United States or Poland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän odotti miesjoukon tulevan millä hetkellä hyvänsä hakemaan tuota... Ihmeellinen tytärpä se kanssa on, kun tuollalailla lähtee... Aamulla muori jo tuskissaan ajatteli mennä Mäkilahteen sanomaan sedälle. Mutta ei uskaltanut sinnekään, sillä hän oli alkanut hiljaisesti toivoa, että tyttö edes tulevana yönä lähtisi itsestänsä kotiinsa.
Heidän wanhempansa eiwät opettaneet heitä edes lukemaankaan, jonkatähden tytöt lukukinkereillä aina saiwat toria ja nuhtelemisia. Kun wanhemmat tuon saiwat tietää, eiwät he enää päästäneet heitä wiimeiseltä lukukinkereille ollenkaan, "sinne häwäistäwäksi", niinkuin he sanoiwat. Kunnollinen kiertäwä koulu oli kylässä, waan eiwät he panneet lapsiansa sinnekään "muka kaikkea pahuutta oppimaan!"
Mutta kun tulimme niityille, ei sinnekään ollut saapunut ketään. Ei muuallakaan näkynyt heinämiehiä, eikä kuulunut viikatteen hionnan helinää niinkuin edellisinä aamuina. Ru'ot seisoivat hajoittamatta, haravat odottivat pystyssä, rukoihin pistettyinä. Oliko tänään ehkä jokin kirkkojuhla, jotkut kyläkemut, joita vuoristossa vähän väliä vietetään? Erakko ei tiennyt olevan.
Pääsisi sieltä samalla lailla takaisinkin, kun odottaisi muutamia tuntia, sanoi Ville. Mutta kyllähän Matti ja Liisa toki paluumatkan kävelläkin saattaisivat ... hyvähän tuo, kun sinnekään ajaa ... mikäpä sitä toki kaha-käteen... Ja niin olivat Matti ja Liisa päättäneet lähteäkseen rautatiellä ajamaan.
Pehmeät, harmaat, aivan puitten latvoille laskeutuvat pilvet hienosittain tihkuttelivat vettä. Ilma oli tumma, läpinäkymätön ja pimenevä, kuten Honkaniemen isännän mielikin lähtiessä Jyhmälän kaupungista kotiin päin. Mutta ei tuntunut haluttavan jäädä sinnekään yöksi. Hän nousi vain kärryihinsä ja käänsi Osmonsa taivalta kohti.
Tässä istui tietämättä missä, tietämättä, osaisiko sinnekään, mistä oli tullut. Ja vielä viimeisen kerran silmättyään järvelle pistihe hän majaan ja painautui vuoteelle, tarpeeksi leveälle kahden maata. Yöllä kuului korvaan läheisen kosken kohina, lipatteli rannassa laine, humahteli metsä, kunnes hän nukkui, puolella vuoteella pysyen, jotta olisi koskematon toinen puoli ystävän tulla.
Palatessaan kerran alkukeväällä Moosbrunnin metsästä ja kohdattuaan Avojalan, sanoi hän, ottaen kirveen olaitaan: "Tiedätkös, minne tuo menee?" "Puuhun!" vastasi Avojalka; "eikä toisen iskemättä sinnekään".
En sinnekään, sillä minä en olisi woinut rauenneessa hekuman kodissa näyttää Wendlan professoria ja muuta hänen loistoaan. Wiheliäisyyttä, kurjuutta, rikoksia, pettynyttä toiwoa ja wihdoin kuolemaa, niitä waan olisi minulla ollut näyttää. Siinä tuskassani lähdin minä juoksemaan metsään kuin mielipuoli.
Johdot entisyyteen, erämaahankin, kaikkein rakkaimpaani ja tutuimpaani, ainoaan ystävään, olivat katkenneet. Sieltä ei kuulu minulle mitään. Minut oli määrätty siirtymään muuanne, tehtäväni ja tulevaisuuteni ovat muka toisaalla, lukutiellä, jollain semmoisella mutta ei sinnekään ollut sielun johtolankoja. Sisääni ei tunge mitään ulkoapäin herasumuisen ympyrän ahtaasta piiristä.
Muutenhan jäisikin koko tuo tuommoinen kasvien paljous aivan rantaruohikolle, kun kaikki menevät Amerikkaan. Eikä sinnekään Jokikylään saa niitä, kun on tietön erämaamatka. Se on hyvä se. Silloinpa kaikki kyläläiset huomaavat, että me olemme saaneet vaimot sivistyneestä perheestä, kun tuommoinen kasvien paljous myötäjäisinä seuraa, sanoi Väinö hyvillä mielin hymyillen. Todellakin.