United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun päivä oli lopussa ja Ernst ja minä olimme kahdenkesken makuukamarissamme, silloin valtasi minut pelko; pelkäsin yötä, vuodetta ja unetonta päänalustaa. Istahdin sohvalle, pyysin Ernstin lukemaan itselleni, halusin kuulla raamatun sanaa. Hän istui viereeni ja luki; mutta sanat, vaikka hän lausuikin ne miehekkäällä ja lujalla äänellä, ne ikäänkuin liitelivät sydämmeni ohi.
Olemmehan kukin huomanneet, että juuri sen kiitosta haluaa jokainen, joka harvoin ja ainoastaan kiitosta ansaitseville jakelee ylistystänsä, ja hänpä vihdoin onkin etevin palkinto-tuomari kilpailussa, Niin vähän kuin enoni lausuikin ky'ystäni, osoitti se kuitenkin ett'ei hän niin varsin huonosti ajatellut taidostani; vaikkapa hän olikin ankara kritikoitsija ja vaikkapa hän hyvin harvoin kiittelikin minua, oli hänen lausuntonsa toki minun vastaiselle kirjailija-toimelleni varsin suuresta arvosta.
Kyllä sentään! hän tunsi olevansa juuri se, mutta Leonard ei huolinut antaa hänen lausua jaloimpia, lämpimämpiä tunteitaan ja ajatuksiaan, ja jos hän jonkun kerran lausuikin, kuunteli tämä, kuten sanottu, hajamielin hänen sanojaan, antaen hänelle joskus ystävällisen lavertelevan vastauksen, joka usein osoitti selvästi, että hän oli väärin käsittänyt vaimonsa ajatukset.
Mutta silloin aloin tuumia, että setäni sai liian tarkan selon asemastani, ja kun olin hänen kanssaan kahden kesken, en olisi tahtonut hänen pitävän minua turvattomana. Hän näytti mietiskelevän itsekseen tätä seikkaa, ja hetkisen kuluttua hän lausuikin: »David, poikaseni, sinä olet osunut oikeaan paikkaan tullessasi setä Ebenezerin luo.
Kuningatar parka oli ikävissään. Hän olisi niin mielellään ottanut osaa valtakunnan hallitukseen, nyt niinkuin Kaarle XI:nkin nuoruuden aikana, mutta hän oli vanhentunut, ja pojanpojan pikaiset, erään komppanian katselmuksessa kreivi Piperille lausumat sanat, että hän "tahtoi itse komentaa niin urheita miehiä", olivat toteutuneet melkein samalla hetkellä, kun hän ne lausuikin.
Kerran, kuin isännöitsijä lausuikin tämän kummastuksensa, vastasi Rudolf: Minun aikomukseni onkin ostaa maatilan, mutta minä tahdoin ensiksi vuokratilalla koettaa, onko minulla taipumusta maanviljelykseen ja perehtyä toimeen. Tämä oli isännöitsijästä hyvin viisaasti ajateltu ja puhuttu. Rudolf osti joukon metsäosuuksia ja käytti kymmenittäin päivämiehiä puitten hakkuusen.
On kyllä totta, että hän kauvan ja lämpimästi rukoili Jumalaa johtamaan hänen menetystapaansa ja varjelemaan häntä käymästä omia teitään, mutta nämät rukoukset, niin vilpittömästi ja vakavasti kuin hän ne lausuikin, olivat ainoastaan uskonnollisia tunteen ilmauksia, joilla hän koki lieventää levottomuuttaan.
Sanat vuotivat ihan virtana hänen huuliltaan ja tuntuivat tulevan suoraapäätä sydämmen syvyydestä. Eräs vanha neekeri lausuikin kerran, että Tuomo sedän rukous varmaankin kohosi suoraan taivaaseen. Puheiden välillä laulettiin joko virsiä tahi muita hengellisiä lauluja. Siinä oli eloisuutta ja innostusta.
"Mun hovi, teidän lääni on," Niin herra jatkoi nyt. "Isäntä kukin olkohon Kuin maat ois perityt. Jumala vaan ja ruhtinas Meill' yhteinen on valtias. Ja rakkaus veljyyden On side sydänten." Jo lausuikin hän tarpeeksi. Vaan kansa vait on myös! Niin kuunteleeko kylmästi Tuo joukko jalon työs? Ei! lämpimyyttään vait on se, Suun sulkee kuuma kyynele. Vavahtaa huulet vaan, Ei lähde sanaakaan.
Merkitse siis onnenvaatimuksesi nollalla: silloin on koko maailma oleva jalkojesi juuressa. Syystä kyllä lausuikin muuan aikakautemme viisaimpia miehiä: Vasta kieltäymyksestä alkaa oikea elämä. XLVII. Ainoa onni, johon *ihminen* aina on pyrkinyt, on se, että hän kykenee työhön, voi tehdä työtä. Ei "en voi syödä!", vaan "en voi tehdä työtä!" on aina ollut viisaitten ihmisten valitusten sisällys.