United States or Czechia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nuori tyttö, joka oli kävelypuvussa, näytti kalpealta ja kärsivältä ja siniset juovat silmien ympärillä ilmoittivat hänen valvoneen tahi itkeneen. Nähdessään Robertin, huudahti hän hämmästyksestä ja ilon hohde levisi hänen kasvoilleen. "Jumalan kiitos, että tulit!" huudahti hän kiihkeästi, vetäissään Robertin sisään ja sulkiessaan ovea.
Johonkuhun rauhallisempaan paikkaan johonkuhun paikkaan missä voimme keskenämme puhella. Minulla on jotakin sanomista sinulle. Nyt huomasin, että hän näytti kalpealta ja levottomalta ja ahdistava pelon tunne rupesi minuakin painamaan. Me päätimme mennä Piscatoreen, pieneen, syrjäiseen ravintolaan, likelle vanhaa sataman laituria.
Muuten en minä koskaan ole ollut levoton hänen tähtensä, sillä minä tiedän, että hän on hyvin terve." Puutarhassa leikkivät parhaillaan nuo kahdeksan lasta; talon omat, joita oli neljä, ja sitäpaitse Gaston ja Lucie Séguin sekä Reine ja Maurice. Viimeksi mainittu näytti nyt todellakin pysyvän vakavasti jaloillaan, mutta hän näytti yhä kalpealta.
Sinä oletkin viimeisinä aikoina ruvennut näyttämään kauhean kalpealta. Laita nyt pian itsesi kuntoon! Kuinka isälliseltä, kuinka hyvää tarkoittavilta kuuluivat nämät sanat ja se ääni sitten, jolla ne lausuttiin! Kuinka voisin jättää äidin yksin? kysyi Gerda.
Seuraavana aamupäivänä Maria kysyi häneltä, oliko hän nukkunut huonosti, kun näytti niin kalpealta ja eikö hänen pitäisi ruveta työhön? Mitä varten? ihmetteli Adelsvärd nauraen. Eikö aika kulu meiltä muutenkin hyvin?... Tyttö selitti vakavasti: Tottahan nuorella vaimollasi täytyy siellä kotona olla jotakin, millä elää! Maria katui sanojaan, kun näki hänen kasvoissaan tuskallisia värähdyksiä.
Huoneessa oli vain kaksi miestä, sir Henry ja Stapleton. He istuivat sivuttain minuun eri puolilla pyöreätä pöytää. Kumpikin poltti sikaria ja pöydällä oli kahvia ja viiniä. Stapleton puhui vilkkaasti, mutta sir Henry näytti kalpealta ja hajamieliseltä. Ehkä häntä vaivasivat ajatukset lähestyvästä yksinäisestä vaelluksesta pahamaineisen nummen yli.
Siellä oli tukehduttavan kuuma, ja ilma karboolilla ja savustuksilla täytetty. Tunsin itseni hyvin pahoinvoivaksi, nojausin nurkkaani ja suljin silmäni. Juna läksi liikkeelle. Yksi lääkäreistä kääntyi ystävällisesti puoleeni: Luulen, että olette itse sairas, tehän näytätte niin kalpealta ja voimattomalta. Katsoin ylös. Puhuja oli viehättävä-kasvuinen nuori mies.
Tänään on ensimmäinen käräjäpäivä ja usein näkee kaduilla kulkevan Norlantilaisia, Ruijalaisia, joskus jonkun Lappalaisenkin. Laila itse istuu, pieni lapsi sylissään yksin kotona nojatuolissa, joka on tehty Garnäsin rantakoivusta ja on ainoa muisto talosta. Laila on nojautunut tuolin selkämystä vastaan, sulkenut silmänsä ja näyttää kalpealta ja kivuloiselta. Tunturin raitis väri on kadonnut.
Troussecaille oli se, joka vastasi, mutta ensin aivastamalla. "Atsii! Olenpa saanut aika yskän. Ei mikään voi minua enää lämmittää. Ydin vallan hyytyy luissani, luontoni on laimistumaisillaan ja näytän luultavasti kalpealta kuin kapahauki." "Taikka mitä!" Villon nauraen vastasi, "onhan viimeinen taipale jo edessämme." "Niin, vaan se on vaivalloinen, vieläpä vaarallinenkin.
Erään portin luona kaukana Södermalmin syrjässä pysähtyivät vaunut, joista astui maahan nuori, hienosti puettu nainen, joka harvinaisen kauniine ja jaloine kasvonpiirteineen oli hyvin ihastuttava ja miellyttävä, siitä huolimatta, että hän näytti kalpealta ja syvästi surevalta.