United States or Western Sahara ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta heidän selityksensä, että Aappo ei tänä jouluna ole enää tähtipoikana, vaan kylässä ottopoikana, ei lapsissa tuntunut, sillä he tähystelivät kaikkialle nähdäkseen tähtipoikia ja niissä Aapon. He tulivat Montinin luo ja siellä oli kaunis joulukuusi, tyttöjen mielestä kauniimpi kuin missään muualla. Ja niin kirkasta oli siellä sisällä, että Ojanniemen Mari sanoi: »Voi, voi!»
Aappo alussa oli ajatellut sitä, että kun hän pääsee sinne herraskylään, niin saa syödä lihaa ja pottuja aina niin paljon kuin jaksaa ja varmaan nisuakin ja tottapa sai vaatteetkin, jotka rouva toimittaisi, pyytäisi vaikka Montinin rouvalta jotkut Jorin vanhat vaatteet. Isän puhe hänen papiksi tulemisestaan ei mennyt hänen päähänsä.
Hän lähti juosten karistamaan jälkeen toivoen tapaavansa vielä, ei saanut rauhaa muuten. Kadulla kulki lehmiä häkille päin: Montinin Kultaruusu, Omena ja Torstikki, Lepistön Punikki ja etempänä tuolla meni Kujalan Onnentähkä, vaan Nikkilän Helunaa ei näkynyt. Elsa sai juosta häkille asti ja siellä vasta tapasi, kun emäntä oli palaamassa.
»Joo, sitä minäkin vähän ajattelin», myönsi emäntä. »Vaan taas toisekseen ajattelin, että kun se on niin hyväsydäminen ja köyhille aulis se Montinin rouva, niin se maksaa runsaasti sen, minkä suinkin kannattaa.» »Et ole äiti ollut kaupoissa herrasväen kanssa, sen kuulee.» »No mitenkäs sitte.» »Ne ilkiävät ottaa niin helpolla kuin vain saavat.
Aappo lasketti tyttöjä, Montinin Huldaa tahi muita. Jori laski yksinään kilpaa poikain kanssa. Risto myös laski yksinään. Ja hän olisi varmaan ottanut kelkkaansa, jos olisi viitsinyt mennä sinne lähelle. Risto pyysikin sitten muutaman kerran, kun hän mäkeen mennessään tapasi Elsan. Tämä oli Elsasta niin hauskaa, niin hauskaa, että... »Kuule, eikö siinä huimaa päätä!
Eikä hän ymmärtänyt nyt itsekään, mitä siinä oli oikeastaan naurettavaa, että hänellä oli silloin lyhyet hameet, jotta lahkeet näkyivät. Harmitti itseäänkin joutavuutensa. Jorilla olikin sama kysymys lauantaina, kun iltasella tapasivat toisensa ja lähtivät Montinin kaukavainiolle, johon Jorilla oli jotain asiaakin. »Mitä se oli, Elsa?» »Jori, kuule, elä kysele sitä!
Mutta sittenkin katui hän, ettei ollut jo Marin kanssa yhtä aikaa, kun kuuli että Montinin Jori ja Vimparin Aappokin kävivät samalla kertaa. Itse olivat sen Elsalle sanoneet. Ja sitä muisteli Elsa usein ja häpesi itseään ja kadehti Maria. He olivat Marin kanssa sattuneet kerran yhteen ollessaan katsomassa Unkarin mustalaisia, joita suuri matkue oli tullut ja asettunut leiriin kaupungin laitaan.
Eikä kumminkaan nähnyt enää sitä kaunista unta, toista vain, mitä lie ollut huonoa... Mutta ylihuomenen perästä oli pyhä. Silloin pääsee. Heti kirkon-ajan jälkeen mennään hiekkatöyräälle ja ollaan koko päivä. Ja mennään vaikka Montinin kaukavainioille asti. Siellä se onkin koivikkokunnaalla vähän eritoista! Siitä se mielipaha vähän lauhtui, ettei niin ikävältä tuntunut enää.
Lähempänä Karjansiltaa poikkesi Elsa tieltä ja kulki metsää kiertääkseen Talluksen riihen luona olevaa suurta kiveä, jonka takana usein oli herraspoikia, Montinin Jori ja Fågelbergin pojat väijymässä ja syöksyivät sieltä yhtäkkiä ja kun kiinni saivat, niin suutelivat ja puhuivat muuta rumaa.
»Eipä suinkaan», myönsi Viion leski jotain sanoakseen. Mutta sekin kuului Nikkilän emännästä samaan asiaan ja olikin pääihme, että juuri Montinin rouva, tuo Viion lesken kehuttu ja Viion lesken auttaja, tuli hänenkin auttajakseen, lehmänsä ostajaksi. Ja sitä hän tarkoitti sanoessaan: »Joo, ja Montinin rouvahan sen sitten osti.» »Paljonkos saitte Helunasta?» »Kuusikymmentä viisi markkaa.