Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Toisessa veneessä taas oli Aini joutunut Arvin kanssa innokkaasen keskusteluun. Arvin sanat edellisenä päivänä, että hän tahtoisi oppia kansansa kieltä, olivat Ainin mieleen painuneet. Hän olisi tahtonut tietää, asuiko todellakin lämmin isänmaanrakkaus tuossa pojassa, jonka hän oli luullut niin välinpitämättömäksi, mutta hän ei kuitenkaan arvannut sitä kysyä.
Pojat menivät omaan kamariinsa ja myös Elsa ja Ester läksivät yliselle, Aini jäi vielä äidin kanssa neuvottelemaan taloudellisista asioista huomispäivää varten. Kun hänkin sitte vihdoin meni ylisille yhteiseen makuuhuoneesen, olivat jo molemmat toiset tytöt uneen uupuneet. Aini jäi heitä katselemaan.
Hän olisi tahtonut ensi syksynä päästä Helsinkiin, jatko-opistoon, hän aikoi opettajattareksi! Tuomari ja hänen rouvansa seisoivat hämmästyneinä. He eivät koskaan olleet edes aavistaneetkaan, että Ainilla olisi minkäänlaisia ajatuksia sinnepäin. Aini, joka aina oli ollut niin hiljainen ja tyytyväinen, niin kotiinsa ja vanhempiinsa kiintynyt ja niin kaikin puolin käytännöllinen ja taloudellinen!
Hän oli aikonut ruveta opettamaan talon torpparien lapsia, ja sentähden läksi hän eräänä sunnuntai-iltapäivänä heidän luokseen. Hän kulki mökistä mokkiin, torpparin muijat kiittivät nuorta neitiä, joka tahtoi heitä auttaa, ja Aini käski lasten tulemaan Tuomarilaan ensi pyhänä; siksi aikoi hän hankkia heille kirjat ja taulut.
Nyt nämä siteet eivät olleet sen lujempia kuin että Aini ne katkoi ja riisti itsensä vapaaksi. Niin, hän mahtoi sitte koettaa tätä uutta vapautta, kun kerran hänen mielensä teki pois, niin he eivät tahtoneet häntä pidättää. Kyllä he tarkoittivat hänen parastaan ja hänen onneaan, vaikka he olisivat toivoneet hänen löytävän sen omassa kodissaan.
Hänen ympärilleen oli kokoontunut joukko tovereita sekä Leenin koko seura, ja näiden joukossa oli myös Aini. Edellisenä päivänä oli hän tullut Helsinkiin ottamaan lähempiä tietoja jatko-opistosta ja ollakseen mukana Arvin ylioppilasjuhlassa, niinkuin kesällä oli päätetty. Aini katseli Arvia ja tätä suurta riemua ympärillään. Arvi oli onnellinen, hän oli päässyt toivonsa perille.
Sitä hän ei uskonut, sitä hän ei voinut uskoa, hän tunsi vaan vastustamattoman halun nyt heti ryhtyä siihen ja sitte kaikin voimin tehdä työtä tuon valkolakin voittamiseksi. Seuraavana päivänä läksi Aini ottamaan selkoa jatko-opiston luvuista ja vaatimuksista. Kaduilla oikein vilisi valkolakkeja, ja Aini näki siinä useita naisylioppilaitakin.
Vaan he eivät kuitenkaan koskaan olleet ajatelleet, että Aini antautuisi muulle kuin omalle kodilleen. Ja he toivoivat heiltä jäävän jälkeensä niin paljon, ettei Ainin koskaan tarvitsisi minkäänlaista puutetta nähdä, vaikka hän jäisikin ihan yksin maailmaan.
Ja valoa ja lämpöä täynnä tulee se majani olemaan, sen minä vakuutan. Enkä aijo siinä yksin asua, vaan kaksi tulee meitä siinä elämään. En ole ajatellut köyhiä lapsia, vaan kaiken hyvän ja jalon, kodin, kansan ja isänmaan hyväksi aijon minä elämäni työn uhrata. Koti, kansa ja isänmaa, siinä ne, joille minäkin tahdon elämäni antaa, sanoi Aini totisesti.
Hän oli ottanut lakin pois päästään ja laskenut sen Elsan syliin. Ja Aini kuuli hänen vapisevalla äänellä sanovan: Täällä on minulla kaikki, isänmaani, valkolakkini ja lemmittyni, Elsa, kuinka rikkaita ja onnellisia me olemme! Aini kääntyi pois. Hän ei tahtonut nähdä eikä kuulla enempää. Hänen sydämeensä koski niin katkerasti , niinkuin kerran ennen Elsan luona, kun oli nähnyt Arvin kirjeet.
Päivän Sana
Muut Etsivät