Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Pari päivää sitte olivat eversti ja hänen rouvansa palanneet ulkomaamatkaltaan, ja he tahtoivat nyt, niinkuin Arvi oli toivonut, pitää pienen juhlan hänen ylioppilastutkintonsa johdosta. Siinä istuivat koko Leenin seura, muutamia Arvin tovereita sekä Aini ja Elsa, kaikki mitä iloisimmalla tuulella.
Elsa oli itselleen valmistanut sievän polkupyöräpuvun sinisestä kankaasta, valkoisilla nauhoilla koristettu, ja pieni valkoinen verkalakki sievästi hänen tummaa päätänsä, kun hän punaposkisena ja reippaana ajeli pitkät matkat Arvin seurassa. Aini jäi tavallisesti heitä katsomaan vähän alakuloisella mielellä.
Minä tässä vielä vähän aikaa istun, siksikuin uni sinut syliinsä sulkee, Elsa kulta. Aini jäi vielä hetkeksi avonaisen ikkunan ääreen, sillä välin kun Elsa pian oli vaipunut rauhalliseen uneen, kaiken uuden onnensa jälkeen. Hän katseli yli meren ja kallioiden, jotka äsken olivat nähneet hänen tuskansa, hänen taistelunsa. Oliko hän voittanut? Hän laski kätensä ristiin ja rukoili.
He olivat kumpainenkin luonnoltaan syvät, ja erittäinkin Aini oli jo lapsuudestaan ollut ajatteleva tyttö. Hän oli keväällä lopettanut tyttökoulunsa, jossa heidän äidinkielen opettajansa oli nuoriin tyttösydämmiin herättänyt rakkautta isänmaahan, sen kieleen ja kansaan ja kehoittanut heitä tekemään työtä sen etehen. Ainin mieleen olivat hänen sanansa syvästi juurtuneet.
Aini kärsi syvästi siitä, etteivät vanhemmat häntä ymmärtäneet. Vaan hän ei voinut tätä heille sen lähemmin selittää. Se oli hänelle tullut ikäänkuin luonnon vaatimana, tämä halu päästä täältä kotoa kehittymään ja oppimaan, jotta hän sitte voisi jotakin elämässään toimittaa.
Aini kuunteli heidän tulevaisuuden tuomiaan vähiin katkeralla tunteella, ei hän suinkaan koskaan voinut päästä kaikkea tuota kaunista ihailemaan. Eikä hänellä ollutkaan taipumusta mihinkään tuollaiseen, niinkuin kaikilla noilla muilla oli. Vai voisiko hänkin kelvata johonkin muuhun, johonkin suurempaan kuin näihin pieniin toimiin täällä kotona?
Kesä oli kulunut loppuun ja Tuomarilassa valmistettiin kesävieraiden lähtöä. Vaatteita silitettiin, koreja ja matkalaukkuja tuotiin esille, ja Aini kantoi puhtaat, silitetyt vaatteet sylillisen toisensa perästä ylisiin ja auttoi tovereitaan niiden laittelemisessa.
"Aini on niitä tyttöjä, jotka ennen tai myöhemmin menevät naimisiin ja parasta se onkin; silläkin alalla heitä vielä tarvitaan, vaikka voihan olla hyvä, että he sitä ennen harrastavat muutakin. Hän on äitityyppi, meidän pikkutytöt olivat aivan rakastuneita häneen, niinkuin kaikki muutkin. Pappa ja pojat ovat miltei mustasukkaisia toisilleen.
Aini, olen niin onnellinen, niin sanomattoman onnellinen, Arvi rakastaa minua, hän on sen minulle tänä iltana sanonut, ja minä, minäkin rakastan häntä, sen minä tunnen, kaikesta sydämestäni Aini ei vastannut mitään. Hän silitteli vain serkkunsa pehmeitä hiuksia ja polttavia poskia. Tämän oli hän tiennyt jo aikoja sitte, ja tänään oli hän sen omin silmin nähnyt.
Hän oli nimittäin ajatellut, että koska heillä oli niin avara asunto ja aivan tarpeeksi huoneita, niin olisi sopinut kovin hyvin, että Aini ja Lauri tulisivat sinne heille asumaan ensi syksynä. Eikö se olisi ihmeen hauskaa? He olivat aina Väinön kanssa olleet niin yksin, kun isällä aina oli ollut paljon kauppatoimia. Ja sentähden olisi Ainin ja Laurin seura heille niin kovin tervetullut.
Päivän Sana
Muut Etsivät