United States or Democratic Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivät umpeensa sain asua saarnan ja veisuun paahteessa. Kun tauti lientyi, näytkin muuttuivat. Katosivat nuo kamalat vaarat. Heikkous vielä päätä viemaili, mutta hyvä haltijani oli luonani ja hän minut piti turvassa kaikesta. Luulin häntä näkeväni selvin silmin, kuinka hän liikkui huoneessa, istui sänkyni laidalle ja näytti niin ystävälliseltä.
Virsi oli tuskin aloitettu, kun koko hääväki suurella pihalla, rappusilla, aitovarsilla ja aitain takana, ihan kuin odotettuaan päästäkseen mielipidettään ilmaisemaan, yhtyi siihen kuin yhdestä suusta ja kaiutti ilmoille veisuun, niin voimakkaan, etten ole kirkossakaan kuullut sen vertaista.
Mari vain kuuntelee, eihän se toki mitään maksa... Enhän minä ihan ilmaiseksikaan ... mutta kun minulla on vähän vielä veisuun ääntä eikä täällä näy olevan vakituista veisuumiestä, joka nuottia kannattaisi, niin minä pyytäisin, että jos ette pahaksenne panisi, niin saattaisin minä aamuin ja illoin siitä edestä veisata.
Kuitenkin oli hän sattumoilta saanut haahmeita tästä "mystillisest' ilmiöstä", kun hän väliin iltasilla katuja vaelteli, kuuli hän virren veisuun yhdestä ja toisesta huoneesta, joissa kristillisiä hartauden harjoituksia pidettiin. Silloin André usein seisoi hiljaa, kuunteli ja katseli ylös akkunoihin, joist' alas laskettujen kardiinien takaa valkeat loistivat.
Hän seisahti ja astui ulos käärien ohjasta käsivarteensa. Hän kuuli virren veisuun ja itkun tiherrystä. "Minä olen utelias," ajatteli hän ja kohoitti poron taljaa. Eräs kuvaama hänen edessään näyttäytyi niin pistävältä, niin tavattomalta, että se olis voinut aikaan saada rajun mieltymysmelun teaatterissa.
"Jumalan terveiks", sanoivat uskovaiset toisiaan halaten. Veisuri Jussi alkoi virren. Veisuun tauottua luki joku veljistä muutamia värsyjä Raamatusta, jonka tehtyä Kaurismaan Aappo alkoi kovalla rämäkällä basso-äänellänsä saarnansa. Hän syyti sanoja ikäänkuin uuninsuusta. Ympäri Raamattua hän rämpi, pysähtymättä mihinkään määrättyyn tekstiin.
Sen aloitti talon tytär, ja melkein kohta, kuin yhteisestä suostumuksesta, yhtyivät siihen muutkin tuvassa olijat. Siitä muisti Antero yht'äkkiä, että oli sunnuntai, että oli kirkkoaika. Hän sulki kirjansa ja pisti sen takaisin reppuunsa ja jäi istumaan loitomma ikkunan luota, hiukan varjoon. Risto oli jo kohta syötyä mennyt ulos kivelle, josta hänen kalkutuksensa kuului veisuun lomassa.
Kuinka typerältä näytti minusta nyt äskeinen oppini ilon evänkellumista istuessani noiden totisten, huolestuneiden miesten edessä! Sattui vielä siinä soutaessamme, että edestämme järveltä alkoi kuulua veisuun nuotti. Se oli yksinäinen mies, joka surullisella, synkällä, äärettömän alakuloisella äänellä päästeli ilmoille kaihoaan, ja niinkuin minusta tuntui lohdutonta kaihoaan.
Miehet alkoivat tunkeutua messupirttiin, jossa jo pappi ja lukkari olivat. Pappi määräsi virren, lukkari alotti veisuun, muu rahvas rupesi säestämään. Virren loputtua eräs talonisäntä piti rukouksen, jota yksimielisesti polvillaan kuunneltiin. Siitä päästyä rupesi pappi tutkimaan »Jumalan kymmenistä käskyistä».
He istuivat penkeissään kalpeina ja vavisten, milloin tuijottaen pappiin, milloin painaen kasvonsa alas, välttääkseen saarnastuolista sälähtäviä leimauksia. Monta naista ja lasta pyörtyi, toisia valtasi kouristava puistutus. Kun saarna päättyi ja lähtövirttä piti laulaa, jaksoivat ainoastaan muutamat hajaäänet yhtyä veisuun.