United States or Singapore ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Minä saan tehdä oman asiani kanssa kuinka tahdon, ja se on jo sovittu. Sinä olet väärä ja kavala mies, Matti, ja tästä eteen päin emme ole enää ystävykset", sanoi Matin kumppani lujasti. Mari lupasi aamulla tulla miehen majapaikkaan ja maksaa hänelle sovinnoiksi mitä hän vaatisi. Matille ei hän puhunut yhtään sanaa, sillä hän inhosi häntä enemmän kuin käärmettä.
Jos mieluummin tahdotte olla yksin, niin saatte olla varma siitä, että minä tuntikausia tulen kiusaamaan teitä huilujuoksutuksillani. Minä suostun ehdotukseenne, vastasi Skytte, semminkin koska uskon meistä tulevan ystävykset. Hoo? Se olisi ilahduttavaa... Auttakaa siinä tapauksessa minua hauskuttamaan Ruys-vanhusta, joka tänä iltana on vallan houruna. Lienee syy ilmassa.
Toisinaan taas ihmiset kävelivät hautausmaalla iloisesti nauraa hekoittaen, ikäänkuin ei murhetta maailmassa olisikaan. Joskus astuivat ystävykset tuolla alhaalla mitä suloisimmassa sovussa, välistä ne taas tölmivät ja tuustivat toisiaan Herran huoneen portailla, kiiruhtaen istumaan parhaille paikoille kirkossa, ennenkuin ystävät niille ennättäisivät.
"Tarjoomastasi hinnasta minä en saa antaa sitä", vastasi Ruyther levollisesti; "mutta niinkuin olen sanonut, lahjoittaa minä kyllä voin sen sinulle." "Allahin nimessä!" huudahti turkkilainen, "harvoin on nähty tällaista lujuutta, tällaista uskollisuutta! Meistä pitää tulla ystävykset. Sinunlaistasi minä en vielä ole nähnyt, vaikka vanhuus on jo tukkani vaalistanut."
Hän oli käynyt täyteläisemmäksi, mutta kasvot olivat yhtä avonaiset ja silmät yhtä kirkkaat, vaikka ne nyt olivat kyyneliä täynnä. Kuin hauta oli peitetty, tunsi hän käden hartioillaan: Hänen takanaan seisoi Knut Holt. Kirkkomaa oli tyhjä; vain he kaksi seisoivat haudan ääressä. Vieno tuuli puhalsi; maa alkoi tuoksua keväältä. Ystävykset eivät vielä olleet vaihtaneet saunaakaan.
Meistä tuli pastorin kanssa hyvät ystävykset ja illalla joimme hänen kanssaan veljenmaljat. Seuraava päivä oli sunnuntai. Jumalanpalveluksessa oltuani lähdin pastori Paulinin ja venäläisten luutnantin kanssa Ruskonkylään, jossa oli eräässä talossa häät. Vaikka olinkin tullut pitoihin kuokkavieraana, käskettiin minut sentään pöytään, sillä ratsastinhan toki herrojen seurassa omalla hevosella.
Pietariherra kyllä käsitti velvollisuutensa ja päätti seurata sen vaatimuksia, mutta kun veneen kerran kosken niskaan asti päästää, ei sitä voi estää alas menemästä. Myöhään yöhön istuivat ystävykset pakinoiden minkä mistäkin. Pietari oli jo istahtanut Marin viereen, oli ottanut hänen kätensä omaansa, painanut hänen päänsä rinnoilleen syleillyt häntä.
Ei, ikuisesti nuorena, kauniina, suloisena on hän koreileva taideteoksissa, jotka minun vireä henkeni luopi. Oi, miten haluan minä sitä! Kuinka saatoinkaan tulla uskottomaksi jumalalliselle taiteelleni! Pian saan taaskin majailla sinun hehkuvissa tuoksuissasi, sä ihana maa, kaikkien taiteiden koto!" Ystävykset olivat sillä välin saapuneet tienhaaraan, josta Reinholdin oli lähdettävä vasemmalle.
Molemmat ottivat taskustansa sikarikotelot, jotka kummallakin olivat täynnä kelpo havannoja. Sikarit pantiin tulelle ja käsi kädessä astuivat ystävykset, vilkkaasti puhellen keskenänsä. "Ystäväni Nikkinen!" sanoi toinen kotvasen kuluttua. "Ystäväni Rikkinen!" "Tiedäs, mitä ajattelen?" "Melkeinpä arvaan. Sinun mielestäsi matka kai tuntunee pitkältä näin jalan astua." "Aivan niin.
Evgenj Lvovitsj Kohanski, se oli tuon äskeisen punatukkaisen luutnantin nimi, esitti tulokkaan muille. Arkadj; Petrovitsj Jemeljanoff Mihailoffskin tykistökoulusta. Kumarruksia, kohteliaisuuksia. Ja pian ystävykset, Evgenj ja Arkadj poistuivat Evgenjin asuntoon. Se ei ollut liioin komea.