United States or Uruguay ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vinitius katseli häntä ikäänkuin hänen sanansa olisivat liikkuneet kaiken ihmisymmärryksen ulkopuolella. "Etkö tahtoisi palata Pomponian luo?" "Tahtoisin koko sydämestäni ja palaankin, jos Jumala suo." "Mutta kuule toki minua: palaa! ja minä vannon sinulle kautta kotijumalieni, etten sinua ahdista." Lygia mietti hetkisen ja virkkoi sitten: "En. En minä saa saattaa vaaraan likeisimpiä omaisiani.
Mutta talven kuluessa kaipasin yhä enemmän lastani, vaimoani, kotiani. Niin kului syystalvi ja tammikuukin loppupuoleen. Ajatuksiini vaipuneena muistelin yhtenä iltana myöhään omaisiani, joista en ollut pitkiin aikoihin mitään kuullut. Lamppu vielä paloi pöydällä enkä luullut nukkuvanikaan, vaikka nojasin kyynärpäätäni pielukseen. Yht'äkkiä näin tyttäreni astuvan ovesta.
»Kyllä, rakkaani, ellet itse ole sitä liiaksi. Meillä on suuri päämäärä saavutettavana, siksi täytyy meidän tarmolla ponnistella. Tiedät, että jo pienenä opin ankaraksi itselleni. Nyt olen sitä toisillekin, etenkin jos heitä rakastan. Sinä Eevi», jatkoi hän yhä kiihkeämmin, »olet ensimäinen ja ainoa, paitsi omaisiani, johon todella olen kiintynyt. Kauan sinua näin, enkä kuitenkaan nähnyt.
Yhtä vähän minä voisin tuomita semmoisia ihmisiä, jotka eivät ole minun omaisiani, vaan joita kumminkin olen oppinut rakastamaan niinkuin omaisiani. Ja juuri siksi, että se on rakkaus, joka minulle asian selvittää, en minä tarvitsekaan erityisesti Jumalan välitystä tässä tapauksessa ymmärtääkseni, ettei minun ole tuomitseminen. Inhimillinen luontoni sen minulle jo selvittää.
Lents kääntyi takasin, ja Petrovitsch laski ensi kerran elämässään kätensä veljensä pojan olkapäälle, ja kummallisesti tämä kosketus Lentsiä säikähdytti ja enemmän vielä se, kun Petrovitsch liikuttavalla äänellä puhui näin: "Minä en sentään soisi eläneeni tyhjän-toimittajana omaisiani kohtaan.
Te, ystäväni, teette minut terveeksi jälleen, että voisin ilahuttaa omaisiani. En soisi kenenkään enää surevan tähteni!» Assessori pyyhkäsi sanaakaan virkkamatta kyyneleet silmistänsä. Nojaten otsaansa lippaasen Eeva puhui hätäisesti, jopa vähän sekaisesti tulevaisuuden tuumistansa. «Hyvin hyvä!
Erotus omaisten ja vieraiden, tuttujen ja tuntemattomien välillä ikäänkuin katosi. Sillä juuri tämä erotus oli vieras uudelle rakkaudelle. Ja kumminkin minä sanomalla sanon, ettei tämä uusi rakkaus ollut minulle tuntematon, vaan tuttu ja kotoinen. Lapsena minä osasin rakastaa omaisiani ja muita ihmisiä, jotka olivat minulle hyviä, juuri sillä samalla rakkaudella.
Kiitin häntä hellästi ja jätin hänet sinä iltana hyvästi. Menin levolle. Uni ei tullut silmääni. Koko se yö oli minulle valvomisen ja tutkimisen yö. Ihmettelin miten kummasti oli elämä minuakin ja omaisiani johtanut. Hetkisen vaan aamusella nukuin ja silloin uneksin Karuliinasta. Näin hänet kukoistavan nuorena ja kirkastettuna edessäni. Kysyin, kuinka hän niin oli muuttunut.
Ja mitä hänen aavistuksiinsa tuli, ne kiihoittivat minua pakenemaan tuskaa ja epävakuutta, jonka olivat synnyttäneet, ja turvaamaan Häneen, joka on sulaa vakuutta ja valoa, tapauksista ja mahdollisuuksista niitten kaikkien jumalalliseen vallitsiaan, lausuen: "Sinä tiedät kaikki. Sinä pidät huolta kaikista. Suojele omaisiani ja minua!"
Sillä jos minun onkin mahdoton heti oppia rakastamaan vieraita ihmisiä niinkuin omaisiani, niin minun ei ole mahdotonta heti luopua kaikesta siitä toiminnasta, jolla tieten tai tietämättä olen tätä Jumalan tahtoa polkenut. Minun on mahdollista, niinkauan kuin en vielä osaa kaikkia rakastaa, muuttaa elämäni niin, etten koko sen voimalla ja kärjellä nouse suoraan Jumalan tahtoa vastaan.