United States or Haiti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aini tähän tavallisesti ei vastannut mitään; hänellä oli omat tuumansa. vaikkei hän vielä tahtonut niistä puhua. Vaan kun joulun jälkeen kaikki olivat lähteneet pois ja olot Tuomarilassa taas joutuneet vanhoilleen, päätti Aini tehdä täyttä totta tuumastaan ja puhua siitä vanhemmilleen. Eräänä sopivana iltana hän sen sitte tekikin.
Tämä oli ollut viimeinen kerta, jolloin hän oli antanut tuon entisen katkeruuden valloittaa sydämensä. Siinä nousi aurinko, suurena ja loistavana, kirkastaen koko ympäröivän seudun ja luoden säteensä ikkunasta suoraan pöydälle, jossa Arvin lakki oli. Ne leikkivät sen hienossa valkovaatteessa, kimaltelivat kultaisessa lyyryssä. Aini katseli auringon kirkastamaa luontoa, katseli valkolakkia.
Ne varmaankin ovat hyvin hienoa väkeä nuo everstiläiset, onneksi muistin Laurille panna puhtaat vaatteet ja kauluksen kun läksi asemalle, hän kun koko päivän on ollut työväen kanssa pellolla. Aini asetti kahvipannun tulelle ja läksi sitte ylisiin pukeutumaan. Sieltä tuli jo Elsa häntä vastaan valmiiksi puettuna, vaaleanpunainen hame yllä ja punainen nauha tummassa tukassaan.
Tätä kuullessaan näyttivät lapset niin iloisilta, että Aini toivoi saavansa opetustuumastaan vielä paljonkin iloa. Täten hän nyt jollakin tavalla käyttäisi voimansa ja tietonsa muiden hyväksi, ei hän uskaltanut sanoa isänmaan hyväksi, vaikka niin mielellään olisi tahtonut. Sillä juuri siihen olivat opettajat heitä nuoria kehottaneet ja siihen myöskin hänen halunsa paloi.
Heille hän oli kaupungissa ostanut kullekin oman pienen joulukirjansa ja aikoi heille toimittaa iloisen jouluillan. Kuinka hän voisi heille puhua joulun rauhasanomasta ja Vapahtaja-lapsesta, oma sydän täynnä katkeruutta? Ei, kaikella voimallaan tahtoi hän tämän tunteen poistaa. Jo alkoi pimetä ja tähdet syttyivät taivaalla, kun Aini läheni kotiaan.
Kirjeen lopussa Arvi sitte kysyi Elsaa ja mitä Aini hänestä oli kuullut. Hän tiesi Elsan syntymäpäivän olevan näin syksyllä ja tahtoi mielellään tietää päivän. Sentähden hän pyysi Ainin siitä kirjoittamaan, sitte kun hän muutenkin kirjoitti hänelle, sillä hän toivoi Ainin hyvinkin pian vastaavan hänen kirjeesensä. Aini kätki Arvin kirjeen suljettuun laatikkoon pyhimpien muistojensa joukkoon.
Laurin kanssa olivat he nyt ruvenneet paljon paremmin sopimaan, niin että hyvinkin viihtyivät toistensa seurassa mäenlaskuissa ja hiihtoretkillä ympäri Tuomarilan metsäisiä rantoja. Lauri olikin kaikin puolin kehittynyt parempaan, ja vanhemmat kiittivät tästä uusia parempia kouluoloja Helsingissä. Myös Aini näki ilolla veljensä käytöksen muuttuneeksi.
Ja te kaikki muutkin ja sinä Aini, tulethan sinäkin minun ylioppilasjuhlaani? kysyi Arvi ystävällisesti kääntyen Ainiin. Aini oli kuunnellut Arvia tuska sydämessään. Elsa, ja aina vaan Elsa!
Samassa hän ilmoitti myös Elsan syntymäpäivän, se varmaankin tulisi ilahuttamaan Elsaa, kun hän Arvilta saisi onnentoivotuksen syntymäpäivilleen. Loppupuolella syksyä Aini sitte kerran sai Elsalta pitkän kirjeen. Se oli täynnä iloisia kertomuksia koulusta ja huveista.
Suuruutta ja kunniaa kyllä, mutta ei ainoastaan itselleni, vaan isänmaalleni toivon voivani sitä saavuttaa. En tahtoisi olla kunnianhimoinen, vaan kuitenkin, meren mahtava luonto on opettanut minua suuria ajattelemaan. Minusta se kehoittaa työhön ja toimintaan enemmän kuin mihinkään muuhun, sanoi Aini.