United States or Portugal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pispa Maunun aikana seisoi Sampanlinnan kukkulalla metsän keskellä yksinäinen pirtti, jonka ikivanha asujain oli ikäänkuin pakanuuden viimeisiä jäännöksiä näillä paikoin. Häntä nimitettiin Sampanlinnan tietäjäksi, ja hänen apuansa yleensä haettiin sekä taudeissa että muissa puutteissa; sillä kristillisyyden ohuen peiton alla asui vielä yltä-ylitse vankka pakanuus sydänmaissa.
Se riehui vastustuksetta paljaitten vuorien yli ja tunkeutui ohuen maakerroksen alle, ikäänkuin se olisi tahtonut kuorittaa sen pois, tupruutteli irtonaista hiekkaa, kuin savua ja heittäytyi sitten vimmastuneena kanervikkoon, joka tuli semmoiseen raivoisaan liikkeeseen, että luuli sen mielettömässä raivossa tahtovan tempautua irti ja paeta suojaan.
Elysée ei kuullut enää hänen sanojansa ... hän oli jo hiipinyt kynnykselle, jolle hän seisahtui sykkivin sydämin ja henkeänsä pidättäen. Ollen pimeyteen tottumaton ei hän voinut nähdä mitään ... vaan kuuli ainoastaan ohuen lapsenäänen, joka juhlallisesti luki iltarukouksensa... Mutta tätä väsynyttä, surullista ja pitkäveteistä ääntä oli hänen melkein mahdotonta tuntea pikku kuninkaan ääneksi. Kun rukousten sarja oli päättynyt amenella, kuuli hän lapsen kysyvän: »
Minä tunsin kyllä syyt, minä, sekä Hamren että papin, pitääkseni niitä syvästi siveellisinä. Sitten aloin risteillä. Annoin Hamren pienetä sopivalla tavalla ja viimein kadota pastori Fonnin ohuen olennon taa, joka itseäni kehumatta oli erinomaisen kunnioitettava temppu. Ei se ollut niin paljon tukkukauppias, joka vastusti avioliittoa, kuin Fonn.
Tässä riisuutui hän nyt aivan upposen alasti. Vaatteensa pani hän suuren petäjän juurelle alusekseen. Niitten päälle petäjän tyveä vasten selkäkenoon hän nyt asettui puoleksi makaavaan asentoon ja ohuen saalinsa levitti peitteekseen kärpästen suojaksi. Siinä hän nyt rojotti hermotonna.
Niin sanoen läksi hän juoksemaan entistään kiivaammin alas joen rantaan erääseen paikkaan, missä kolme kallionlohkaretta jakaa joen kahteen haaraan. Vesi syöksyi uomassaan kumeasti pauhaten, ja putouksen päälle muodostivat hyrskyt ohuen sumuvaipan.
Mutta hänen aistinsa ojentuivat jo toiseen, hänen hermonsa väreilivät jo toista kohden ja hänen äkkiä valloille päässyt, synkäksi, raskaaksi, tulikuumaksi kiehahtanut verensä tykki jo tahtiin niiden suonten kanssa, joiden hän oli aavistanut suihkavan tuon ohuen, tähtikirjaillun vaipan alla. Hän oli jo kadotettu.
Ensiksikin hän kuuli vankilansa viereisistä huoneista askeleita, sitten tunkeutui kirkkaita valonsäteitä ohuen seinän rakojen läpi, joka eroitti hänen olopaikkansa viereisestä huoneesta, sitten suljettiin hänen ikkunansa viereiset aukot raskailla luukuilla, sitten vedettiin penkkiä ja tuolia esille ja pantiin erilaisia esineitä pöydälle, mutta viimeinkin temmattiin viereisen huoneen ovi auki ja paiskattiin kiinni niin voimakkaasti, että hänenkin huonettaan sulkeva portti ja penkki, jonka viereen hän oli asettaunut, tärähtivät.
Pekka oli leveän, vuolaan joen toisella rannalla huomannut neljä miestä kalastamassa. Hän tahtoi saada selville, oliko muita samalla puolen kuin hän itse, mutta tarkastelipa hän kuinka huolellisesti hyvänsä, hän ei nähnyt ketään. Kauempana toisella rannalla hän huomasi kohoavan ohuen savukiemuran, ja kaksi venettä oli vedetty rannalle.
Hän lykkäsi sivulle ohuen heinä-vaipan, jonka yötuuli oli levittänyt sinne ja tänne niitylle ja vieläkin pudisti likeisimpiä heinäsuovia. Molemmat piiat, jotka samalla olivat menossa pellolle heillä oli kummallakin peruna-kuokka kädessä seisoivat lähellä ja nauroivat.