United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikusen poika ota siitä selko, jos saat", mutisi vanhus parrassaan ja kyseli vielä: "miksikäs sinä taannoin itkit sitten?" "Kun sinä kiskoit ääniä tuosta lippaasta", sanoi poika terhakasti ja osotti sormellaan viulua. "Mitäs varten sinä tänne tulit ja mitä täällä teet?" "Minä olen paimenena Sormulan maitomökillä", sai vanhus vastaukseksi. "Sormulasta olet paimena, niinkö?
Maalarin Maija, joka vielä omien sanojensa mukaan oli yhtä "kappera jalalta, kuin ennenkin, kun vaan milloin asia vaati", oli jo jollakin tavoin saanut tietää "vaihdokkaan, sen Kaikusen pojan tulleen kotiin ja olevan nyt suuren herran, ihan maaherran arvoisen", jonka vuoksi kyläläisten uteliaisuus Jerikon suhteen pian tuli tyydytetyksi.
Nyt se vielä pilaa Kaikusen pojankin ja kuuluu tehneen piipun kopan Jeriko-paran päivän näkemättömästäkin". Honkalan Leena keskeytti muoria kysyen: "onkos se totta, kun kylällä sanotaan rukkiukon Sormulan pirtin uunilta viskanneen pellolle lehmän pääluun; se muka oli siellä hänen tarvispuittensa tiellä, vaan eiköhän Sormulan lehmäonnikin liene mennyt samaa tietä?" "Menihän se!
Selvällä, vapisemattomalla äänellä luki Jeriko luettavansa ja lukipa pastorin käskystä vielä toisenkin värsyn. Pastori rupesi siitä lähtien opettamaan Jerikollekin latinaa samalla kertaa, kuin omalle Kallellensakin ja niin tuli pojista täydelliset koulukumppanit. "Ihan siitä väännäksen vielä herra tuosta Kaikusen pojasta", puhelivat ihmiset kylällä sen kuultuaan.
"No, jos eivät olekaan, niin kyllä hän nyt jo on siellä, jossa ei kuu kuule, eikä päivä näe, vaan eihän se ole sinun syysi", lohdutteli tuo säälimätön ruununmies tyttöä. Etsijöiden kautta levisi tieto Kaikusen pojan katoamisesta ympäri pitäjään ja toinen toistaan kummempia juttuja kerrottiin siitä.
"Nyt äitinsäkin kuoltua, emännöi Loviisa yksin Sormulassa, mutta kyllä siinä talous yhä vain on korjaantumaan päin", sanoi Lampelan Matti. Vielä samana iltana lähti Jeriko isänsä kanssa Sormulaan tuliaiskäynnille. Kylällä katselivat ihmiset pitkään uljasta, Kaikusen rinnalla kävelevää, herraa.
"Eipä sillä, jotta se minuakaan liikuttaisi", sanoi Sikke-muori, "vaan minä arvelin vain, jotta ei kolmas käsky kuulunekaan muihin, kuin talonpoikiin; mutta samahan se meille on, kunhan jokaisella tulisi itsestään huoli pidetyksi, ett'ei vihollinen saisi sielua niellä. Kyllä sillä vihollisella onkin maailmassa suuri valta ja monta kolttosta se tekee oppineillekin, mitä sitten meille tuhmille. Lukkari näytti meille siellä kylänluvussa kirkon kirjoista minkä kepposen vihollinen oli tehnyt niinkin hurskaalle miehelle, kuin vanha Matti-pappi oli. Kun Matti-pappi oli ruvennut kirjoihinsa Kaikusen pojan nimeä panemaan, oli paha sen paikalla vereksi muuttanut. Pappi oli siunannut ja se mies vasta osasi siunata, jos kirotakin, osasi se. Kun toisinaan juhlan kunniaksi messuta kajauttikin, niin karsta kirkon laesta tippui, mutta se olikin toinen mies, kuin nämä nykyiset papit. Jo näköjäänkin se oli julma mies ja entäs se ääni sitten!
"Sentähden näethän", toimitti Sikke-muori "sentähden, että Sussu kiisti kiven kovaan Kaikusen pojan olevan vaihdokkaan; hän, vainaja näet, tarinoi minulle kaikki, mitä itse tiesi, kun oltiin niin hyvät ruukut, levätköön hän rauhassa, lepo kuolleille, rauha eläville, lepo kuolleille, rauha eläville". "Miksikäs se poika sitten vaihdokas olisi?" kysäsi Tiina.
Sitä tiheämmin vain kajahti "miksi yksin" Kaikusen korvissa ja ulkona harhaileva tuuli säesti huokauksillaan kysymystä. Taavetista tuntui sekä soittaessa että muulloinkin siltä, kuin painajainen olisi häntä ahdistanut ja kylän väki rupesi ihmettelemään, mikä ennen niin leikkisän miehen mielen oli lattiaan lyönyt.
Maalarin Maija taas kertoi kylällä pojan edistyksistä yhtä ja toista ja vaikka Maijan arveltiin panevan vähän liikoja, odotettiin kuitenkin uteliaisuudella kylänlukua. Se tulikin kevättalvella. "Mäkitupalaisen Taavetti Kaikusen lapset Risto, Peti, Anni ja Jeriko! ovatko ne täällä?" huusi pastori römäkällä äänellä.