United States or Panama ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja kun Bård kerran tuommoisen raakaluontoisen merenkulkiaimenkin mielestä oli ollut muita reimampi, niin onhan arvattava, että seikka ei olekaan vähäpätöinen! Tuo 17-18 vuotias poika täytyy olla kadotettu. Se vasta pahinta, että hän on ollut moinen tyttöjen-veijari. Samoin kuin isänsäkin. Viekoitellut tyttöjä, monia tyttöjä. Gunhilda ajatteli omaa kohtaloansa.
Siihen ei voida koskaan panna edes mitään esteitä. Jos ei voi ihminen johtaa edes omaa yksityistä kohtaloansa, niinkuin Henrik oli varmasti ja horjumattomasti kokenut, niin kuinka saattoi olla kysymystäkään koko kansan kohtalon hallitsemisesta.
Hänen ensimäinen ajatuksensa täällä oli: ja minä raukka kun olen keksinyt "valtakuntani"! Tuossahan ne ovat, jotka pitävät koossa kaikki tyyni ja joita paitsi täydellinen sekasorto syntyisi maailmaan! Ja mitä minä kuvailen kaikkimääräävästä kohtalosta ihmisen elämässä: tuossahan ovat ne, jotka hallitsevat paitsi omaa kohtaloansa vielä päälliseksi koko kansankin kohtaloa!
Sitä waan kowin surkuteltiin, kun tehtailija oli joutunut niin kowa=onniseen naimiseen, josta hänellä oli raskasta ristiä, kenties koko elämänsä ajaksi. Tehtailija olikin surun ja umpimielisen näköinen, ei seurustellut kenenkään kanssa, päiwitteli waan kowaa kohtaloansa ja sitä enemmän oli ylhäisillä syytä päätelmiinsä.
Kun hän sinulle sanoo, että sinun pitää ajatella vanhempiasi ja heidän kohtaloansa, niin se hänen suussansa ja näissä oloissa tuskin merkitsee muuta kuin, ett'ei teidän pidä unhottaman, miten helposti isänne kohtalo saattaisi teidätkin yllättää, jos yritätte jättää temppelin turvan.
Päinvastoin piti hän onnettomuutensa hyvin ansaittuna rangaistuksena eräästä rikoksesta, johon hän onnensa päivinä oli horjahtanut. Kerran oli näet hänenkin elämässään ollut aika, jolloin hän ei nöyrästi taipunut kohtaloansa kantamaan; vaan silloinpa hän vielä olikin Rantalan upeana isäntänä. "Hänen onnensa taivas alkoi pimetä muutamana vuonna, jolloin oli erittäin ihana kesä.
Hänen onnensa oli pirstattu, koko hänen tulevaisuutensa tehty tyhjäksi yhdellä ainoalla iskulla! Että sai kärsiä niin kauheasti yhden ainoan kevytmielisen hetken tähden! Oliko se kohtuullista? Hän tunsi vihaa vierasta naista kohtaan, hän kirosi kohtaloansa! Hän oli ollut niin nöyrä onnessaan; se oli tuntunut hänestä niin ansaitsemattomalta.
Tuo oli hänelle kowin raskasta ja waikeata tehtäwää ja usein itki hän kowaa kohtaloansa niin, että oli wedeksi rauweta: niin aikaisin oli hänellä jo itsearwonsa tunto. Ei hän ollut täyttänyt wielä kymmentäkään ikäwuottansa, kun hän jo kaikenlaisilla toimilla ja palweluksilla koki ansaita leipänsä.
Matin teloittumisesta ja siitä seuraavasta, koko perheen kurjuudesta hän kyllä saattoi puhua ihmisille ja kohtaloansa valittaa, ja hän tunsi että niiden lohdutukset häntä vahvistivat. Mutta tämä asia, tieto, että vielä on raskaana, kukkuroitsi hänen mittansa ylitse vuotavaksi. Jos olisikin uskaltanut jollekin ihmiselle puhua... Mutta ei!
Jos siis Lyydi tahtoo suoraan ja peittelemättä ajatella kohtaloansa, täytyy hänen huomata, että hänen tulevaisuutensa on peloittava, ja että kaikki kiiruhtaa häntä turvautumaan ainoaan pelastuskeinoon: niin pian kuin mahdollista rakentaa eheä väli miehensä kanssa ja oppia häntä rakastamaan.