United States or Botswana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Romantillinen kävely märässä metsässä ei tänään voinut kysymykseen tulla oli ollut oikea Griebelinmoinen suuri pesu ilman vertaistansa mutta hän tahtoi kaikin mokomin välttää sitä tietä, jota kukkien etsijä meni, hänen täytyi mennä metsänvartijan asunnon ohi ja vähän matkaa siitä poiketa metsäpolulle, jolla oli rouva Griebelin kohdannut tämän palatessa Grafenholzista.
Mutta päivällä hän tahtoisi tulla perille, eikä yöllä; ehkä soveltuisi olla yötä jossakin likemmässä asemassa ja aamulla mennä kaupunkiin, vaikka jalan. Hänen ajatuksiinsa yhtyi nyt myös iloakin: hän oli näkevä niin paljon uuttaa ja komeaa. Mutta iloa häiritsi koko joukon tämä vaivaloinen kävely pahassa ilmassa. Vähän väliin tuli kylmää sadetta Anna-raukan niskaan.
Ne seisahtuivat ennen pitkää ja olivat saapuneet määräpaikalle. Lyhyt kävely saatti meidät minä tarkoitan opettajaa ja itseäni Salem House'en, joka oli aidattu korkealla tiilimuurilla ja näytti kovin ikävältä.
Ei hän kuitenkaan sallinut, että tavallista lepo-aikaa kauemmin valvottiin, joka ehkä muuten poikkeuksena näin rakkaan ja harvinaisen vieraan tähden olisi saanut tapahtua: mutta hän kuuli Kaarlen olevan väsyneen matkastansa, jota tämä kuitenkin kohteliaalla hymyllä ilmoitti erehdykseksi. Seuraavana aamupäivänä ehdoitettiin kävely. Suurimmalla mielihyvällä seurasi Kaarle kaikkia Sesilian liikkeitä.
Hän meni kirkkoon, käveli pitkin katuja, katseli ihmisiä, jotka häärivät edestakaisin, taputti lapsia pään päälle, teki kysymyksiä kerjäläisille, kurkisteli alas rakennusten kyökkeihin ja ylös akkunoihin, ja huomasi, että kaikki tuotti hänelle huvia. Hän ei ollut koskaan uneksinutkaan, että mikään kävely että mikään asia voisi tehdä häntä niin onnelliseksi.
Sensijaan hän alkoi puhua: "Kun minulle tänä aamuna muistui Koskenalustan Antti mieleen... kuinka minusta se Antin kävely ja muutkin liikkeet tuntuivat muistuttavan niin ihmeesti Niilo Iisakki-vainajata... En tiedä, oliko minun paha vai hyvä, kun semmoinen mieleen juolahti... se oli niin kummallista... Onko sinusta siltä näyttänyt... Muistelehan Antin kävelyä ja päänliikkeitä!"
Kero-Pieti ja Antti, jotka kävelivät viimeisinä, olivat alkaneet keskustella, ja kun saarnamiehen kävely oli hidasta, jäivät he pitkän matkaa toisista. "Kuinka oli sitten sinun laitasi, nuori ystäväni?" jatkoi Kero-Pieti kyselyjään. "Etkö arvannut viimeisen hetkesi tulleen? Etkö tiennyt olevasi pian Herran kasvojen edessä tiliä töistäsi tekemässä?"
Mutta pitkäksi kävi aika ja vilukin tuli tuossa pihalla seisoessa ja hän oli päälliseksi vielä niin väsyksissä. Kunpa toki tohtisi mennä tupaan! Ei; hänen täytyi pyrkiä; henkensä edestä täytyi koettaa eikä pelätä. Uskaltaa pitää saavuttaakseen voiton. Hän meni oven taakse; kätensä vapisivat ja sydämmensä sykki. Mutta nyt kuului kävely. Hän säpsähti ja sivahti syrjään; kukahan se oli?
"Tuutunpa hyvälle jälleen vähän astuskella", rouva Linde ojensi itsensä suoraksi, "kävely aina huipulle saakka ja sieltä takaisin kestää puolen tuntia, kun astumme tavallisen nopeasti, silloin tällöin levähtäen. Katso kelloasi Maria, että olet valmiina oikeaan aikaan! Niin juoskaa te vaan edellä, lapset, jos teitä haluttaa. Mitä tahdot sinä, Linde?"
Mutta ensimmäisiä askelia kadulla ottaessa olivat jo alkusavut pyyhkineet synkän mielen syvimmät rypyt hänen kasvoiltaan. Raukeata ja välinpitämätöntä oli vielä kävely kadun poikki Esplanaadin puoleiselle käytävälle. Mutta sydän tykytti jo kuitenkin niin kiivaasti, että piti välistä hengittää liika hengähdys lisää.