United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Samana iltana läksi hänen veljensä Angus väkineen myös Montrosen leiristä ja meni kotiinsa, josta he eivät enää palanneet armeijan yhteyteen. Allanista on saatu se tieto, että hän ihmeen lyhyen ajan kuluttua sen jälkeen kun oli murhansa tehnyt, ryntäsi sisään erääseen saliin Inveraryn linnassa, missä Argyle par'aikaa piti neuvottelua. Allan viskasi siellä verisen puukkonsa pöydälle.
Hän ei siis pitänytkään niistä mitään lukua eikä ryhtynyt muihin toimiin kuin että salaa houkutteli pois harvoja Montrosen joukossa olevia alankolaisherroja, joille alkava sotaretki vuoristossa oli vastenmielinen, koska heidän olisi täytynyt siellä kokea suuria vaivoja ja jättää maatilansa Covenantilaisten hävitettäviksi. Useimmat heistä lähtivät siis tähän aikaan pois Montrosen leiristä.
Saalis ja kosto oli saatavana tuolla, noiden lumisten vuorien takana, jotka seisoivat silmäin edessä; eivätkä Montrosen miehet sallineet matkavaivojen pelon päästä mieltänsä masentamaan. Päällikkö ei antanutkaan tämän uljuuden jäähtyä liiasta viipymisestä.
Metsäläispoika kumartui ja suuteli kuolemaisillaan olevaa suvun vanhinta otsaan. Mutta lapsuudestaan tottuneena hillitsemään kaikki ulkonaiset liikutuksen osoitukset, hän läksi kyyneltäkään vuodattamatta, jäähyväissanaa virkkamatta ja oli pian kaukana Montrosen leirin piiristä.
Seuraavana päivänä, kun marssittiin suoraan Lochaberin vuoriston kautta, niin ettei vihollinen voinut sitä aavistaakaan, sai Montrosen armeija pitkin kulkuansa yhä lisää pieniä soturiparvia. Niitä pujahteli esiin jokaisen laakson suusta, kukin joukko asettuen oman päällikkönsä lipun juurelle.
Toiset vakoojat, jotka innoissaan olivat menneet kauemmaksi, joutuivat väijyspaikkoihin, missä tutkittavien vuoriseutujen asukkaat surmasivat taikka vangitsivat heidät. Viimein, Montrosen armeijan nopeasti lähestyessä, huomasivat hänen etujoukkonsa ja Argylen etuvartijat toinen toisensa.
Montrosen markiisi käytti sillä välin hyväkseen muutamain siellä täällä seisovain koivupuiden suojaa ynnä myös irlantilaisten pyssyistä lähtevää lakkaamatonta savua, joka verhosi hänen liikkeitään.
Sillä välin Menteith, jättäen isän ja tyttären, jotka nyt uudestaan olivat löytäneet toisensa, keskinäisten, sekanaisten tunteittensa haltuun, keskusteli hartaasti Montrosen kanssa tämän keksinnön seurauksista. »Nyt minä näkisin», virkkoi markiisi, »jos en jo ennenkin olisi sitä huomannut, että teidän ilonne tästä keksinnöstä, rakas Menteith serkkuni, on likeisessä yhteydessä oman onnenne kanssa.
Mutta jos rehellisesti vastaatte kysymyksiini, voitte päästä minun Argylen markiisin palvelukseen.» »Onko siinä palveluksessa kelpo palkka?» kysyi kapteeni Dalgetty. »Hän maksaa teille kaksi sen vertaa, mitä teillä on palkkaa, jos menette takaisin Montrosen luokse meidän asioitamme toimittamaan.»
Argylen ja Montrosen suvut olivat ennenkin monesti seisoneet vastakkain sodassa ja valtiollisissa riidoissa, ja edellisen saavuttama etevämpi asema oli toisessa naapurisuvussa nostanut kateutta ja vihaa, koska muka Montroset, vaikka tiesivät olleensa yhtä ansiolliset, eivät olleet saaneet yhtä runsaita palkintoja. Mutta ei siinä vielä kaikki.