United States or Denmark ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun hän ajatteli sitä hetkeä, jolloin Antti isälle kertoisi Niilo Iisakin hukkumisesta, ja se oli Antin kerrottava, vavahteli hänen sydämensä; hänellä oli ollut monta hetkeä, jolloin hän oli aikonut lukea isälle Antin kirjeen. Mutta lopulta hän sittenkin päätti: Ei, kertokoon itse, omin sanoin, kun omin silmin on nähnyt ja omin korvin kuullut!
Hänen ajatuksissaan poltti, ja hän alkoi pelätä, että hänen viisaasti laskettu verkkonsa sattuikin väärin päin. Sillä hän se oli toimittanut Iisakin sairaan Kero-Pietin viereen... siinä ensin vakuuttaakseen syyttömyyttään Niilo Iisakin kuolemaan... ja saadakseen saarnamiehen puhumaan Juhanin ja Hannan naimisesta, josta piti tulla heidän ikuisen ystävyytensä merkki...
Hän näytti aikovan sanoa jotakin Hannalle, mutta ei sanonutkaan, vaan kääntyi jatkamaan matkaa Iisakin perässä. Hannaa puistatti. Tuntui kuin pelko ahdistaisi rintaa. Nyt hän ei tahtoisi kahden kesken Juhanin kanssa kävellä tätä polkua. Siinä johtui mieleen entisten paloniemeläisten villi veri... Ja melkein kuin tietämättään Hanna jäi isästänsä ja Juhanista jälkeen.
Heikki tiesi kertoa, että tavattoman paljon oli lauttoja odotettavissa. Tuskin oli koskaan heidän hänen ja Iisakin eläessä yhtenä kesänä ollut niin paljon. "Laskumiehistä tulee nyt puute, kun sinäkin aiot perämiehen viran heittää", kuuli Hanna Heikin sanovan. "Koko Korpikosken lasku jää minun ja Juhanin niskoille. Sillä eipä taitaisi olla miestä, joka uskaltaisi..."
Hiukan ivansekaisia tunteita oli risteillyt yhdessä harmillisten kanssa Iisakin rinnassa, kun hän tuossa oli pikkukaupunkilaisia katsellut, mutta nyt ne äkkiä katosivat. Kun näet laiva liikahti, niin sattuivat silmät aivan lähelle sen laitaa, ja siinähän, lyhtytolpan vieressä se seisoikin se tämän aamuinen tyttö, kiinteästi, vaan ujosti Iisakkia katsellen.
Vastaamatta mitään sulki Fredrik Esterin syliinsä ja, vielä kerran suudeltuaan rusottavia huuliansa, lähti hän pois huoneesta valmistautumaan matkalle. Toisena aamuna astui hän kirkkaissa teräsvaruksissaan Iisakin eteen, joka niin kauan oli osoittanut hänelle vierasvaraisuutta.
Ja Hanna kertoi Iisakin talvellisesta matkasta sairaan saarnamiehen luokse. "Jo on kummaa!" arveli Hannan puheisiin Antti, sinisissä silmissään miettivä ilme. Samassa aukeni pirtin vankka ovi, ja Iisakki tuli sisälle. Antti punastui, mutta Hanna ei liikahtanutkaan, siinä kun istui Antin vieressä. Eikä Iisakki näyttänyt olevan tietävinänsäkään siitä, että he niin vierekkäin istuivat.
Mutta Hannan hätä pakotti Iisakin lähtemään koskelle, vaikka hän tiesikin, että rannoilta päin oli mahdotonta minkäänlaista apua miehille saada... He menivät kolmisin rantaan, Kero-Pieti aivan puhumattomana. Siellä oli paljon väkeä. Ruotsin puoleltakin oli huomattu onnettomuus ja riennetty Varsankallion kohdalle.
Ihmeitä oli tapahtunut. Lukuunottamatta monia nuoria, jotka tulivat herätykseen, oli monta vanhaa paatunutta, uppouskotonta pehminnyt ja tehnyt totisen parannuksen. Kero-Pieti oli parhaansa koettanut saadakseen Nuottaniemen Iisakin ja Paloniemen Heikin suhteet entiselleen.
"Eiköhän tuo suututtanut Maikki Sellman'ia, sillä minusta näytti hän suoraan Maikkiin katsovan silloin", sanoi toinen ylioppilas. "Maikki se onkin niin olevinaan uudessa hatussaan." "Mieleen kai se Maikista olisi ollut", lausui Iisakin tuttu, "mutta minulle se veitikka muiskun heitti."