United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lauri nukkui samassa, kun oli heittäytynyt vuoteelle. Antero lähti ulos, otti suksensa ja hiihti. Kun hän palasi illan hämyssä, nukkui Lauri vielä. Antero kirjoitti päiväkirjaansa: »Pelkäänkö mennä Kontolaan ja tavata Naimia? En. Jos minun uskoni johonkin kelpaa, niin täytyy sen näyttää se kelpoisuutensa ei ainoastaan täällä yksinäisessä erakkomajassani, vaan myöskin maailmassa, ihmisten seassa.
Antero näki kasvoja, pukuja ja arvomerkkejä, kuuli nimiä ja vuosilukuja, saamatta niitä mieleensä painetuksi seuratessaan samalla silmin ja korvin Naimia ja laamannin toista neitiä, jotka salin läpi olivat livahtaneet sen perällä olevaan kamariin. He näyttivät puhuvan jotain salaista keskenään, ja sitten pyöräytti laamannin neiti Naimia vyötäisistä ja suuteli häntä.
Jaa, niin, ei kai, ei suinkaan ... mutta onko uskonsa auttanut Naimia? Onhan se, kyllä kai. Hautausmaan portti narahti samassa ja keskeytti heidät. Sieltä tuli nuorenpuoleinen nainen, jolla oli huivi päässä ja joka oli puettu körttipukuun. Rouva Helander, esitti Kaarina hänet Anterolle. Naimikin on palannut, sanoi rouva Helander hiljaisella, tasaisella äänellä.
Yht'äkkiä näki Antero Kaarinan edessään ilmielävänä, hänen silmäinsä, tummain ja syväin ja suurten, katsovan häntä Naimin selän takaa. Usein, kun hän tänään oli hakenut Naimia, oli hän nähnyt Kaarinan ja hänen silmäinsä aran, kysyvän ilmeen.
Ja hän näki yht'äkkiä kaikki nämä täkäläiset toisessa valossa, oli heille samassa vieras ja outo, melkein vihamielinen. Yhtähyvin he olisivat voineet hänellekin nauraa. Kutsuttiin illalliselle. Siellä odotettiin Naimia ja hänen sulhastaan. Joku kertoi heidän menneen laamanniin päin. Istuttiin pöytään ilman heitä. Mieliala pöydässä ei ollut Anterosta sama kuin ennen.
Siinä oli alusta loppuun saakka joku väärä sävel... Kun saisi, kun saisi itsensä kerran oikeaan uomaansa ohjatuksi! Mitä oli nytkin tulossa? Minne oli hän nytkin menossa? Sisarensa luo muka! Eihän kuin Naimia tapaamaan, häntä näkemään, hänen ääntänsä kuulemaan. Hurja toivo jostain mahdottomasta, odottamattomasta... Kohta kun Lauri oli häntä pyytänyt mukaansa heille, oli hän ollut valmis.
Tuolta tulee Lauri! huudahti Naimi. He pysähtyivät siihen kirkon rappujen eteen kertomaan Laurille kohtauksestaan Helanderin kanssa: mitä Helander oli sanonut Naimille ja mitä Naimi hänelle. Lauri! Minun tekisi mieleni yht'äkkiä tanssia! On, niinkuin en saisi muuten pudistetuksi jotain päältäni, joka painaa. Jos et ole muuta vailla! ja Lauri tarttui Naimia vyötäisiin.
Hänen armonsa istui budoaarissa, keskellä pientä silkkipäällyssohvaa, ympärillään muutamia samanlaisilla silkkipäällystuoleilla istuvia pitäjän rouvia: ruununvoudin, vallesmannin, maanmittarin... Nousten ja pari askelta eteenpäin siirtyen ojensi hän tulijoille kullekin kätensä suudeltavaksi. Naisia suuteli laamannitar otsalle, Naimia molemmille poskille erityisen lämpimästi.
Kuinka hän vastasi Karoliinalle, kun Karoliina kysyi, silloin kun minä menin Naimin häihin: »Miksi on Antero niin alakuloinen?» Hän vastasi ihmeellisesti, vaikka minua silloin jo rakasti: »Minun on niin sääli sitä Anteroa, ettei hän saanut Naimia.» Ja hän hoiti minua sitten kuin sairasta, kun sieltä palasin. Hoitiko?
Oli ollut kevytmielistä Laurin tanssittaa Naimia tässä kirkon edessä ja keikauttaa hänet ylös rappusille. Ja kuinka oli Robert voinut sanoa, ettei puhuminen siitä, ettei pitäisi juoda ja tapella, olisi meidän asia, vaan Helanderin!