United States or Armenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänestä toivottiin yhtä taitavaa perämiestä kuin oli ollut hänen isoisänsä, Nuottaniemen Mooses, joka osasi laskea kaikki Tornionjoen kosket. Mutta toisin oli kova kohtalo määrännyt. Kesän kirkkaimmillaan ollessa oli Niilo Iisakkikin lähtenyt lauttaa soutamaan kosken alle. Miehistä oli puute, sillä lauttoja oli paljon odottamassa.
Paksu Olli oli joutunut pois pöydän takaa, ja hänenkin kaulassaan riippui neljä tai viisi emäntää... Hanna työnnettiin syrjemmäksi. Joku tarttui hänen kaulaansa ja huusi: "Herra Jeesus, ole kiitetty!" Iisakkikin oli noussut seisaalle, ja kun Hanna katsoi isäänsä silmiin, näki hän, että ryppy silmäin välissä oli yhä syventynyt.
Vähäpuheinen oli Iisakkikin. Ja sattui niinkin, että kun Juhani tuli taloon ja Iisakki istui yksin pirtissä raamattua lukien, hän ei ollut näkevinäänkään Juhanin tuloa. Ja kun Juhani jostakin aloitti puheen, ei Iisakki arvellut siihen mitään, joten Juhanin oli lopetettava. Niin oli eletty helmikuuhun, jolloin päivät jo Perä-Pohjolassakin alkavat pidetä.
Hän oli kyllin tarkka ihmistuntija huomatakseen, ettei Iisakki pitänyt siitä puheesta. "Juhani on nuhteeton nuorimies", sanoi Kero-Pieti. "Ja työtätekevä ja työtärakastava." "Mitä varten häntä minulle kehut?" kysyi nyt Iisakkikin vuorostaan äkkiä. "Paloniemeläisetkö ovat käskeneet häntä täällä kehumaan?" Nyt oli Kero-Pietin vuoro hämmästyä. Eikä hän heti pystynytkään Iisakille vastaamaan.
Kohta yhtyi heihin kolmaskin, vähän vanhemman näköinen, jonka olento oli vapaampi ja luonnollisempi. Se huomasi Iisakin katonkannattajaan nojaamassa ja kohotti hänelle lakkiaan, noin puoliksi tutunomaisesti. Iisakkikin muisti joskus ennenkin nähneensä tuon muodon ja vastasi tervehdykseen, mutta hänen silmänsä harhailivat kuitenkin väkijoukossa yhdestä toiseen.
Olipa saatu vanha Iisakkikin joskus, kun Antti ja Aukusti levähtivät, perämieheksi. Mutta ainoastaan Iisakin vanhat tuttavat rohkenivat häntä siihen pyytää. Viikon päivät oli Kero-Pieti vielä viipynyt Nuottaniemessä, pitäen seuroja Paloniemessäkin ja puhuen Heikin kuolemasta ja toisten hukkuneiden kovasta kohtalosta. Mutta vähän kerääntyi kuulijoita.
Hän itse koetti olla levollinen niinkuin tavallisesti, mutta sittenkin näkivät paloniemeläiset, että Hannan kasvot loistivat ja että hän äkkiä oli kuin muuttunut nuoremmaksi ja vilkkaammaksi. Iisakkikin näytti pirteältä kuin nuoret miehet. Hanna ja Antti menivät taloon, mutta paloniemeläiset ja Iisakki kävelivät rantaan. "Onko vesi kääntynyt menemään?" kysyi Iisakki, joka oli yöllä nukkunut.
"Muille tietä Jumala luo neuvoin... itse, raukka, parhaiten opasta tarvitsisin... Iisakki veljeni, anna minulle kaikki anteeksi... Herra, kuule nöyrä rukoukseni!" Liikutettu oli Iisakkikin, mutta hänen selvä järkensä sanoi, että vielä oli toivoa pelastaa nuo neljä, jotka miehuullisesti kestivät kalliolla. He koettivat antaa miehille merkkiä, nostaen riu'un päähän nenäliinan.
Kaunis oli näköala laiturillakin istujalla, vaikka hän sitä tuskin huomasi, kun näytti niin miettiväiseltä ja murheelliselta. Matkustajain seassa seisoi Iisakkikin peräkannella mietteisinsä vajonneena.
Hanna oli niinikään pannut merkille, että joka kerta, kun Paloniemen Heikki kävi isän puheilla, hän hyvin harvoin puhui uskonasioista, jutellen sensijaan maallisia ja aina siihen suuntaan, että Iisakkikin jo tarvitsisi avukseen nuoremman miehen. Joskus tuntui Hannasta, että Heikki jo pyrki talossa isännöimään. Häntä suututti, ja hän ymmärsi, ettei isäkään pitänyt Heikin puheista.