United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja Iisakki ja Hanna arvasivat, että ne olivat paloniemeläisiä, isä ja poika, jotka olivat tulossa taloon lauttojen laskun ajaksi. Mutta kumpikaan ei virkkanut näkemästään mitään. Illalla ja seuraavana yönä saapui lisää lauttoja. Nuottaniemessä oltiin valveilla koko yö. Kevätkesällä, lauttojen kulun aikana, ei ollutkaan eroa yöllä ja päivällä.
TULVA alkoi aleta. Joki oli luonut jääpeitteensä jo tuntureilta asti, ja kesä kiirehti tuloaan. Nuottaniemessäkin oli kevätkylvöjen teko näinä päivinä lopetettu, ja varsinainen lauttojen lasku alkoi. Paloniemen Heikin ollessa perämiehenä oli jo parina yönä laskettu lauttoja, vaikkei koski vielä ollutkaan hyvällä vedellä.
Onnellisesti lautta huristi Viuhkuraisen mutkassa ja painui Aukustin ohjaamana Sarvonränniin, jossa virta taas kiihtyi... Rantojen metsät vilahtivat ohi, väylä alkoi levitä, virran voima väheni, hyrskyt loppuivat... Sitten tuli äkkiä vähävirtainen suvanto, edessä näkyi korkea rinne ja sen juurella lauttoja, joilla liikkui ihmisiä.
Heikki ja Juhanikin menivät huoneeseensa, ja edellinen arveli veden jo vuorokauden kuluttua alkavan olla sillä määrällä, että uskaltaisi ryhtyä lauttoja koskesta laskemaan. Sillä tulva oli hyvää vauhtia vähenemässä. Iisakki poistui myös ulkohommiinsa, ja Hanna ja Antti jäivät kahden. Heillä oli paljon selittämistä toisilleen.
Rannalla seisojat poistuivat vähitellen pihaan, ja lauttamiehet alkoivat varustella toisia lauttoja koskea varten. Hanna seisoi rantatörmällä niin kauan kuin näki lautan joutuvan Ruotsin virtaan, josta alkoi vihaisempi vauhti. Mutta sitten se katosi näkyvistä rantatörmän ja männikön taakse.
Heidän matkansa edistyi kuitenkin hitaasti, sillä osaksi heidän täytyi kalastamalla tai metsästämällä hankkia eväitä, osaksi viivyttivät heitä vuolaat virrat, joiden yli pääsemiseksi miesten täytyi tehdä lauttoja. Kesä oli lopussa ja syksy käsissä, kun he olivat ehtineet niin pitkälle etelään, että olisi ollut käännyttävä länttä kohden. Ja niin päätettiin tehdä.
Juhani ei ollut vielä omin päin laskenut, ja Antti oli vasta jonkun kerran soutumiehenä käynyt kosken alla. Mutta yhä karttui lauttoja. Oli ilta. Paloniemen Heikki oli esitellyt, että Juhani ja Antti lähtisivät nyt kosken alle samalla lautalla. Silloin he saisivat yhdessä tarkata, kuinka oli laskettava, jotta lautta ei iskisi Puurnunleukaan eikä syöksisi Varsankallioon.
"Kuuluivat sanovan, että jo tänä iltana saapuu lisää lauttoja", virkkoi Iisakki tyttärelleen. "Niinkö?" sanoi Hanna aivan arvaamattaan vilkkaammin kuin hänen tapansa oli. Mutta samalla hänelle johtui mieleen kysymys, minkä vuoksi isä hänelle sen nyt juuri mainitsi. Hän ei kuitenkaan sen pitemmälti tiedustellut. "Taisit jo odottaa Anttia?" sanoi isä hetken päästä.
"Toista korttelia on mennyt sitten eilisillan, ja kun toisen korttelin vielä menee, niin..." vastasi Heikki. "Ei, ei vielä", varoitti Iisakki. "Nyt on Varsankallion virta väkevimmillään... Eiköhän virta paina vielä kallioon..." "On niitä lauttoja tällä vedellä ennenkin laskettu", sanoi Heikki. "Mutta saisihan tulva vielä laskea."
Sen olivat nämäkin lauttamiehet kuulleet, ja siitä asti oli koetettu kaikin voimin semmoista ääretöntä vahinkoa estää. Mutta voisihan niin vieläkin tapahtua tulvan ollessa näin korkealla, jos lauttoja paljon karttuisi. "Voi hyvinkin!" myönsi Paloniemen Heikki. Niin siinä juteltiin, mutta vähitellen poistuivat lauttamiehet mikä minnekin levähtämään.