United States or Iran ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siinä ei ollut aikaa jäähyväisten sanomiseen Tanelille. Poikien täytyi seurata uusia isäntiään sen pitemmittä puheitta. Töin tuskin Taneli ehti heille huudahtaa: "Hyvästi nyt!" kun pojat jo marssivat pois. Alakuloisina pojat seurasivat uusia isäntiänsä. He olivat toivoneet pääsevänsä samaan työhön saadakseen olla yhdessä, mutta ei johtunut mieleenkään siitä valittaa.
Siellä täytyi hellittämättä tehdä työtä varhain aamusta myöhään illalla, pyhät kuten arkipäivätkin, ja jos jäi kuinka vähä hyvänsä tekemättä määrätystä päivätyöstä, pidätettiin kokonaan jo muutenkin niukka ruoka ja usein vielä lisäksi ruoskittiin veriin asti. Jokaista viattomintakin, vastaan sanomiseen vivahtavaa huomautusta rangaistiin ankarimmasti.
Jukke huomasi Antin kasvoista, että Antilla on hänelle asiallisempaa asiaa, niin tekeytyi hyvin kolkoksi ja vihamielisen näköiseksi eikä vastannut Antin hyvän illan sanomiseen mitään, istui kuni kivettynyt ja ajatteli vaan, että Antti näkyy tulleen tänne saadakseen täältä lievitystä vankeusasiaansa, vaan lisätään täältä löylyä, lisätään täältä löylyä, kiinnitetään täältä nööriä, päätteli Jukke itsekseen, päätään hieman nujautellen ja harmaat silmät kävivät tulisiksi.
Aika kului. Hän kummasteli, kun ei saanut mitään tietoa Alfhildistä. Mutta ei hän mitään pahaa ajatellut. Isä aina kirjeessään tyttöä kiitti ja sentähden luuli hän kaikki olevan hyvinpäin. Tosin hänestä paljon puhuttiin, kirjoitti Åsbjörn; mutta ihmiset olivat aina nopeat sanomiseen. Kevät puoleen, kun Knut ja Alfhild kihloihin menivät, sai Leiv kirjeen isältään, joka teki hänet levottomaksi. Alfhild oli terve ja hyvinvoipa, hän sanoi. Hän oli usein seuroissa, ja ihmiset puhuivat varmana asiana että Knut Åsen häntä kosi. Toiset sanoivat vielä enemmänkin. Mutta, arveli Åsbjörn entiseen tapaansa, ei siitä huolinut olla millänsäkään. Vaikea mahtoi olla semmoisella tytöllä, joka oli kaikkien mielitietty, kun pojat aina ympärille tunkivat ja oma oli kaukana poissa. Mutta Alfhildistä ei Åsbjörn tahtonut pahaa uskoa. Hänellä oli niin kauniit kasvot ja uskolliset silmät. Jos häntä epäilisi, niin ketäpä silloin voisi uskoa. Mutta varmaan Alfhild sitä kummasteli, ett'ei Leiv hänelle mitään kirjoittanut. Tuosta Leiv säikähti. Uudelleen hän kävi levottomaksi ja sai pimeitä ajatuksia.