United States or Sweden ? Vote for the TOP Country of the Week !
Runsaita kyyneleitä valui hänen poskilleen. "Sinun tilasi on Kainin ja Judan kaltainen", sanoi Kölliskö, raskas huokaus nousi hänen rinnastaan ja hän lähti Simon luota.
"No, siihenhän juuri tahdoin minäkin tulla", sanoi Kölliskö, "he eivät huolineet totuudesta eivätkä tyytyneet tuonlaiseen tyhjyyteen, ja siksipä ovatki he nyt niin alttiit villitykselle".
Hän osasi niin mestarillisesti sovittaa Raamatun paikkoja toisiinsa, niiden keskinäisestä sisällön yhteydestä huolimatta, niin ainaki Kölliskö minulle sanoi. Erittäin näytti häntä miellyttävän puhua kristittyin vainoista, joita hän ei suinkaan unhottanut sovittaa tähän aikaan. "Kuules, mitä sinä seurakunnalla ymmärrät?" kysyi Kölliskö. "Seurakunnallako?" "Niin, kutka siihen kuuluvat?"
"Siinä pitää olla uho mies, joka viisikymmentä rukoa päivässä pielekseen pistää, vaan pitää olla raut'hanko", arveli Aappo, paiskasi hangon olalleen ja alkoi kävellä. Kölliskö käveli Aapon rinnalla nyt, kuten ainaki, ajatuksiinsa vaipuneena. Aappo huomaa sen ja alkaa pilkkahymy huulilla laulaa: "Ei saa antaa nuorella ijällä Surulle suurta valtaa.
Siihen kerrotaan hänen kumppaninsa rauhoittavasti vastanneen: "Ah vellen, eih vesi pussiih meeh!" Kumppani oli oikeassa. Ennenkun perän pitäjä oli aavistanutkaan, olivat jo kosken kuohut pyöräyttäneet venneen keulan toisaalle, josta aukeni selvä väylä. Todellaki oli Kölliskö tuon perääpitävän venäläisen asennossa. Tähän asti oli hän jäntevällä kädellä itse johtanut elonsa purtta.
"Etpä osaa tuota uutta laulua". Laulaa edelleen: "Maata oli vähän välimme Ja virran käypä koski; Taasenki muistui mieleheni Toi neito punaposki. "Kuulitko sinä; etpä osaa tuota uutta laulua". "Osaanpahan", sanoi Kölliskö yhä hajamielisenä. "No laulapas". Kölliskö ei kuule. "Kuuletko sinä", karjasi Aappo. "Mitä?" sanoi Kölliskö heräten. "Laulapas, niinkuin minä laulan".
Kölliskö tähysteli taivasta kaikilta kulmilta ja näytti miettivän. Epäilemättä joku pieni olento kuiskasi hänen korvaansa, että Simo oli sittenki oikeassa. Mutta tunnustaako se, antaako perään, että hän olisi mielettömiä päättänyt? Ei sittekään. "Pois alta!" huusi Kaurismaan Aappo. "Aja yli!" huusi joku hänen edellään olevista rengistä.
"Se on erehdys," lausui Kölliskö, avasi edellä mainitun kirjan, luki sen 6 lu'un ja osoitti sen avulla, että Herra sallii muutamain sieluin pysyä niinkuin he olisivat vielä sairaina, vaikka he ovat jo täydellisesti paratut ja että tämä tämmöinen Jumalan kuletus saattaa olla näille terveellinen, koska tällainen tieto parantumisestaan voisi heidät jälleen saada välinpitämättömyyteen ja mielistymään itseensä ja maailmaan.
"En, niin kauvan kun tiettenne vääristelette Raamattua; muutoin ei Lutherilainen kirkko ole koskaan pitänyt itseään ainoana autuaaksi tekevänä kirkkona", sanoi Kölliskö. "Lutherilaisia meki olemme. Etkö uskalla todistaa meille syntiä anteeksi", sanoi joku vaimoista.
"Se on kyllä Jumalan sanan mukaan totta", sanoi kiertokoulunopettaja, "että kun ihmiset kerran ummistavat silmänsä ja korvansa Jumalan varoittavalle äänelle, niin lähettää Hän heidän sekaansa väkevän eksytyksen hengen..." Vihdoin sai Kölliskö loppuun päivän saarnan, lopuksi veisattiin muudan virsi, Kölliskö luki jonkun rukouksen, seurue hajosi...