United States or Vietnam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Helena näki hänen nostetut tummat kulmakarvansa ja korvien luona itsepäisesti kihertyvän mustan lyhyen tukan, näki nuo kauniit kasvot, jotka olivat samalla sekä tavattoman tutut että entisistä nyt ihan vieraantuneet. Helenan sykähti koko olento. Hetkessä tuntui, että tuossa tulee juuri se, jonka pitikin, ja vielä paljon enemmän, tulee se, mitä ei Helena ollut osannut odottaakaan.
Hän ne tunsi, vaan ne eivät häntä, ne olivat kuin unohtaneet, hylänneet ja vieraantuneet hänestä. Silloin kun hän ensi kerran merille lähti, loiski rantasillan ja alusten kupeissa valkopää aallot. Tuolla kaukana roiskivat ne luotoja vasten rynnäten korkealle ilmaan vaahtoisina, ja taivaan rannalla vyöryi aivan kuin olisi siellä vuoria vieritetty.
Joka maailman tuntee, tietää pienen joukon varmoja kristityistä eli, kuten meidän aikanamme sanotaan: pietistien, kaikissa tapauksissa suhteellisesti antavan kolmekymmentä kertaa niin paljon kuin ne antavat, jotka ovat evankeeliumista vieraantuneet. Huolimatta kaikesta tästä, niin ei lause saksalaisten kolmenkertaisesta kääntymisestä kumminkaan ole niin aivan perätön.
Kyllä se on niissä, mutta se on kuin kahleissa, se ei ole vapaa, kuten sinun henkesi. Se on saman Luojan luoma ja elää omaa elämäänsä, niinkuin sinäkin elät omaa elämääsi. Se puhuu omaa kieltään, mutta ihmiset eivät ymmärrä sitä. Siksi sanovat he: kasvi ei osaa puhua, eläin ei osaa puhua. Se tulee siitä, että aikaihmiset ja pikkuvanhat lapset ovat vieraantuneet luonnosta.
Näemmepä Pakkalan kuvauksista vielä, etteivät keskikaupungin porvaritkaan ole aivan vieraantuneet maataloudesta: Montinilla esim. on kaupungin ulkopuolella 'kaukavainio' jonka heinäsato käytetään omalle kotikarjalle. Ehkä useimmat Vaaran miehistä ovat tai ovat olleet merimiehiä.
Sinä kai? ROOPE. Vaikkapa minä. HILMA. Vai löytyy sentään vielä armopykäläkin? ROOPE. Löytyy se sellainen. HILMA. Sinä tunnut pitävän merkillistä huolta minun omaisuudestani. ROOPE. Hilma! Jumala antakoon sinulle anteeksi sinun ajatuksesi. Näinkö vieraantuneet me olemme, ettemme enää paremmin ymmärrä toisiamme! Se on ystävän varoitus.
Niin jätti nuoruutensa kaupungin Hans Vilhelm Pouttu. Auki edessään tien näki avarana elämään. Niin oli nyt se tehty kuitenkin! Mies oli yksin niinkuin tullessaan hän oli kerran tähän maailmaan. Nyt hyvästi sa jääkin harmeines ja kouluines ja muine kiusoines, sa kaupunki! Jos vielä yhtyy tiemme, me jonkun verran vieraantuneet liemme!
Silloin pani hän mielellään pannun tulelle, ja nuoret halulla söivät hänen herkkuisia pannukakkujaan, vaikka jo aikoja sitten olivatkin vieraantuneet hänen saduilleen.
DARNLEY. Tanssi on hajoittanut ruusuja teidän poskillenne. Ehk'eivät olleet ne minulle määrätyt, vaan sydämmeni on ne omistanut. KUNINGATAR. Mylord, jos asia koskee jotain, jota voi vastaiseksi jättää DARNLEY. Ei, sitä ei voi vastaiseksi jättää, sydäntäni särkee, minä en voi noudattaa kylmää juhlajärjestystä Maria, miks' olemme näin vieraantuneet toisistamme?
Mutta hänen kielensä oli sidottu. Niinkuin he olisivat näinä vuosina kokonaan vieraantuneet toisistaan, niinkuin heillä ei itse asiassa olisikaan mitään toisilleen sanomista vain se yksi asia. Ja siihen hänen ajatuksensa nytkin lankesivat, raskaina kuin syvä huokaus: »Sellaista se on oleva ei tule olemattomaksi eikä elämää voi kukaan paeta...»