United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän katsahti vastassa olevaan penkkiin ja näki Malla-tätin itkien pusertavan Alfhildin kättä. Alfhild kumartui hyvin syvälle ja piti nenäliinaa silmiensä edessä. Itkikö vai rukoiliko hän? Olikohan tarpeen Sten katseli vähän levottomasti Alfhildia. Mikähän muoto oikeastaan oli sopivin semmoisessa tilassa?
Silloin kertoi eräs jostakin uudesta laulusta, joka olisi pitäjäläisistä tehty. Se laulettiin, ja kaikki ymmärsivät selvään, että siinä Alfhildiä tarkoitettiin. Kerjäläispojasta siinä oli, joka kuuseen kuroitteli; lopuksi tuli pilkkavärssy "hentusta", joka "teki leikkiä jokaisen kanssa" ja "meni viimein köyhälle miehelle, vaikka paremman saanut olisi". Alfhild lensi tulipunaiseksi.
Hän olisi tahtonut puhutella Alfhildia, mutta ei saanut siihen koskaan tilaisuutta. Alfhildia oli Åsbjörnin mielestä viime aikoina vaikeampi tavata kuin ennen. Eipä aikaakaan, niin teki Knut Åsen asiaa Daleen. Ja niin hyvin ottivat vanhukset häntä vastaan, että hän rohkeni tulla toisenkin kerran. Alfhild ei siitä ensimmältä pitänyt.
Kerran Leiv lienee silloin ollut noin kolmannellatoista puhui hän siitä, mitä Hans oli sanonut hänen suvustaan, ja joka hänessä aina kyti, vaikka iloiseltakin näytti. "Joutavia," sanoi Lasse. "Huonoa sukua! Mene sinä Amerikaan ja tee työtä, että tulet rikkaaksi, ja kun sitten tulet kotiin taas, niin voit, totta maarin, kosia Dalen Alfhildiä, jos mielesi tekee".
Malla-täti oli jo ennen pukenut monta morsianta, mutta nyt asettaessaan kruunua Alfhildin päähän oli hän melkein tunnotonna pelkästä mielenliikutuksesta. Hän ei oikein voinut selvitä ajatuksesta, että kaikki oli vaan unta taikka sopimatonta pilaa. Ei ollut aiottu vihkiä Alfhildia kultakruunun kanssa, kun sitä pidettiin liian raskaana hänelle, mutta myrttiseppele ei tietysti vielä ollut tehty.
Hän oli ahkera ja väkevä, sillä hän toivoi Alfhildiä, eikä säästänyt itseään. Lisäksi hän oli tavattoman luotettava. Tahtoi näyttää, ett'ei ei hän ollut huonoa sukua. Hän muisteli, mitä isä oli sanonut, kun he erosivat; hän ajatteli sitä huonoa mainetta, joka heidän suvullaan oli; ja ensiksikin päätti hän pyrkiä kunniallisen miehen arvoon.
Ei Alfhild koskaan ollut nähnyt häntä niin iloisena ja hauskana. Hän pani elämää koko seuraan. Kaikki pitivät hänestä. Tyttöjen kävi Alfhildiä kateeksi. Illempana, kun juomat ihmisissä alkoivat vaikuttaa, vei äiti Alfhildin erityiseen kamariin. Knut ja vanha Halvard olivat siellä ja puheisin he pian joutuivat.
Ei hän mistään maailman hinnasta tahtonut antaa ihmisten tietää, että hän Åsbjörniä tunsi. Kun vuosi kului, alkoi häntä kummastuttaa, ett'ei mitään kirjettä tullut. Mutta Åsbjörniltä ei hän tahtonut kysyä, ja Lasse niin vähän tiesi. Björn Haugstad tuumaili mennä naimaan jotakuta toista, kun näki, ett'ei hän Alfhildiä saanut. Sanottiin, että hän sitä suri, eikä ilman, ett'ei hän vähän ryyppinyt.
Silloin hän itki. Semmoisina hetkinä ei hyödyttänyt mitenkään koettaa Alfhildia puhutella; hän ei kuullut. Knut koetti laulaa virsiä ja rukoilla; mutta sekään ei auttanut. Hän antoi kutsua lääkäriä ja pappia, vaan kaikki turhaan. "Elä sitä niin sure", sanoi Alfhild, "ei se niin pahaa ole". Jonkun vuoden kuluttua hän siihen jo ikäänkuin tottui. Silloin se itsestään taukosi.
"Antakaa anteeksi hyvä täti!" sanoi Alfhild, rientäen hyväillen hänen syliinsä, nähtävästi peljäten saavansa toruja. "Mutta mitä varten valvoittekaan, täti, näin kauan?" sanoi Sten semmoisella äänellä, josta ei kuulunut suurtakaan kiitollisuutta hänen avuliaisuudestaan. "Olisinko minä uskaltanut nukkua, ovet avoinna", vastasi täti. "Ja sitä paitsi tahdoin auttaa Alfhildia riisuutuessaan."