United States or Martinique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vuosi, jonka Fredrik von Stuifen oli lupauksen tähden velvollinen taistelemaan ristiretkeläisten kanssa, oli jo kulunut; mutta hän piti häpeänä erota Jumalan soturien riveistä, ennenkuin jotakin päätöstä saataisiin toimitetuksi pyhän asian hyväksi.
Fredrik von Stuifen näki ystävänsä hukkuvan mutta mitäpä hän voi huolia ystävästä semmoisena kauheana hetkenä, kun Punaparran henki oli vaarassa! Vaikkapa hukkuva olisi ollut hänen oma isänsä, ei hän olisi ojentanut kättänsä, pelastaaksensa häntä; tuossa, tuossa, jossa hukkuneen ruhtinaan punainen vaippa äkkiä tuli näkyviin siinä täytyi hänen auttaa pelastaa!
Stuifen ei ole aina ollut yhtä paljas ja autio kuin nykyaikana; muinoin olivat sen rinteet vehreiden vainioiden ja tuuheiden hedelmäpuiden peittäminä niinkuin muutkin vuoret ympärillä, ja sen huipulla seisoi komea, monitorninen linna, Stuifenburg, ylhäisen ja rikkaan von Stuifenin kreivillisen suvun, herrojen von Rechbergin ja von Staufenin naapurien kehto.
Mutta", lisäsi hän äkkiä totisesti, "ei ole oikein mieleeni, että sillä tavalla olet tänne päässyt vaan olkoon, nyt olet täällä ja kyllä Jumala siihen luotan sallii sinun kunnialla täyttää valasi!" Vanha Punapartakin tervehti nuorta kreiviä mitä sydämellisimmin, huutaen: "Vieläpä siis yksi Stuifen!
Samassa huomasi Stuifen taasen keisarin purppuravaipan; hän painoi kannukset niin syvälle uljaan oriinsa kylkiin, että se ähkyen ponnisti viimeiset voimansa, ja vihdoin vihdoin, kumartuen sivulle päin, sai Fredrik kiinni veden päällä kelluvasta vaipasta. Hän veti sen luoksensa Punaparran kalpeat kasvot tulivat näkyviin ja, lujasti tarttuen rakastetun ruhtinaan ruumiisen, ohjasi hän rantaa kohti.
Kovasti koski Fredrikin sanoma vanhaan Ulrik-kreiviin, sillä vaikka kyllä häntä hyvin huoletutti sekin ajatus, että hänen poikansa, viimeinen Stuifen, olisi pitkällisessä sodassa, niin enemmän häntä kuitenkin pahoitti tapa, jolla poika hankki isänsä suostumuksen, sekä hänen uhkamielisyytensä ja tottelemattomuutensa.
Heidän uljas päällikkönsäkin makasi, pahoja haavoja täynnä, hevosen kavioiden polkemana, tosin vielä hengissä, mutta silminnähtävästi kuoleman kielissä, urhollisen joukkonsa keskellä. Ei ketään enää ollut elossa, joka olisi voinut ilmoittaa, että jalo Stuifen oli kavalan Rechberg-ystävän kädestä saanut kuolon-iskun.
Viipymättä seurasi häntä Stuifen ja Stuifenia, kuten tavallista, Rechberg sekä heidän perästänsä koko joukko.
Toukokuun ensi päivinä vuonna 1189 kokosi keisari Saksanmaan kaikista osista tulleet ristiretkeläiset Regensburgiin. Siihen aikaan tavaton sotajoukko 30,000 ritaria ja toista sataa tuhatta miestä jalkaväkeä. Sinne kaupungin lähelle laitettuun, suureen leiriin läksivät nuori kreivi von Stuifen ja Hanno von Rechberg ratsumiestensä johtajina.
Etupäässä oli Stuifen ratsumiehineen, ja ristiretkeläisten sotahuuto: "Niin on Jumalan tahto!" kaikui paljoa voimakkaammin kuin "Allah Allah!" jota virkuilla hevosilla ratsastavat muhamettilaiset parkuivat.