United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tehän tuomitsette kuolemaan kaiken kauniin ja runollisen.» »En», sanoi hän, ja silmiin tuli omituinen, kirkas ilme, »etsiköön kukin sitä itse elämästä. Jos nyt teille sanon suoraan mitä ajattelen», jatkoi hän sitten, »katson kaunokirjallisuutta melkein yksinomaan tunne-elämän tuotteena ja kehittäjänä. Sentähden kai naiset sitä yleensä suosivat.
Tällä kertaa oli Mérimée todellakin taas rikastuttanut Ranskan kaunokirjallisuutta yhdellä mestariteoksella ja näyttänyt, mitä hän voi, kun hän oikein tahtoi ja omalle alalleen osausi.
Valitettavasti oli hänen kasvatuksensa, vaikka se olikin paljoa parempi kuin muitten sen ajan tyttöjen, kuitenkin niin puutteellinen ettei hän lukenut sanottavasti muuta kuin kaunokirjallisuutta. Kenties se painostava tunne, että tietämättömyys oli hänen omaa kehitystään ehkäissyt, on syynä siihen että hän sittemmin niin hartaasti ja vakuuttavasti vaatii perusteellisempaa kasvatusta tytöille.
Se oli suomalaista kaunokirjallisuutta; hän oli nimittäin Arvista kuullut, että tämä oli suomenmielinen, vaikka olikin kasvanut ihan ruotsalaisissa oloissa. Elsan ollessa ylisillä oli Aini äitinsä kanssa mennyt kyökkiin vehnäleipiä ja piparikakkuja leipomaan.
"Mériméetä nähtiin harvoin luennoilla" tietää Mirecourt kertoa; "hän näet harjoitti lukujaan kuten useimmat varakkaiden pariisilaisten pojat s.o. hän huvittelihe paljo, lueskeli kaunokirjallisuutta ja otti osaa salonkielämän iloihin". Espanjan ja Englannin kirjallisuutta hän etupäässä harrasti; hiukan myöhemmin antautui hän kuten jo olen maininnut erään kreikkalaisen johdolla myöskin opiskelemaan uutta kreikkaa, joka olikin hänelle sanomattomaksi hyödyksi sillä matkalla, minkä hän v. 1842 teki Kreikkaan ja Vähä-Aasiaan vanhan ystävänsä J. J. Ampèren kanssa.
Mitä oli ennen häntä ja hänen aikalaisiaan suorasanaista suomenkielistä kaunokirjallisuutta olemassa? Oli Aleksis Kivi, oli Pietari Päivärinta.
Todelliset ystävyyden tunteet heräsivät hänessä, kun Vasili, vaivoja säästämättä, alkoi lukea hänen kanssaan venäläistä kaunokirjallisuutta, käyden läpi Gogolit, Turgenjevit, Dostojevskit, ja samalla vihkien hänet viimeisinten ja hienostuneimpain kirjallisuudentuntijain arvosteluihin ja ajatuksiin.
»Luen äsken ilmestynyttä runokokoelmaa», vastasi Eevi laskien kirjan penkille. »Rakastatteko te runoutta?» »En, sillä minä en sitä tunne.» »Ettekö ensinkään?» Eevi näytti surkean pettyneeltä. »Tuskin ensinkään.» »Entä muuta kaunokirjallisuutta» Eevi ei uskaltanut sanoa romaaneja »tunnetteko sitä?» »En sitäkään. Näette, että olen auttamattoman tietämätön näissä asioissa.»
Kuten ennen otti hän kyllä osaa kaikkiin taloudellisiin töihin, vaan kun hänellä oli vähänkin vapaata aikaa, istui hän ahkerasti lukemassa. Hänen omaisensa ihmettelivät usein, että hän viitsi tuollaisia ikäviä koulukirjoja, historioita ja kielioppeja tutkia. Eiköhän olisi ollut parempi lukea kaunokirjallisuutta ja muita enemmän kehittäviä kirjoja, nyt kun hän jo oli koulunsa päättänyt?
Pöydällä ja etaseerilla olevat kirjat ilmaisivat kuitenkin, että tässä huoneessa henkisillä harrastuksilla oli etusija. Ne olivat melkein aina uusinta, tuoreinta ja parasta kirjallisuutta, jota rouva Canth uutterasti viljeli. Vähemmän kaunokirjallisuutta, sillä romaaneja ei hän juuri rakastanut, enemmän filosofista, esteettistä ja etenkin kaikenlaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevää.