United States or Guadeloupe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lapsosille katse Silmän sammuvan Hymähtää ja taasen Varjon ankaran Tumma juonne otsan Peittää verhollaan; Joulupystyn loiste Huuhtoo kullallaan. Leikitellen liekki Honka-puita syö; Ilta kuluu; hiilus Hiipuu, himmyt yö, Joulu-yö on tullut: Rauha, rauhaton Täytä rinta, viihdy Sydän levoton!
Ne olivat niin hirveänä vastakohtana rusoittaville lapsenkasvoille, joita hänen myötään täytyi muistella. Hän nojautui pojan yli ja tarkasti häntä juonne juonteelta. Oliko tuo tosiaankin Yrjö, hänen lemmittynsä, hänen ylpeytensä? Miksi tuo kauhea suru oli kohdannut häntä? Ja miten hän jaksaisi sen kantaa miten hän voisi auttaa Erlandia sitä kantamaan, kun itsekin oli aivan surun sortama?
Tuolla nuorella ylhäisellä herralla oli kauniit hienot kasvot, joissa näkyi hieno ylimyksellisen korskeuden juonne suun ympärillä; mutta siitä huolimatta oli hänen silmissänsä jotakin, hymyilevä ja vähän tirkistelevä luonne, joka ilmaisi iloista luontoa, ja kaikkea muuta paitsi ylpeyttä.
Leikkisä juonne katosi heti hänen kasvoiltaan; hän näytti hyvin vakaiselta siinä istuessaan selkä kenossa kirjoitustuolilla ja sormiellen kynänvartta. Katse seurasi koneellisesti käden liikkeitä. "Eikö totta, Erland", jatkoi Lovisa lopetettuaan tilintekonsa, "se on oiva tuuma?
Oli silloin työpäivä raskas; väsyneinä käyskelivät he kotiansa vasta auringon laskiessa, ja tuskan ja vaivan musta juonne ympäröitsi vaisun miehen huulet. Mutta syksyn tullessa oli suo jo reunasta reunaan ojassa ja kuivaksi nurmeksi muuttunut sen kamara; ja oli siinä veljeksillä uusi, oivallinen niittu, lakea Sompioniittu.
Hänen kasvonsa olivat niitä, joita mielellään tahtoo toistamiseen katsella rohkeat, vankat, voimakkaat kasvot, joissa joka juonne todisti levotonta jäntevyyttä, intoa ja voimaa ja joissa kuitenkin ihmeellinen mielen tyyneys kuvautui.
Tämä Pentti Esanpoika, jota Jakobsson nimitti tohtoriksi, oli viidenkymmenen vuotias mies, mutta näytti hyvin kymmentä vuotta nuoremmalta. Hänen iloisissa, suopeissa kasvoissaan oli pysynyt jonkunlainen nuorekas juonne, ja veitikkamainen hymy, joka todisti erittäin onnellista luonnetta, kuvautui hänen huulillansa.
Hänen ruumiinsa rupesi turpoamaan, kuihtuneet kasvot saivat entisen muotonsa, jotakin muinaisesta, lapsellisesta kauneudesta väikkyi niissä, ja pari tuntia kuoleman jälkeen hän lepäsi vuoteellaan kuin kaunis, valkonen marmorikuva, ijäisyyden lepo otsalla ja huulien ympärillä juonne täydellisintä rauhaa ja tyytyväisyyttä.
Sen alla sykkii elämän kaikki mystiikka. Monisokkeloisuutensa ohella oli Renanissa eräs selkeän yksinkertainen juonne. Se oli hänen »hyvä omatuntonsa». Hänen vanhuutensa optimismi oli tulos siitä siveellisestä terveydestä, joka oli seurannut häntä läpi elämänsä. Hän sanoi mielellään, ettei hän muuttaisi elämässään mitään, jos hän saisi alkaa sen alusta.
Vaan jos oli jotakin, jota hän ei ymmärtänyt, nousi hän kysymään ja pitkitti hiljaa, vaan ikäänkuin tyytymätön juonne nenän ympärillä, ja väsymättömästi kysymistään ja syyn tiedustelemistaan, kunnes se lopulta selvisikin hänelle. Hänessä oli jotakin järkähtämättömästi eteenpäin persoonassaan!