United States or Indonesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jaakko oli nyt niin iloinen, puhelias ja leikkisä, että oikein nauroikin, jota ei oltu kaukaan aikaan nähty hänen tekevän; näyttipä siltä kuin hän olisi käynyt metsään pudistamassa tuon synkkämielisyyden, joka häntä oli viime aikoina vaivannut. Illalla kun maata pantiin, oli Jaakolla Marille ilmoitettavana iloisia uutisia.
Tuon pienen tuvan paikka oli nyt Jaakolla tiedossa, josta he niin paljon olivat uneksineet. Hyvä vuoden tulo kaikkialla ja huoli perheellisen elämän tulevaisesta toimeentulosta oli pakoittanut hänen etsimään mökin paikkaa. Tuota hän mietti ja ajatteli kauvan aikaa, ja siinä oli syy hänen viimeaikaiseen umpimielisyyteensä.
Mistä ja kuka oli se mies, joka hänen noiden hirviöin käsistä pelasti? Mistä oli Jaakolla tieto, että roistot saivat suojaa Marttalassa? Kas nepä kysymyksiä, joissa oli Maunolle seulomista ja ajattelemista. Mauno oli monta kovaa sotaa sotinut sydämessään.
Siitä oli kuitenkin hyvä, että Jaakolla ja Marilla oli säästössä menneen vuotisia rukiita niin paljon, että saivat siemenen taas uuteen peltoonsa ja vieläpä heille jäikin puoli tynnyriä. Ei ollut nyt muuta neuvoa, täytyi ruveta syömään pettua ja olkia. Oudolta ja pahalta tuntui muutos, mutta muuta neuvoa ei ollut. Valjuksi veti mehuton olki, kehnoksi teki petäjäinen ruoka, mutta muu ei auttanut.
Koko ajan kun Mari oli kylässä, oli Jaakolla tuskan, pelvon ja odotuksen aika; pitkät, tukalat olivat hetket. Hänessä ei ollut miestä tekemään työtä sillä ajalla, kun Mari oli kylässä. Akkunasta akkunaan, kujasta kujaan kulki hän, vahdaten ja katsoen milloinka Mari tulisi. Pitkä on aika odottavalla, suuret silmät katsovalla, sanoo sananlasku, ja niin oli Jaakollakin.
Jaakolla on sekä tahtoa että voimaa parantaa itseänsä ja kukistaa niitä intohimoja, jotka häneen ovat päässeet vähissä määrin juurtumaan. Sitä vastaan näen minä enimmän osan nuoria miehiä vaipuvan yhä syvemmälle, alituisesti käsillä-olevaan turmelukseen; he vajoavat, mutta Jaakko nousee. Hänellä on hellä ja tunnollinen sydän; Jaakko on hyvä mies, äiti-kulta", puheli Mari innokkaasti.
Siinä oli Jaakolla taas sovelias tilaisuus tarkastella vaimoansa ja arvostella häntä. Tuommoinen se nyt on, laiha kaukelo, kuin paistin varras. Vaatteet riippuvat päällä kuin puuhevolla, ja silmät nuljottavat päässä, kuin rasvatiplat liemen pinnalla. Johan sen naamakin alkaa kurttuun käydä, vaikk'ei vielä ole kuin viisi vuotta yhdessä oltu.
Mutta kun kirkkoherra sanoi: «elä pelkää; tuon asian minä paremmin ymmärrän, sillä minäkin olen omalla huolellani saanut nuoruudessani elää«, niin ei ollut Jaakolla enää mitään sanomista. Hellästi kiitti hän kirkkoherraa, ja ajatus, että hän kerran ehkä saisi nähdä poikansa saarnatuolissa, oli puristaa kyyneleitä jäykän ukon silmistä. Eeva itki ja nauroi. Hänessäkin oli sama ajatus herännyt.
Paljon oli siitä työtä, paljon vaivaa, sillä korven kannot ja kankaan kivet tekivät kovaa vastarintaa. Mari ja tyttönen olivat myös Jaakolla apuna, ja tuo oli heistä oikeen mieluista, kun saivat kieppua puoman nokassa.
Ja kun kevät tuli, oli Jaakolla koossa niin paljon, että he taasen tulivat ruoasta aikaan. Niin oli ensimäinen vuosi kulunut uudistalossa. Uusia ponnistuksia. Kun kevät tuli ja lumi suli, tuli Jaakko kotiin, tekemään työtä omalla turpeella. Ensimäinen tehtävä oli nyt pellon teko pikku tuvan akkunan alle.