Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
Hän oli pelännyt kirjeen sisältävän rakkauden tunnustuksen. Kohteliaan kylmä kirjoitustapa hämmästytti ja ilahutti häntä; vielä enemmän helpoitti se häntä, että kreivi voi nyt katsoa ajan sopivaksi matkustamiseen. Roosa ei sanonut muuta kuin vielä kerran: "määrää itse!" Herra von Weissenbach meni ulos ja pyysi miesten heti kantamaan kirstun ylös neidin kammariin.
Sitä paitsi tarvitset sinä kellon, jolla on hiljainen lyönti, kuten tällä, ettei se sinua herätä heti nukuttuasi, kuten tuo suuri Schwarzwaldilainen, joka nyt on sinulla". Roosa ei antanut perää ja herra von Weissenbach oli aivan onnellinen, kun hän ei pitänyt kreivin lahjaa sen suuremmassa arvossa. Kello vietiin hänen makuuhuoneesensa.
Vanhan herran viimeiseen lausumaan voi hän tuskin olla sanomatta, että tuo historiamurunen, jota kello muka edusti, vähintäänkin oli sangen hyödytön ja surullinen. Herra von Weissenbach saattoi tuskin luopua kelloa katselemasta, joka muuten näytti herättäneen Roosassakin ihmettelemistä.
Aivan erinomaista ja kaikista, paitsi ehkä Roosasta, ihan selittämätöntä mieltymystä osoitti herra von Weissenbach vanhaan kelloon. Hetkikaudet saattoi hän istua nojatuolissaan uunin ja kellon välillä kuuntelemassa sen hiljaista käyntiä. "Kello on ajan edustaja", sanoi hän kerran Roosalle, "ja aika on meidän kaikkien opettaja.
Kun verosta vapaaksi osto tuli ja herra von Weissenbach ei meitä enää perjantaina voinut kutsua hoviin tuomarinsa eteen eikä mieltään myöten panna vankikomeroon, pisti hän ensin kaikki kauniit taalerimme taskuunsa ja möi kaksi ritarikartanoansa; ja tämänkin hovin olisi hän myönyt; ainoastaan sentähden ett'ei siihen kuulu mitään maa-omaisuutta ja vanhasta kartanosta näittehän sen tänne tullessanne talo tien vieressä oikealla puolella viheriöine ikkunan peitteineen ja lehmukset portin edessä näitte? no, siitä ei tahtonut kukaan mitään tarjota, sillä puisto huoneuksen takana on enimmäkseen vaan huonoa puuta ja meillä on metsässä tuolla alhaalla kyllin huokeata puuta, Jumalan kiitos.
"Mitä nyt, isäseni?" sanoi Roosa ja katsoi suurella uteliaisuudella isänsä miettiväisiin silmiin. Herra von Weissenbach astui pari askelta äänetönnä; sitten sanoi hän vähän kiivaasti: "Sinun pitää suostua herttuattaren kutsumukseen, Roosaseni!" "Sanooko isäni tätä vähän pitemmättä puhumiseksi?" vastasi Roosa veitikkamaisesti.
Pari minuuttia oli syvä äänettömyys huoneessa. Roosa oli kreivin vaiettua ainoastaan kerran tuskaisesti katsahtanut kreiviin ja isäänsä, sitten olivat hänen silmäluomensa taas laskeuneet. Herra von Weissenbach istui sohvalla, otsa ja kulmat rypyissä.
Kreivi pyysi vielä saada avata yhden putelin, mutta herra von Weissenbach sanoi jo olevan ajan nousta pöydästä, jos mieli nähdä puutarha ja kasvihuoneet ja mitä muuta vielä oli katsomatta ja sitten ehtiä kotiin ennen pimeän tuloa. Sitte läksi hän pastorin kanssa käsitysten terassille, josta päästiin suorastaan puistoon.
Herra von Weissenbach oli sentähden kääntänyt kaiken huomionsa toiselle puolelle, sitäkin huolettomammin, kun likeisistä kylistä oli tullut useampia ruiskuja ja asettunut ladon ja kylän väliselle kapealle tielle, joten tältä puolen ei ollut mitään pelättävää, jos vaan tuuli pysyi paikoillaan.
"Minun luullen saisitte jättää koko asian, joka suoraan sanoen minusta näyttää vähän kummalliselta", sanoi herra von Weissenbach, jonka otsa oli huomattavasti synkistynyt tämän keskustelun ajalla. "Ei, ei", huusi Roosa innoissaan, "hänen pitää, hänen pitää! Juuri sentähden täytyy hänen, että hän julki järki aivan kieltämättä pelkää.
Päivän Sana
Muut Etsivät