United States or Palau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näitä kertomuksia Menteith huolellisesti vertasi siihen, mitä herra Duncan itse tiesi virkkaa linnansa ja lastensa hävityksestä; ja helppo on ymmärtää, ettei Ardenvohrin ritarin muistosta ollut haihtunut mikään tähän kauheaan ja tärkeään tapaukseen kuuluva seikka.
He erosivat, ja tehdyn välipuheen mukaan Menteith pyysi aikaiseen seuraavana aamuna saada kahden kesken puhua haavoitetun Ardenvohrin herran kanssa ja kosi häneltä hänen tytärtään. Heidän keskinäisen rakkautensa tiesi Duncan Campbell jo ennemmin; mutta hän ei kuitenkaan ollut odottanut näin aikaista kosintaa Menteithin puolelta.
Ei juurten repiminen voi tuntua vanhasta kannosta niin kipeältä, kuin sen vihreiden lehväin karsiminen tuntui. Mutta minun pitää kasvattaa Kenneth kostajaksemme, vanhan kotkan pitää opettaa poikansa iskemään vihollisiin. Hänen tähtensä tahtoisin lunastaa henkeni ja vapauteni sillä, että ilmoitan salaisuuteni Ardenvohrin herralle.»
Mitä te, Ardenvohrin ritari, antaisitte saadaksenne tietää, että taikauskoiset paastoomisenne ovat olleet tarpeettomat ja että yksi perillinen suvustanne on vielä elossa? Minä odotan vastausta ennenkuin sen kuulen, en virka sanaakaan enempää.»
Hän on meidän seurassamme ainoastaan sentähden, että joutui sotavangiksi, ja meillä on, pelkään ma, vielä pitkällinen keskinäissota edessämme. Lieneekö nyt, mitä itse arvelette, Menteith, sopiva aika kosiaksenne Ardenvohrin herran perillistä? Taikka mikä takaa, että herra Duncan nyt ottaa pyyntönne korviinsa?»
Rakkaus, joka on monineuvonen ja puheissa taitava asianajaja, kuiskasi nuorelle herralle tuhannet vastaukset, joilla nämä vastasyyt kumottiin. Hän huomautti Montroselle, että Ardenvohrin herra ei ollut mikään kiivastelija, yhtä vähän uskonnollisissa kuin valtiollisissa asioissa.
Suuttuihan kerran minuunkin Amsterdamin suuripensionariuksen rouva siitä syystä, että saapaspohjallani koskin hänen mustan samettihameensa helmaan, jota luulin lattiamatoksi, kun se ylettyi hänestä yli puolen kamaria.» »En minä pyydä teitä tuomaan Annikka Lyleä tänne», vastasi Mac Eagh, »vaan viemään minut siihen huoneeseen, missä hän hoitaa Ardenvohrin herraa.
Eipä aikaakaan sentään, niin se käsky jo saapuikin; vene, jonka kokassa istui rakkopillin-soittaja, Ardenvohrin herran vaakuna hopealla tikattuna vasempaan hihaansa, ja soitteli niin kovaa kuin jaksoi heimokunnan marssia »Campbellit ovat tulossa», tuli noutamaan Montrosen lähettilään Ardenvohrin linnaan.
»Et siis tahdo mitään tehdä, millä saisit vapautesi?» virkkoi Murdoch. »Mitä hyvänsä paitsi jos pitäisi sanoa olevani sinun heimosi ystävä», vastasi Mac Eagh. Mitä sinulta vaadin vapautesi lunastimeksi, on tieto siitä, mistä löydetään Ardenvohrin ritarin tytär ja perillinen?»
»Pelkurimainen saksilainen», virkkoi vanki, »sano hänelle, että minä olen se kaarne, joka viisitoista vuotta takaperin iski hänen linnaansa ja niihin kalliisiin pantteihin, mitkä hän oli sinne jättänyt että minä olen se metsämies, joka kalliolta löysi sudenpesän ja hävitti pojat että minä olen sen parvikunnan päällikkö, joka eilen viisitoista vuotta takaperin äkkiarvaamatta ryntäsi Ardenvohrin linnaan ja surmasi hänen neljä lastansa.»