Sotamies aprikoitsi: "katso sitä pirua, kun oli vähällä tappaa meidän Jussi vääpelin".
Eihän heitä vain liene tänne käsketty?» Ivan aivan selvisi kauhusta. »Mitä ajattelettekaan, teidän ylhäisyytenne? Heidän hälinänsä on päinvastoin kiusannut minua, mutta en minä huolinut häiritä heidän iloansa, joka tekee heille niin hyvää.» Hän viittasi vääpelin luokseen: »Hei tulkaas tänne! Sanokaas, minkätähden miehet tanssivat. Ilostako vaiko käskystä?» »Se on...» änkytti vääpeli.
Kylmä hiki juoksee pitkin paroonin kasvoja. Hänen korvissaan soi ääni, vääpelin ääni: «Ellette anna kiveä, tapahtuu onnettomuus«. Hän näkee nyt, että vääpeli oli ollut oikeassa. Hän pelkää vielä suurempaa onnettomuutta. «Me emme enää pääse perille«, sanoi ylioppilas, kun he Pyhän Maarian kirkon seuduilta silmäilivät tulipesää. «Kaikki tällä puolella on yhtenä leimuna.