United States or Palestine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja moni pakolainen oli kyyristyneenä nauriskuopassaan kuullut vihollisen jalan kapseen päänsä päältä, kun tämä ajoi häntä takaa. Kolmasti oli Sormulasta oltu pakosalla. Vuonna 1714 oli asuttu sydänmaalla karjomökillä unikeonpäivästä seuraavan vuoden touontekoaikaan asti. Vihollinen oli silloinkin tullut äkkiarvaamatta. Tuomas oli vastikään tullut niityltä korjaamaan katkennutta viikatetta.
Mitä rukkiukon ja Sormulan herran välillä sitten lienee tapahtunut, siitä ei kenelläkään ollut tietoa, mutta hyvin liikutetulta oli vanhus näyttänyt Sormulasta kotiin lähtiessään. Kotiinsa palaavaksi ei häntä näkynyt, ei kuulunut. Jeriko odotteli kauan, mutta kun ei Meyer palannut, lähti hän ikävissään kävelemään.
"Mutta mitäs teen sitten, jos isäni huomaan varkaaksi," mietti onneton poika. "Mitäs muuta, kuin ilmoitan ruununmiehille, sillä enämpi tulee kuulla Jumalaa, kuin ihmisiä." Meyer saapui viimein illan suussa kotiin Sormulasta ja hänelle kertoi Jeriko Mustan-Heikin vieraissakäynnin ja esitykset.
Kaikusen poika ota siitä selko, jos saat", mutisi vanhus parrassaan ja kyseli vielä: "miksikäs sinä taannoin itkit sitten?" "Kun sinä kiskoit ääniä tuosta lippaasta", sanoi poika terhakasti ja osotti sormellaan viulua. "Mitäs varten sinä tänne tulit ja mitä täällä teet?" "Minä olen paimenena Sormulan maitomökillä", sai vanhus vastaukseksi. "Sormulasta olet paimena, niinkö?
Se selitys tuntui Anna Liisasta mahdolliselta, ja hän myönsi jo: »Kukapas sen tietää!... Jos olisi hyvinkin saanut veneen Sormulasta ja soutanut Hämärin lammin yli sinne Romppalan nurmelle ja pudonnut siellä ojaan.» Vähä vähältään alkoivat molemmat varmistua siinä uskossa, vallankin kun Kanasen Maija Liisa vielä muisti: »Siellähän se Koivistonkin hevonen putosi vetelään ja sinne kuoli...»
Siellä on rukkiukko joko kuolleena tahi kuoleman kielissä halvauksen kuuluu saaneen ja pappilan Kalle oli hänen löytänyt Riihimäen rinteessä, kun oli Sormulasta pimeässä kotiinsa päin ajanut hevonen kuului säikähtäneen, eikähän tuo ihmekään kuollutta ihmistä, pelkäähän sitä. Joudu nyt vain pian, minä kerron tiellä tarkemmin, lukkari vietiin jo sinne suonta iskemään.
Hän otti kirjeen maasta, mutisten sitä avatessaan: "Niin se on, kirjeparka, ett'en enää, nähtyäni Jerikon niin kummallisena ja kalpeana, tunne vähintäkään halua sinua lukea". Sillä aikaa, kuin Loviisa mietti kotipirtissään lapsuuden ystävänsä kummallisuutta, riensi Jeriko Sormulasta pois kiirein askelin, mutta kotiinsa päin hän ei mennyt.