United States or Portugal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun vertaan sitä, mitä silloin mielessäni kuvittelin, siihen »meidän pieniin olosuhteisiin nähden kylläkin hyvään todellisuuteen», jossa minä nyt elän ja liikun, niin tuntuu kuin kuvitelmieni muodostama tuulentupa, korkea kuin Snæhætten, kaatuisi ylitseni.
Yöllä valvoessani mietin mielessäni, millaista olisi, jos minulla olisi oma koti. Ja melkein aina kuvittelin sitä sellaiseksi, kuin lapsuuteni koti oli ollut. Samanlainen sänky, samanlainen pöytä ja hylly. Ja unelmissani kuljin kotipolkuja ja katselin veräjästä tielle, jota pitkin olin kodista isän kanssa lähtenyt. Se tie, se tie se minut onnettomuuteen vei...
Kuvittelin mielessäni, että äidillesi olisi mieluista viimeinkin saada tuntea itsensä vapaaksi taloudellisista huolista." Ester istui taas ääneti. Miksi ei Martta täti voinut sen sijaan tulla sinne, niin ett'ei äidin ja tyttären olisi tarvinnut erota?
Tätä tulta kuvittelin samanlaiseksi kuin sitä, joka kuumentaa märkinä latoon pantuja heiniä tai sen voiman kaltaiseksi, joka panee käymään nuoret viinit, kun ne rypälekuorineen pannaan astioihin.
"Se on siis totta", hän huudahti poissa suunniltaan, "olen loihtinut esiin hengen, joka on kasvanut itseäni voimakkaammaksi. Minä kuvittelin mielessäni huoletonta lemmenleikkiä ja minut on vallannut syvä intohimo, jota minun täytyy tyydyttää. En koskaan ole ketään rakastanut niinkuin häntä. Voi minua! Voi meitä molempia! Ilman häntä en voi olla ja vaimokseni en häntä koskaan ota!"
Monta hullutusta voi kesäinen yö loihtia ihmisen aivoihin, mutta aamulla ne ovat haihtuneet kuin savu tuuleen. Nyt aamulla olivat aivoni taasen mitä parhaimmassa kunnossa. Hymyillen kuvittelin itsekseni, mitä Ville tai setä tuumisivat, jos rupeaisin heille unennäköjäni kertoilemaan. Paljon pilkkaa tulisi varmaan osakseni. Viisainta oli olla niistä mitään kertomatta.
Kerta katsahtaa muljautti minua silloin sohvalla lojuva isäni ja kysäsi äidiltä: "Onko se tuo tyttö sairas, kun se ylenannattelee?" "Vieläpä tuo... Ilman vain kujeilee ja metkuttelee", vastasi äiti ja isä syventyi taas sanomalehteänsä lukemaan. Tämä ihmisten kylmyys ja välinpitämättömyys minua suututti. Kuvittelin ja uskoin näet olevani koko maailman hylkäämä, onnettomin ihminen maan päällä.
Ehkä hyvinkin mielistyy ja jääpi ainiaksi. Taloa lähetessäni käteni kuumenivat ja lintu läähätti yhä tuskallisemmin. Päästäkseni sen tilaa ajattelemasta kuvittelin minä miten sille tulee hauskempi häkissä ja kuinka sen sopisi siitäkin iloita, jopa ylpeilläkin, että voipi huvittaa tuota pientä kaupunkilaista prinsessaa mikä lohdutus! Tulin taloon. Aluksi panin nuoren laulajan pärekoriin.
Kun minä mielessäni kuvittelin, kuinka laitan Heleenan tänne kaupunkiin asumaan ja kuinka kiitollinen hän siitä on minulle, ja hänelle tulee niin hauska olla, saa kouluuttaa poikansa j.n.e., niin äkkiä menivät tuumani nurin, jotta häpeen omia ajatuksianikin. Kyllä ihminen on oikein turhamielinen!" "Ja itserakas!" sanoi Elsa. "Oikein kouraantuntuvasti itserakaskin!" myönsi mamseli.
Ja irtipä oli usein omakin sydämeni, kun mielessäni kuvittelin sitä hetkeä, jolloin saan jalkani astua rakkaille rannoille ja jolloin saan syleillä rakasta perhettäni. Kun kotimaan rannat hienona, sinertävänä viivana alkoivat tulla näköpiiriin, ei kukaan kuolevainen voi arvata niitä tunteita, mitä sydän silloin tunsi.