United States or Seychelles ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä isä sanoisi? Isä oli viikko sitten sanonut, että hän Koskenalustan Antista toivoi kelpo perämiestä. "Se Koskenalustan Antti-poika on mielestäni rohkea ja tarkkasilmäinen", kuuli Hanna isän sanovan. "Hänestä minä uskon perämiehen tulevan." "Koskenalustan Antistako?" ihmetteli Heikki. "Niin", vakuutti Iisakki. "Minä olen nähnyt, että hän on hyvin hoksaava koskella."
Sitten he lähtivät. Hän ja isä katselivat pirtin ikkunasta, kuinka he laskivat korkeaa törmää alas jäälle ja lähtivät taivaltamaan pitkin vähälumista joenuomaa ylöspäin. Reippaasti he hiihtivät, vaikka vinkeä pohjoinen puski vastaan. "On se hiihtomies, tuo Koskenalustan Antti", sanoi isä. Hänelle teki hyvää isän sana. Edelle muista oli Antti lykännyt.
Hän arvasi Hannan ajatukset, oli nähnyt, että tytön silmät loistivat kirkkaammin aina silloin, kun Koskenalustan Antti tuli saapuville. Nyt viimeksi, kun Antti syyskierällä miesjoukossa meni Lappiin, hän oli huomannut tyttärensä ilmeistä, että Antti oli hänelle mieluinen.
"Elä sinä ole milläsikään, vaikka Hanna näyttää pitävän Koskenalustan Antista", alkoi hän puhua Juhanille. "Isänsä tahtoa täytyy Hannan noudattaa, ja Iisakin kanssa olemme asian sopineet. Poika ei vastannut isänsä puheisiin, mutta sen hän kyllä tunsi, että Hanna nyt oli loitommalla hänestä kuin koskaan ennen. Mutta hän ei myöskään käsittänyt, mitä isä tarkoitti.
Eräs heistä, Koskenalustan Aukusti, Antin vanhempi veli, joka vasta aamulla oli lautalla ylimaasta saapunut ja nyt Nuottaniemen rannassa kuullut, kuinka onnettomasti oli käynyt, ja keitä onnettomuuden uhrit olivat, hääri muita vikkelämpänä ja neuvoi ja kannusti toisiakin.
Mutta isänsä tytär taitaa olla muutenkin..." "Lienenkö ollut niinkään rohkea!" arveli Iisakki. He joutuivat rantaan, jossa lajiteltiin irrallisia tukkeja ja korjattiin kosken repimiä. Silloin saapui rantaan vene, jonka väki oli ollut Ruotsin rannalla naaraamassa. Joku lauttamiehistä oli soutamassa, ja Koskenalustan Petteri, Antin isä, istui perässä.
Pari viikkoa hän makaili kotonaan synkkänä ja vähäpuheisena. Mutta sittenkun voimia karttui, souti hän Nuottaniemeen, jossa lauttojen lasku oli parhaillaan. Hän istui törmällä, katsellen alas suvantoon. Koskenalustan veljekset puuhasivat siellä, vuoroin perämiehinä koskelle lähtien.
Ja myöntänythän olikin Iisakki, toivonut samaa kuin hänkin... Mutta nyt Iisakki käyttäytyi Koskenalustan Anttia kohtaan kuin tämä olisi ollut hänen paras poikansa! Sillä jo keväällä hän kehui Anttia, vanha kelmi! Heikki puri hammasta ja käänteli mälliä suussaan, mutta koetti pysyä tyynenä, ettei poika mitään huomaisi.
"Sittenhän saisi varmuuden, ettei syyttömästi heitä vihaisi", sanoi Hanna, mutta hänen äänensä oli epävarma, ja hän oli juuri sanomaisillaan, mitä muisti Koskenalustan Antin kertoneen, mutta Iisakki sanoi samassa itseään nuhdellen: "On tullut olluksi niin tyly sille Juhanillekin... Siivohan se on mies, eikä hänestä ole kenelläkään pahaa puhumista..."
Kiire oli. "No niin. Koskenalustan Antti laittoi terveisiä", sanoi hän vihdoin. Hän katsoi Hannaan ja hymyili. Hanna tunsi nyt punastuvansa. "Ja kirjeen", lisäsi hän sitten ja kaivoi povitaskustaan rutistuneen kuoren. "Kiitoksia", sanoi Hanna ja otti nopeasti kirjeen toisen ojennetusta kädestä, työnsi sen taskuunsa. "Hyvin siellä Antti jaksaa", jatkoi nyt työnjohtaja pyytämättä.