United States or British Virgin Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pian ilmestyi Maija kallion reunalle tyttärensä, Rosan, kanssa, joka häntä seurasi askel askeleelta ikäänkuin vuohenpoika emäänsä. Myönnän että vertaus ei ole kaunis, mutta olkoon menneeksi! Molemmat alkoivat nyt kilvassa kirkua meille mitä katkerimpia herjaussanoja, jotka saivat meidät täyttä kurkkua nauramaan.
Minä olen palvelijana herra Louis Trudaine'lla, joka asuu tässä sisarensa, neiti Rosan, kanssa. Te olette palvelijana herra Danville'lla, jonka oiva äiti on saanut aikaan naimisliiton hänen ja nuoren emäntäni välillä. Koska molemmat olemme palvelijoita, ovat hauskimmat uutiset, mitkä meitä voi viehättää, ne, jotka koskevat isäntiemme onnea.
Vähemmässä ajassa kuin hän oli edeltäpäin luullut, tuli tuo surkea onnettomuus, jota Rosan veli oli varonnut niinkuin selvästi mahdollista onnettomuutta ainakin, ja vaati kaikkea sitä kärsiväisyyttä, miehuullisuutta ja itsensä uhraavaisuutta, mitä hän kykeni tarjoomaan sisarensa hyväksi.
Hänen poikansa ei ollut kysymyksestä milläänkään. Hän vaan lausui uudestaan karkeasti: "Antakaa Rosan puhua". "Ei minulla todellisesti ollut mitään sanottavaa", änkytti nuori tyttö, tullen enemmän ja enemmän hämille. "Mutta sinulla oli!"
Hänen veljensä odottaa siksi kun hän on niin kaukana ett'ei voi kuulla; ja kysyy sitten levottomasti mitä oli tapahtunut Parisissa hänen ja Rosan lähdön jälkeen. "Sisarenne on vapaa", vastasi Lomaque. "Kaksintaistelu siis tapahtui?" "Samana päivänä. Heidän piti ampua molempain yht'aikaa.
Antakaa siinä olla tarpeeksi, jos uskon teille, etten voi, en nytkään, olla vakuutettu hänen sisartani kohtaan osoittamiensa tunteiden puhtaudesta, ja että minussa on vasten omaa tahtoani, vasten vakaista tahtoani luottaa täydellisesti Rosan vaaliin paha luulo hänen luonteestaan ja mielensä laadusta, luulo, joka nyt, hää-aattona, kasvaa todelliseksi kauhuksi.
"Hyvin, herra Guillaume; mitä uutta muutoin tänä iltana?" "Ei mitään, tietääkseni, herra Justin, paitsi tuo neiti Rosan huomenna tapahtuva naiminen". "Hyvin kiitollinen, kunnioitettava vanha ystäväni, niin hauskasta ja odottamattomasta vastauksesta minun kysymykseeni.
Ne saattavat teidät kauhistumaan, keskeytti tyttö; ja sen mainitsette te sanalla ainoastaan!... Kun tuntee pöyristystä jotain Salvator Rosan taulua katsellessaan, eivät sitä aiheuta värit, sillä mitkään eivät ole viattomampia kuin ne, vaan se ilmaisumuoto eli henki, mikä väreillä tehdään havaannolliseksi.
Te vaikenette, kreivitär, sanoi hän, kääntyen Rosan puoleen, te ette siis tahdo lahjoittaa kättänne minulle? Riensin Rosan avuksi. Sisareni ei luonnollisesti voi noin nopeasti kohtaloansa ratkaista. Ja kuka voi tietää, jos isämme myöntyy siihen, että hän menee naimisiin »vihollisen» kanssa tahi kenties ei Rosa voikaan vastata noin äkkipikaiseen ihastukseen.
Mai ei suurestikaan ihastunut lahjasta; "Pumpedumpin" rikkinäiset leikkikalut eivät miellyttäneet säntillistä pikku tyttöä, mutta sitä hän ei hennonnut sanoa siskolle. Vihdoin hän keksi keinon. Hän sanoi: "Kiitos, pikku Märta, mutta on parasta, että pidät itse Rosan, sillä lasten ei tule koskaan vaihtaa äitiä."