United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
KITKA. En ole kuhnaillut, mut nuorten kanssa Ei kilpailla voi satavuotias; Sen ymmärtänet, houkko! Miss' on Lalli? NYYRI. Hän siunattavass' ompi toimessa. KITKA. Nuo murhaa kirjasivat, Apuhun Siis rientäkämme! NYYRI. Tämä murhan-huuto Oil vapauden riemuhuuto! Kuollut On pispa Henrik, kuollut sortajamme! KITKA. Oi sulo-sanomaa, jon kuulla sain!
Kuka on rohjennut tämän tehdä? huudahti tämän nähtyään Lauri Perttilä vihan vimmassa. Sen olen minä tehnyt, vastasi pieni, satavuotias ukko, astua nilkuttaen aitasta ulos niin harmaana pölystä, että häntä olisi voinut luulla makasiinirotaksi tai ainakin makasiinin aarteita vartioivaksi haltiaksi. Niin, sen olen minä tehnyt, toisti hän, kreivin tilanhoitaja on kertonut minulle, miten asiat ovat.
Suruisesti katselivat kaikkein silmät kalveata Filippaa, joka taitetun liljan tavalla makasi vuoteellaan. "Minä elän, rakkaat lapseni," sanoi hän, ja nämä hänen ensimäiset sanansa saattivat kansan silmiin kyyneleet. "Pyhä Neitsyt olkoon kiitetty, joka on varjellut kalliin henkesi," sanoi Roskilde porvariston vanhin, lähes satavuotias ukko.
Mutta prinsessat olivat salaa kuunnelleet heidän keskusteluansa, ja kun nuorin sisaruksista tarkasteli tulevaa puolisoansa, kiinalaista, niin hän huomasi, että tämä oli satavuotias vanhus. Hänen otsansa oli täynnä syviä ryppyjä, hiukset olivat harvat, silmät punoittavat ja vettävaluvat, ja posket olivat keltaiset ja kuoppaiset.
Hän muisti Sérafinen muutamia vuosia sitten, viidenneljättä vuotiaana, punatukkaisena, ylpeänä kaunottarena, jolla oli korkea vartalo, hiukset kuin päivänpaiste, kaula ja rinta loistavan valkeat. Mitenkä oli mahdollista, että hän oli voinut vanheta noin nopeasti, hänhän oli pelkkä luuranko siitä kauniista naisesta, jonka Mathieu oli tuntenut. Hän oli nyt satavuotias.
Useimmat näistä on hän, oman kertomuksensa mukaan, oppinut isän-isältään, eräältä saturikkaalta räätäliltä, joka eli kunnes oli liki satavuotias eikä koko elinaikanaan ollut käynyt kuin kahdesti linnan alueen ulkopuolella.
Se oli kirkasta onnea, autereisen väräjävää! Hän kyynelsilmin riensi eteiseen. Siellä ovensuussa seisoi luminen vanhus, satavuotias, jolle Jurtikka ärisi irvillä hampain ja harja pystyssä. Esteri syöksyi ukolle syliksi, joka sanoi: »Varohan toki pukuasi!»
Niinkuin Alexandre eli hänkin ainoastaan siitä, mitä hän sattumalta sai käsiinsä, ei tiedetty edes, missä hän vietti yönsäkään siitä ajasta alkaen, jolloin akka Moineaud oli kuollut sairashuoneesen loppuun kuluneena ja väsyneenä monen lapsen köyhyyteen synnyttämisestä. Hän oli ainoastaan kuudenkymmenen vuotias, mutta hän oli jo köyryselkäinen kuin satavuotias vanhus.