United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja irtipä oli usein omakin sydämeni, kun mielessäni kuvittelin sitä hetkeä, jolloin saan jalkani astua rakkaille rannoille ja jolloin saan syleillä rakasta perhettäni. Kun kotimaan rannat hienona, sinertävänä viivana alkoivat tulla näköpiiriin, ei kukaan kuolevainen voi arvata niitä tunteita, mitä sydän silloin tunsi.
Hän heittäytyi pitkäkseen päivänpaisteiselle mäenrinteelle, tuoksuvan kanervikon keskelle ja valitsi vihertävän mättään itselleen päänaluseksi. Elokuun ilta oli mitä ihanin. Sinertävänä kaartui taivaankansi. Mäntymetsä tuoksui ja tarinoi. Etäisyydestä kuului lehmänkellojen kalke, johon sekottui paimentyttöjen iloinen hoilotus, kun he ajoivat karjaa kotiin.
Sillä hän ei suinkaan ollut ajanut ainoastaan poliittisia pyyteitä tätä kirjaa suunnitellessaan. Myöskin hänen yksityisen, sisäisen olentonsa syvin ilmaisu se oli. Toistaiseksi hän piti sitä elämänsä päätyönä. Sen valmistuminen häämöitti hänelle hänen ajattelemisensa ja ihanteellisen innostuksensa korkeimpana, sinertävänä kukkulana. Siinä hän tahtoi sanoa sanansa kerta kaikkiaan.
Rannassa olevien jahtien mastoissa leputteli se pussiviirien häntää ja ulapalla rikkoi siellä täällä tyynen merenpinnan kareella, joka levisi nopeasti. Kangastus oli kadonnut kuin pyyhkäisten ja ulappa paistoi sinertävänä.
Ja sitten ... kevääntyy. Myöskin Sakris alkaa ikään kuin kummastellen huomata, että päivät pitenevät... Valo ei enää ole samea ja raukea ... vaan taivas hohtaa heikosti sinertävänä ... aivan kuin jokin vanha taivas, viime vuodesta tuttu...
Muutamia kyyhkysiä käveli puron vartta ruokaansa etsien. Jeanne katseli tätä kaikkea uteliaana ja ihmetellen kuin jotakin teatterilaitetta. Mutta yhtäkkiä, erään talon nurkasta kääntyessä, näki hän meren, joka sinertävänä ja iloisen kiiltävänä levisi hänen eteensä silmän siintämättömiin. He pysähtyivät rantaäyräälle katselemaan. Purjeita, valkoisia kuin linnun siivet, näkyi meren selällä.
Keveänä, sinertävänä huntuna levisi toukokuun illan hämy puiden yli Linné-puistossa. Aurinko oli laskenut ja raittiin, keväisen vihannuuden läpi tunkeutuivat auringonlaskun valoväritykset himmeinä ja tukahutettuina.
Kuu valaisi sisälle, ahtautuen epäjärjestyksessä seisovien huonekalujen välitse permannolle. Lakeeratun pöydän jalkakiehkarassa sen valo helkkyi kalpean sinertävänä ja teki surullisen, ikävän rajallisuuden vaikutuksen. Henrik mietti millä sanoilla hän olisi äidille voinut ilmaista oman iloisen lohdutuksen-tunteensa.
Lankeaa uskollisena kaulaan ... ja sitten vasta alkaa se heidän oikea elämänsä. Sakris odotti ja odotti. Hän tunsi, että Nelma tulee. Bergmanille hän sanoikin uskovansa Nelman varmasti palaavan. Mutta Nelma ei tullut. Sakris istuu ikkunansa ääressä, surkeana ja sinertävänä ... ja tähystelee maantielle.
Valittaen ja syyttäen ojensi hän käsivartensa sinertävänä välkkyvää taivasta kohden, jolla tähdet himmeinä tuikkivat. Oli kuin hän olisi vaatinut tilille isänsä sielua, joka oli piiloutunut johonkin etäiseen maailmaan. Sitten yhtäkkiä heräsivät leppeämmät tunteet hänen mielessään. Hän heittäytyi ojan reunalle kosteiselle nurmikolle istumaan ja painoi kätensä kasvoilleen.