United States or Cambodia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun tuo pitkä, mutta nyt köyristynyt äijä, jonka tukka oli lumivalkea ja otsa vakava ja rypistynyt, laski kuivettuneet kätensä vastanaineiden päitten päälle, puistatti juhlallinen hartauden tunne läsnäolevia; tiedettiin, mitä se merkitsi.
Eugen tarkasteli salavihkaa huoneita; ei missään näkynyt sanomalehtiä ja aikakauskirjoja, jotka hänen vanhempiensa kodissa tavallisesti olivat huolellisesti järjestettyinä erityisellä pöydällä; ainoastaan yksi rypistynyt numero "Päivän Uutisia" näkyi eräässä nurkassa.
Mustalaisnaisen kallis silkkihame oli rypistynyt ja hänen pitkät, kultakampojen kytkeistä irtautuneet hiuksensa kiertyivät mitä suurimmassa epäjärjestyksessä hänen kasvojensa ja hartioittensa ympäri. Rakas Karl Gustaf, puheli hän, nojautuen hänen puoleensa; virkoa ... herää, voi herää!... Taivas! Jolanta! Jolanta! sammalsi kreivi huumauksissaan. Hän elää!
Rouva kutoi, ajatuksiinsa vaipuneena, sukkaa, silloin tällöin katsahtaen: tyttäreen, joka seisoi pöydän vieressä, kirkkaassa lampun valossa, liikkumattomana kuin kivipatsas, molemmin käsin nojaten pöydän syrjään, rypistynyt kirje kourassa ja hänen katseensa, josta kaikki elo oli äkkiä sammunut, oli toivottoman synkkä ja hänen kasvonsa kalpeat kuin kuolleen.
Tuo ennen niin jäykkä ja suora selkä oli köyristynyt vuosien taakan alla; hänen tukkansa oli käynyt lumivalkeaksi, hänen luja, ahavoitunut ihonsa oli kellastunut ja rypistynyt, hänen käyntinsä oli kompastelevaa, ja hänen luiseva, ryppyinen kätensä nojasi vankkaan keppiin.
Kreivin otsa, joka oli rypistynyt tästä kursailemattomasta esiintymisestä, sileni kaikkein kirkkaimmaksi päiväpaisteeksi heti kohta, kun hän oli tuntenut miehen Larssoniksi. Hänestä oli, sanoi hän, yhtä mieluista kuin odottamatonta saada tähän aikaan vuodesta nähdä niin arvokas suomalainen tuttava.
»Ikävä velvollisuus», puhui hänen rypistynyt silmäinvälyksensä, mutta nenävartta myöten kävi hieno, näkymätön kutku, joka oli vielä suloisempi kuin se nautinto, minkä nuuska hänen nenällensä tuotti. Minun mieheni voi pahoin, minun täytyy tavata pehtoria. Käskekää tuon miehen heti avata minulle ovi! sanoi rouva.
Kaulus oli keltaisenlikainen, rusetti kulunut ja nuutunut, paltto napiton ja nukkavieru, hattu rypistynyt ja siitä riippui rikkonainen vuori, kun hän sitä piti sivulle ojelletussa kädessään. »Neiti Esteri», lausui Rautiainen ja jatkoi sitten juhlallisesti: »Suvaitkaa minulle lupa tulla luoksenne edeskantamaan sydämeni tunteet. Määrätkää aika ja puku.» Esteri punastui.
Olemme kävellessämme kulkeneet pilariston läpi aina siihen paikkaan, mistä portaat alkavat nousta tuohon kupoolikirkkoon hautausmaan perällä. Aiomme ruveta sinne nousemaan, kun käytävän kulmassa tapaamme hautakuvan, joka on kaikista kummallisin niistä, joita tähän saakka olemme nähneet. Siinä on luonnollisessa koossaan vanha rypistynyt ämmä, talonpoikaispuvussa, rinkelinippu kädessään.