United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heillä oli vaan yksi ainoa suru: ett'ei heillä ollut yhtään lasta. Ensi vuotena oli heillä kyllä ollut vähän toivoa, mutta se oli rauennut Niinan lapsellisen varomattomuuden tähden. Siitä alkain oli Niina ollut kivuloinen, ja he olivat tottuneet ajatukseen, ett'ei heitä koskaan olisi enempää kuin he kahden. Kaipaus kumminkin pysyi ja kalvoi salaa heitä, puhjeten aina ilmi milloin mistäkin syystä.
Mutta kaikkina joutohetkinä kuunteli hän suurimmalla ilolla Niinan vilkasta laverrusta, eikä mikään niin virkistänyt häntä ahkerasti työskennellyn ja monesti huolikkaankin päivän jälkeen kuin noihin suuriin, sinisiin lemmenkukka-silmiin katsominen, joiden puhdasta, tyyntä katsetta hän ei voinut antaa vähäisimmänkään varjon pimittää.
Mutta täällä synkissä huoneissa, joissa ei kuulunut lasten ääniä eikä juoksua, olivat joulukuusi ja lahjat hänestä vaan teaatterikoristuksia, sisällyksettömiä temppuja, joilla koetettiin peittää sisällistä tyhjyyttä. "Emmekö laittaisi lastenpitoja Tapanin-päiväksi?" kysäsi Rolf äkisti, taputellen Niinan käsiä, joka yhä vielä asetteli lahjoja pöydälle. "Mitäpä siitä sanot, eikö se olisi hauskaa?
"Kyllä, samaa olen minäkin ollut huomaavinani jonkun aikaa", sanoi lääkäri ja nousi kiireesti pitkältänsä, ikäänkuin olisi äkisti jotakin johtunut hänelle mieleen. "Tulepas tänne, että saan katsoa sinua", sanoi hän vetäen Niinan istumaan polvellensa ja kiinnitti terävän lääkärinkatseensa häneen. Niina käänsi punastuen silmänsä maata kohti.
Samassa nukkui hän, pää nojallansa taapäin tuolinselkää vasten. Viiden minuutin perästä avasi hän jälleen silmänsä, katsoi kaikkia, jotka seisoivat hänen ympärillään, taputteli hiljaa Niinaa poskelle ja sanoi: "Nyt menen levolle. Huomenna voin kyllä taas hyvin." Mutta Niinan kasvoista näkyi vieläkin semmoista säikähdyksen kauhua, että Rolf tuli levottomaksi hänen tähtensä.
Monta katkeraa kyyneltä vuodatettiin salaa sinä päivänä, jolloin Rolfin ja Niinan kihlaus tuli tietyksi, eikä Rolf ollut niistä ihan tietämätön, sillä hän oli monestikin saanut kuulla suuria salaisuuksia naissairailtaan, jotka hermoheikkoisuudessaan eivät enää edes tahtoneetkaan peitellä, että heidän kohtalonsa oli lääkärin vallassa.
Hän otti vaimonsa polvelleen, suuteli häntä ja puhua leperteli hänelle, kunnes se vaimoa vihdoin rupesi vähän naurattamaan. "Jumalan kiitos, nyt taas päivä paistaa", sanoi lääkäri iloisesti ja nousi. "Syökäämme nyt, ja sitte minä koetan päästä tänä iltana sinun kanssasi laulajaisiin, joihin niin mielesi tekee." Niinan kasvot vähän synkistyivät.
Muutamia päiviä kului molemminpuolisessa tyytymättömyydessä. Rolf alkoi huomata Niinan salaa itkevän. Se saattoi hänet lempeämmäksi; hän muisti, miten suurta varovaisuutta hänen tilansa vaati, ja alkoi toivoa häntä jälleen iloiseksi millä keinolla hyvänsä. Niinpä hän eräänä päivänä sattumalta astuessaan muotikaupan ohi näki hyvin korean hatun ikkunassa.
Minä seisoin salissa, jossa hääkynttilät paloivat ja vieraat olivat koossa mutta näkemättä ja kuulematta mitään. Anoppimuori oli juuri mennyt Niinan huoneesen häntä noutamaan minä katsoin suljettua ovea ja tiesin hänen seisovan sen takana lumivalkoisena ja puhtaana ehkä vähän pelkääväisenä ja kainona, mutta paljon iloisempana kuin tavallisesti.
Kohta pahan toinen heistä, pyysi kynttilän ja asetti sen ihan Rolfin kasvojen eteen, kumartuen itse ja laskien kätensä hänen otsalleen. Niina huudahti säikähtyen ja juoksi sohvan luo. Rolfin muodon kankeus ja osanottavainen, tukeva liike, jolla lääkäri tarttui Niinan käsiin, ilmasivat hänelle kerrassaan koko totuuden.