United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun kysymykset ajan ollen tulivat pisteliäämmiksi, sai kyselijä nähdä, että on sillä korvat ja vähän muitakin jäseniä, koska pääsi uudestaan taipaleelle, ja jos meni käsivoimalla estämään, niin sai käsivoimalla eron. Näiden sattumain perästä alkoi Anna Liisalta löytyä enempikin, sillä hän oli jo vuosia ollut irti toisten pakottavan vallan alta.
Niinkuin ei koskaan voisi katsoa kyllin silmiin toisiaan eikä kiittää kohtaloaan, että se on saattanut yhteen meidät. Sama kohtalo on ehkä kerran meidät myös erottava. Nuo surumieliset sanat pulpahtivat Liisalta kuin vahingossa. Hän kiirehti heti niiden turman-enteistä kaikua päivänpaisteisimmalla hymyllään lievittämään. Ei, sanoi Johannes. Me kaksi emme eroa milloinkaan.
Unhottuivatpa ne surun ajat myöskin Jaakolta ja Maija Liisalta, sillä hehän nyt saivat kertoa vieraalle, mitenkä talon nuori emäntä, neiti Elina Tavast, oli jäänyt aivan yksin, kun isä ja kaksi veljeä olivat kaatuneet kaukana vieraassa maassa, jossa kuningas kävi sotaa, ja nyt viime keväänä oli äitikin monivuotisen sairauden jälkeen kuollut.
Sinä olet siis syntynyt ja koettanut minua varten, ja minä olen muita etsinyt". Ja silloin otti Olli Liisalta suudelman. Mutta Liisa sanoi vakaasti: "Sen varastit". "Miten niin?" "Emmehän vielä ole avioparit". "Sinulla on puhtaus ja kauneus; ja siveys ja kainous, ja lempi ja rakkaus; mutta onkos sinulla miten pitkä kärsimys-pussi?" "Kysy niiltä, jotka minun tuntevat". "Sinä et siis kiitä itseäs.
Toisella kertaa, jolloin he jälleen olivat eri tahoilla iltansa viettäneet, kysyi Johannes Liisalta, mitä heidän, Liisan ja Muttilan, oli tapana jutella keskenään. Milloin mitäkin, vastasi Liisa. Hän puhuu tavallisesti taiteesta, minä muista maailman asioista. Mitä hän sanoi, kun sinä tulit yksin? kysyi Johannes edelleen. Ei mitään, vastasi Liisa välinpitämättömästi.
Kaikki, mikä tapahtui heidän ja vain heidän kesken, oli jo itsestään pyhää ja vakavaa kuin uhritoimitus. Mutta kevytmielisyyttä oli pisaraakaan heidän ja ainoastaan heidän välisensä rakkauden jumalallisesta ehtoolliskalkista maahan hylkyttää. Sitä hän vaati Liisalta, sillä hän tunsi itse siinä suhteessa puhdas olevansa.
Kun tupa oli kylmä, haki Maija Liisa kuvon olkia, ja niillä nukkuivat he yönsä. Mutta yöllä ei tahtonut tulla uni. Anna Liisan mieltä kaiveli surulliset asiat. Aikaa kuluttaaksensa hän kysyi Maija Liisalta: »Hyväkö siinä on nukkua?» »Hyvä». Vaiettuaan kysyi Anna Liisa taas: »Koko kuvonko sinä otit olkia tähän alle?» »Koko.»
Eipä ollut kuulunut Jorin kihlauksesta sen enempää kuin mitä Mari silloin sanoi. Hän oli ollut tyhmä, kun oli uskonut sitä ja tähän asti! Hän kysäsi viikolla Liisalta kuin pilanpäiten, että tietääkö Liisa Joria kuulutetun. Liisa tiesi ja mainitsi morsiamen nimen. Elsa tunsi hänet. Hänestä tuntui siinä nyt olevan jotakin alkua, vaan että siinä on joku erehdys tahi muuta sellaista.
Kyllä sieltä vielä tänä iltana ennätätte takaisinkin ... lähdette vain rataa myöten astumaan. Saapikos sitä kävellä? Kukapa tuolla metsän keskessä lie poiskaan käskemässä ... käypi päälle vain ... ja tie on hyvää, eikä se eksyksiinkään kuleta. Matilta ja Liisalta päästä hyrähti hyvän mielen nauru... Niin leikkisä se Ville ... vai ei eksyksiin kuleta? No, ei kai!
Sytyttänyt sikarin ja palannut vaunuihinsa, joissa Liisa edelleen istui liikkumatonna. »Mihin me ajamme?» hän oli kysynyt Liisalta. »Tiedäthän, että minulla oli matka apteekkiin», oli tämä vastannut. Johannes oli vielä miettinyt hetkisen. Sitten hän oli kysynyt aivan häikäilemättömästi: »Etkö luule, että tuo oli tekosyy?»