United States or Iceland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän ei enempää kuin toisetkaan ymmärtänyt, mitä Tullan sanat merkitsivät; mutta niiden salaperäisyys vaikutti häneen, ja hämillään ja liikutettuna hän pari kertaa ystävällisesti ja osaaottavasti siveli Tullan punoittavia poskia. "Mutta, tyttöseni, etkö luule että tulet katumaan...?" sanoi hän epäröiden.
Sen ohella he nauroivat ja puhelivat, niinkuin heidän aina oli tapana tehdä keskenään. Eugen saattoi tänne ulos asti kuulla heidän hilpeän puhelunsa. Pari pientä lasta, yksinkertaisissa, mutta siistissä pukimissa hyppeli heidän ympärillään ja riippui Tullan hameissa, ja kun Tulla kumartui heidän puoleensa, loistivat hänen kasvonsa onnesta. Eugen huokasi syvään ja lähti pois.
Samassa hän näki tulen loistavan eräästä ikkunasta. Hän meni pihalle ja lähestyi, tuntien mitä suurinta vastenmielisyyttä, valaistua ikkunaa. Sen läpi hän näki Doran ja Tullan, jotka seisoivat keskellä huonetta viittoen ja puhellen keskenään. Tulla näytteli Doralle kaikenlaisia talouskapineita ja pieniä lastenvaatteita, ja Dora näytti tarkastelevan niitä ja tekevän huomautuksia.
"Ei, mutta mitä sinä puhut etkö tule tanssiaisiin niin hienoihin tanssiaisiin!" Lisbet laski hämmästyksissään pitkän palmikkonsa kädestään ja kääntyi Tullaan päin, nähdäkseen, puhuiko tämä totta. "En tule, sillä minä olen löytänyt parempaa", vastasi Tulla samoin kuin äsken. Sekä Doran että Lisbetin pukeutuminen jäi kesken, he tulivat Tullan luo ja koettivat "syventyä" hänen vastaukseensa.
Sitten hän meni omaan huoneeseensa, joka oli makuukamarin toisella puolella, ja veti esiin yhden piirongin laatikoista. Siinä oli joukko valmiiksi ommeltuja lastenvaatteita; hän katseli niitä kauan ja silitti niitä hyväillen kädellään. Kaksi unelmaa hallitsi Tullan koko sielunelämää.
"Perhenenä" "ukko Pennin" perintöä oli hänen, samoin kuin toistenkin sisarusten, suurin suru. Siitä ei ollut päässyt vapaaksi kuin Dora; hän oli perinyt äitinsä kauniin, suoran nenän, joka oli toisten kateuden, tahi pikemminkin ihailun, esineenä. Tullan kasvot saivat vakavan ilmeen. "En", vastasi hän kainosti ja loi alas silmänsä, "minä en lähdekään tanssiaisiin."
Jospa hänellä olisi ollut edes pieni osa ahnaan ukko Blumin rahoista sillä ahnas hän oli, sen näki hänen kynsistään olisi hän heti rakentanut kodin Tullan pienille lapsille, jotka saivat kulkea ja odottaa hoitoa ja rakkautta, vain sentähden, että puuttui vähän rahaa. Ja hänkö ei ymmärtäisi kansantaloutta!...
"Olen niin vihainen, niin vihainen!" huudahti hän, kääntäen punoittavat, veitikkamaiset kasvonsa sisariinsa, "olen niin vihainen, että ... syön vaikka rusinoita! Ja nenäni sitten! Oi, miten suuri se on tänään, tytöt sanokaa, eikö se olekin tänään suurempi kuin tavallisesti, suurempi kuin itse Tullan nenä!" "Ei suinkaan, eihän toki!" vakuuttivat Dora ja Tulla yhtaikaa.
Et siis myöskään olisi antanut mitään Tullan kotia varten." Eugen kohautti olkapäitään. "Mutta nehän ovat kaksi aivan eri asiaa. Syy, joka aiheutti kieltoni ensimäisessä tapauksessa, ei kelpaa toisessa. Etkö sitten ymmärrä sitä? Eikö ole rahtuakaan järkeä eikä johdonmukaisuutta päässäsi?"
Hän ja Tulla olivat toistensa näköiset kuin kaksi marjaa, sillä eroituksella vain, että hänen nenänsä oli vieläkin pitempi ja punaisempi, hänen silmänsä vieläkin lempeämmät ja hymyilynsä vieläkin liikuttavamman lapsellinen ja iloinen kuin Tullan. "Tyttö kullat", alkoi hän, mutta Lisbet ei antanut hänen jatkaa.