United States or Switzerland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja salattu ilo loisti nyt Mikon kasvoista, kun hän toisten tullessa seisoi kiviröykkiön takana katsellen aamuauringon valaisemia lumenkirjavia tuntureita, jotka ulottivat raskaan näköisen hämäräisen varjonsa kauas alangoille. Tuli herrakin siihen kiviröykkiön taa ja tarkasti linjaansa, tarkasti kiikarillaankin.
Nuo kolme henkilöä ratsastivat siis metsiä myöten ylös tuntureita kohden, Olli, Inka ja vanha Juhon leski, Ollin äiti, joka laihana ja hoikkana istui satulassaan yhtä lujasti kuin muutkin. Muutamia renkiä kuormia kantavine hevosineen, morsiuslahjoja kuljettaen, seurasi jäljessä.
Juhlalliselta tuntuu iltasilla kuun valossa liukua jollakulla pohjolan kuvastimen tapaisella järvellä ja katsella mustia metsiä, jotka ikään kuin puitteina sitä ympäröivät, ja noita korkeita lumisia tuntureita, jotka näkyvät niin loihtumaisessa puolihämärässä ja näyttävät pettyneille silmille niin läheisiltä ja uhkaavilta.
Minkä vuoksi? Sano se! Istu. Niin kerron sinulle jotakin. Jota sinulle siellä on tapahtunut? Niin. Ja josta et ole puhunut Astalle etkä minulle? Niin. Sinä olet kaikessa niin umpimielinen. Sinun ei pitäisi olla sellainen. Istu tuohon. Niin kerron. Annahan kuulla! Minä olin yksin siellä ylhäällä. Keskellä tuntureita. Niin tulin muutamalle suurelle, yksinäiselle tunturijärvelle.
On niin outoa ja omituista yht'äkkiä kavuta kiveltä kivelle mutkittelevaa polkua, jonka vieressä ei edes kanervakaan kasva. Olen nähnyt vain kuvissa Lapin tuntureita, mutta minusta tuntuu kuin eivät nekään voisi olla sen tylymmät kuin tämä maisema. Toisessa polttavat pohjoisnavan viimat heinän juuren, toisessa polttaa sen aurinko, mutta seuraus on sama.
Oletteko unohtanut, mitä kaikkea minun on kostettava? Minun kotini, kontuni ovat he ryöstäneet ja paloitelleet keskenään. Minun poikani, ainoan lapseni, sukuni viimeisen jälkeläisen he tappoivat silmäini edessä kuin koiran. Minua itseäni he ovat ajaneet kaksikymmentä vuotta henkipattona pitkin metsiä ja tuntureita.
Oikealla puolella, syvässä heidän jalkainsa alla, avasivat kauheat syvyydet kitansa, ja kosket kuohuivat hurjassa vimmassa. Joka haaralta kohosi mahtavia tuntureita ja pilviin ulottuvia vuoren-kukkuloita.
Suolaselän eteläpuolella, Kemi-joen laaksossa, on tuntureita jo harvemmassa, kummuilla kasvaa metsää, ja niiden väliset maat ovat enimmäkseen kankaita ja upottavia nevoja. Näissä äärettömän laajoissa salomaissa ovat virrat melkein yksinomaisina kulkuteinä. Koskipaikoissa, joita on lukuisasti, sauvotaan veneet ylös tai alaspäin, aina matkan päämäärän mukaan.
Palvelijoidenkin on siis ottaminen vaari poikimisajasta, jos nimittäin syksyksi tahtovat omistaa toisen verran enemmän poroja ja täten vähitellen hankkia itselleen pari sataa elukkaa, jolloin sopii ei asettua asumaan vaan kuljeksia tuntureita omin neuvoin.
Sen takana on samanlaisia, jotka jo selvästi erottaa selvinneeltä taivaalta paistavan kuun valossa. Mitä mahtavia tuntureita ne ovatkaan! Kuusta ja mäntyä ne kasvavat, ja niiden muodostuskin on tuttu suomalaisen silmälle. Se on kuin onkin tämä meidän kotoista alppiseutua.