United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !


"Niin; kaikki, mitä ikinä kuulin yhdestä Jumalasta, taikka useista jumalista, saattaa minun heitä kaikkia pelkäämään. He ovat kaikki tuimia ja hirvittäviä. Salli minun pysyä kaukana heistä ja olla sinun luonasi." "Sinä et siis tunne häntä", sanoi Markus surullisella äänellä. "Ne jotka parhaiten tuntevat hänen, ne kaikkein enemmin häntä pelkäävät." "Ketkä?" "Druidit. He ovat meidän pappimme.

Elä onnellisena ja unohda minä, jos taidat. Muinaan rakastettu Kustaasi." "Ei, sinä olet vielä minun ikuisesti rakastettu Kustaani!" sanoi Anna ja lisäsi siihen surullisella äänellä: "Onko se mahdollista! Onko isäni saattanut sanoa semmoisen valheen? Minä tahdon vielä tänä ehtoona mennä tervehtämään Kustaata ja sanoa hänelle kaikki, kaikki!"

Hirventappaja asetti kuolleen metsäläisen ruumiin istuilleea selkä kiveä vasten, katsoen tarkasti ett'ei se kaatuisi tai saisi sellaista asemaa, jota metsäläisen arka, vaikkapa eksynyt kuvailus voi katsoa sopimattomaksi. Kun tämä oli tehty, seisoi nuorukainen ja katseli kaatuneen vihollisensa ankaroita kasvoja jonkunlaisella surullisella hajamielisyydellä.

Nyt katsoi tyttö surullisella ja moittivalla silmäyksellä häneen. "Niin, te olitte varma asiastanne sen kokemuksen johdosta, mikä teillä on kotiopettajasta", vastasi hän katkerasti, vetäen valkoisen huivinsa ikäänkuin suojaksi häntä ja koko ulkomaailmaa vastaan, vieläkin syvemmälle kasvoillensa.

Luulisin kuitenkin olevani täydellä järjellä. Ja nuo surullisella äänellä lausutut sanat saivat kaikki vaikenemaan. Tuskinpa lienee yhtäkään lampea tahi lähdettä, jossa ei tuommoisia yö-pesijöitä tahi muita pahoja henkiä käy vieraisilla. Mutta muutamat noista vieraista ovat vaan sukkelaa lajia. Lapsuudessani minä suuresti pelkäsin käydä erään ojan ohitse, jossa "valkoiset jalat" olivat nähdyt.

Laamanni viittasi Aadolfille, käskien häntä poistumaan, ja vaipui uupuneena nojatuoliinsa. Aadolf sanoi surullisella äänellä hyvästi ja lähti huoneesta, sekä riensi heti tekemään valmistuksia lähtöänsä varten Signildsborgista. Vapaaherratar lähti Marian seurassa Aadolfin perästä hänen huoneeseensa, kuullaksensa hänen tuumiansa ja antaaksensa hänelle neuvojansa tulevaisuuden suhteen.

Vihoissaan vanhus heitti sen lattiaan. "Puhetta minä sinulta vaadin enkä kirjoitusta", huusi hän. "Onko isäsi sinun silmissäsi vähemmän-arvoinen kuin tuo lapsi, joka mielestäsi yksin ansaitsee kuulla sinun puhuvan? Puhu! tahdotko minua totella, vai etkö tahdo?" Kaarle herra laski ristissä olevat kätensä kuin uupuneena alas ja sanoi surullisella äänellä: "minä en voi."

"Sinä olet kauan odotuttanut itseäsi", sanoi Elsa puoleksi surullisella, puoleksi leikillisellä äänellä, hellästi silmäillen Juhanan ylvästä katsantoa, johon murhe ja rakkaus painoivat leimansa. "Olihan vähän estettä kotonani", vastasi Juhana, koettaen hymyllä salata todellista, raskasta mielialaansa. "Voi, Juhana", sanoi Elsa, joka huomasi lemmittynsä alakuloisuuden, "mitä on tapahtunut?

Kun Edith läheni polvilleen langennutta, liikkumatonta orjaa askeleen päähän, piti hän lamppua hänen kasvojensa edessä, ikäänkuin tarkemmin katsellakseen hänen kasvojensa juonteita, peräytyi sitten hiukan ja asetti lampun niin, että ritarin poskikuvan varjo kuvastui vieressä olevalle esiripulle. Viimein hän puhui vakavalla, vaan hyvin surullisella äänellä: "Tekö te olette?

"Mutta minun täytyy tehdä loppu tästä. Minä en voi elää näin. Joka päivä saattaa tilani pahemmaksi ja minä kärsin nyt enemmän, kuin milloin isku ensiksi iskettiin." "Tuntuuko sinusta niin, voi minun sieluni ystävä?" lausui Cineas matalalla, surullisella äänellä. "Jos niin tuntuu, löytyy yksi ehto meillä molemmilla sinulla ja minulla: menkäämme pois." "Pois! Mihin?"