United States or Bosnia and Herzegovina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kovasti korskuen halkoi hänen sotaoriinsa aaltoja silloin tarttui äkkiä käsi nuoren ritarin jalustimeen, kalpeat kasvot tulivat näkyviin se oli Rechberg. "Auta minua, Fredrik!" voihkasi hukkuva, tuskastuneena ja rukoilevaisesti katsellen häntä. Mutta Stuifenin kreivi lykkäsi pois ystävän käden, joka jo oli tarttunut satulaan.
Mutta suhdettansa Esteriin alkoi hän, vaikka kyllä vastahakoisesti ja hitaasti, katsella toiselta kannalta; nyt vasta osasi hän huomata sen liiton arvottomuuden ja käsittää, miten suuri juopa oli uskottoman juutalaistytön ja kristityn, halveksitun, kaupustelijan tyttären ja jalon, arvokkaan kreivi Ulrik von Stuifenin pojan ja perillisen välillä.
Semmoista hurjaa rynnäkköä eivät turkkilaiset orjat voineet kestää; he käänsivät nopsat ratsunsa ja pakenivat kuin nuolet, jättäen verisen taistelukentän kristityille voittosaaliiksi. Mutta kalliista oli voitto ostettu. Monen kristityn ruumis peitti tappelutannerta, niiden joukossa Fredrik von Stuifenin ratsumiehet, jotka olivat uhranneet itsensä rakastetun herransa edestä.
Niin, hänen täytyi päästä kotiin kotiin esi-isiensä monitorniseen, muhkeaan linnaan, kotiin vanhan isänsä luo, joka luultavasti vuodatti verikyyneleitä viimeisen poikansa ja viimeisen Stuifenin kerrotun kuoleman tähden kotiin Bertan luo! Bertanko luo?! Taaskin sattui hyljätyn morsiamen muisto kuin polttava tuli hänen sieluunsa.
"Stuifenit", vastasi hän pojallensa, "ovat jo kylliksi vuodattaneet vertänsä keisarin ja valtakunnan hyväksi; sinun velvollisuutesi on hoitaa sukuamme ja pitää Stuifenin vanhaa, jaloa nimeä elossa!"
Ikäänkuin ukonnuolen tapaamana kyyristyi uljaan Stuifenin kookas vartalo; raskaasti ja hitaasti vaipui se alas hevosen seljästä maahan ja jäi eteenpäin pyrkivien Rechbergin ratsumiesten jalkoihin. Hirmuisesti tuhosivat voimakkaiden schwabilaisten miekat vihollisia.
Stuifen ei ole aina ollut yhtä paljas ja autio kuin nykyaikana; muinoin olivat sen rinteet vehreiden vainioiden ja tuuheiden hedelmäpuiden peittäminä niinkuin muutkin vuoret ympärillä, ja sen huipulla seisoi komea, monitorninen linna, Stuifenburg, ylhäisen ja rikkaan von Stuifenin kreivillisen suvun, herrojen von Rechbergin ja von Staufenin naapurien kehto.
Ainoastaan kaksi henkilöä jäi saliin: kreivi Fredrik, joka ukontulen iskiessä alas oli voimattomana vaipunut maahan, ja Ester, joka, edes yrittämättäkään paeta liekkien ympäröimästä ja savuisesta salista, pysyi levollisena ja silmät taivasta kohti käännettyinä paikallansa. Silloin äkkiä vaipui koko linna läjään ja hautasi raunioihinsa viimeisen Stuifenin ja hänen uskottomuutensa uhrin.
Vanhan herran toivo olikin juuri toteutumaisillaan, sillä ennen pitkää piti Stuifenin viimeisen perillisen naiman kauniin, vaaleaverisen Bertta von Hohenstaufenin, Schwabin herttuan Fredrikin tyttären ja Fredrik Punaparran lapsenlapsen.
"Nyt tahi ei koskaan!" kuiskasi hän kähisten ja ratsasti omien miestensä johtajana rohkean von Stuifenin perään, kiiltävä miekka ja ohjat vasemmassa, raskas, raudoitettu sotanuija oikeassa kädessä. Samassa yhtyivät sotajoukot. Tulena välkkyi Fredrikin vanha sotamiekka ilmassa ja milloin se vaan putosi alas, menetti aina yksi vihollinen henkensä.