United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Entisen elämäni muisto katosi tykkänään joksikin aikaa. Tuskin olin ruumiillisessa suhteessa tullut entiselleni isäntäni ystävällisen huolenpidon kautta, kun jo tunsin palavaa halua päästä uudelleen katolle. Pian istuimmekin siellä sangen mukavilla tuoleilla. Kaupunki levisi ympärillämme ja allamme.
Siinä tuli kahdenkymmenen miehen suuruinen merimiesjoukko vastani, aikoen lähteä minua pelastamaan vinosilmien käsistä, maksoi sitten mitä tahansa. Mutta siinä olinkin jo niin uupunut, että syöksyin kasvoilleni maahan, josta minut sitten kannettiin laivaan. Saatuani hiukan virvokkeita, toinnuin pian jälleen entiselleni.
Kuinka voimmekin jättää teidät yksin niin pitkäksi ajaksi. Mutta kai kohtaus jo on ohi? Voittehan jo paremmin?» »Kyllä», vastasin, »kiitän siitä teitä. Jos vielä viivytte hetkisen luonani, tulen pian entiselleni».
"En!" lausui hän äkkiä "mutta minä sanon teille, mitä ajattelin siellä seistessani... Kopeata, kaunista neitoa kaukana Norjassa, jota en koskaan sitten ole saanut ajatuksistani! ja minä ajattelin niin häntä, että rukoilin vaan Häntä, joka oli luonut minut, saattamaan minut entiselleni, sillä hän, joka seisoi siellä ruotelirattaan vieressä, oli sekä susi että miehentappaja! ... ei kiusaamaan minua kuoliaaksi, vaan antamaan minun saada neito kaikkine niine lapsineen kuin hänellä vaan on!" lisäsi hän ahneesti ja katsahti viereiseen huoneesen päin.
Vasta yliskamarissamme toinnuin entiselleni ja rauhoituin täydellisesti, Olinhan jo luottamuksella rukoillut rakasta Jumalaa. Sen perästä tein kotitehtäväni, ompelin, kudoin ja istuin lopulta aivan hiljaa viereesi, rakas mieheni. Päätin ensinnä olla teille asiasta mitään puhumatta, mutta koska juuri tässä niin tulevaisuudesta huolehdimme, en voinut enää pitää salaisuutta sydämmelläni.
Pian saattoi minut taas entiselleni Pugatshevin kysymys: "Puhu: mille asialle läksit Orenburgista?" Omituinen ajatus iski mieleeni: minusta näytti, että Sallimus, joka toistamiseen oli saattanut minut Pugatshevin luokse, antoi minulle tilaisuutta aikomukseni toimeenpanemiseen.
Jotain tuttua heissä oli mielestäni, vaan en jaksanut muistaa missä olin heitä nähnyt ja keitä he olivat. Taudistani toinnuin vähitellen ja aloin voimistua entiselleni. Minua yhä sanottiin "numero kahdeksitoista;" ja numero kaksitoista oli heidän luullakseen joku juutalainen, pitkäpartainen kun olin näet.
Minä tunsin, että raskas paino katosi rinnaltani tämän lupauksen kautta, mutta ei tässä ollut kaikki, sillä Peggotty jatkoi ja sanoi: "Minä lähden ensiksi, näettekö, Davy, veljeni luo pariksi viikoksi juuri vaan siksi, että ennättäisin katsoa vähän ympärilleni ja päästä taas hiukan entiselleni.