United States or Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
»En minä lähde, pitää mennä tädin luo ... se sanoo minua Abeksi», ilmoitteli Aappo hyvin jo olevinaan, otti nenäliinan taskustaan ja niisti nenänsä, tukki sen toimella taas taskuunsa, nosti lakkiaan, kumarsi, sanoi hyvästi ja lähti kiireesti pois. Tytöt jäivät seisomaan Nikkilän portille ja katsomaan Aappoa ja niin kauan katsoivat kuin se poikkesi toiselle kadulle.
Kun vihollisia vuonna 1714 tulvi maahan, ja kaikki, jotka paeta taisivat, pakenivat ja pakenivat niin, että mies, joka avopäin oli mennyt veräjälle, ei ennättänyt palata lakkiaan ottamaan, ja vaimo, joka oli mennyt kaivolle vettä noutamaan, ei ehtinyt muuta kuin huutaa lapsia mukaansa silloin kätkettiin paljon arvokkainta tavaraa, jota ei voitu muassa kuljettaa, ensimmäisen sopivimman kiven, tai ensimmäisen sopivimman puun ja mättään tahi pientaren alle.
Patruuna soitti kelloa pari kertaa, ja hetken perästä tuli Jaakko sisälle, kysyen mitä patruuna tahtoi. "Tunnin päästä pitää Valkon olla valjahissa, sillä minä aion lähteä apilaniityille". "Kyllä", vastasi Jaakko, mutta jäi vielä seisomaan ovelle. Hän väänteli ja käänteli lakkiaan, ikään kuin olisi siitä puheen alkua hakenut.
Minä en tiedä mikä siihen on syynä, ett'eivät herrat täällä ole samallaisia kuin kotona. Minä tarkoitan, kuinka ylioppilas tavatessaan minut tiellä ainoastaan nyykäytti päätään ja kohotti lakkiaan; mutta täällä he kumartavat ja kääntelevät itseään melkein joka sanaa lausuessaan ja sanovat lakkaamatta neiti ja pyyhkäisevät viiksiään. Tähän en minä ole tottunut, vaan tulen ujoksi ja olen ääneti.
Mutta nyt oli sukkelalla Jussilla, niin keinokas kuin hän muutoin olikaan, tässä kohden toki omat ajatuksensa asiasta ja hän arveli, että jos pehtorilla oli syytä säästää lakkiaan kulumasta, niin oli hänellä puolestaan yhtä hyvä syy siihen, ja sentähden hän ei enää nostanutkaan lakkia pehtorille.
Otsaansa rypistäen nykäsi hän vaan hiukan lakkiaan tervehdykseksi ja, katsoen karsaasti kopeaan kysyjään, vastasi hän: "Jos teillä, sinulla tai isälläsi, on minulle jotakin sanomista, niin tiedätte, missä minä olen tavattavana; tässä ei ole semmoisten selitysten paikka."
"Hyvää päivää, Aino neiti", sanoi ylioppilas, nostaen lakkiaan, "minkätähden en ole tavannut teitä niin kaukaan aikaan? Oletteko vielä suutuksissa minuun, kun olin viimein vähän rohkea? Minä en tarkoittanut sillä mitään pahaa ja jos tahdotte, pyydän mielelläni teiltä anteeksi. Minä pyydän hyvin harvoin keneltäkään anteeksi", lisäsi hän hitaasti.
Hänen sydämensä alkoi sykkiä riemusta, ja vaikka lautta vielä olikin verrattain kaukana, ei hän malttanut olla sisällä, vaan läksi törmälle. Onneksi oli paloniemeläisten huoneen ikkuna pihalle päin. He eivät näkisi Antin tuloa. Kun Hanna ilmestyi rantatörmälle, heilautti yksi miehistä lakkiaan sinne päin... Se oli Koskenalustan Antti! Hanna heilautti huiviaan.
Kun Arvi ja Elsa lakkiaan heiluttaen läksivät polkupyörillään Tuomarilasta, jäi Aini veräjälle heitä katselemaan, silmät täynnä kyyneleitä. Siinä he nyt menivät, Elsa serkku, josta hän oli pitänyt niin paljon ja Arvi, koko hänen kesäilonsa! Oi, jos hän olisi päässyt mukaan, jos hänkin olisi päässyt Helsinkiin lukemaan ja oppimaan niinkuin nuo muut ja Arvikin!
Joka pöydässä kävi keskustelu kiihkeänä, toisia seisoi keskellä lattiaa puhuen matalalla äänellä ja tehden vilkkaita kädenliikkeitä. Silloin tällöin ilmestyi myös ovelle joku turkkiaan ja lakkiaan riisumatta, kääntyi hovimestarin puoleen, kysyi jotakin ja meni menojaan. Hän ei nähtävästi tavannut tavattavaansa. Koko sali surisi kuin ampiaispesä. Mitä surisseekaan? ajatteli Antti.