Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
Herra von Weissenbach puri alahuultaan ja sanoi suuttumustaan salaamatta: "Minä olen vanha mies, kreivi kulta, enkä katso häpeäksi lisätä: vanhasta aatelisesta suvusta, joka on aina tunnetulla rakkaudella pysynyt perityllä tilallaan. Teidän ei pidä sentähden lukea minulle viaksi, jos kuva nykyaikaisesta teollisuuselämästä ei olisikaan minulle niin tuttu".
Neiti von Weissenbach oli tuon kauniin, pulskan miehen hänen edessään seisoessa kadottanut jotenkin paljon kuninkaallisesta ryhdistänsä; hänen kasvojaan poltti puna, jota hän itsekseen paheksui, koska hän huomasi sen varsin sopimattomaksi, ja silmänsä, jotka ensin olivat niin ankarasti ja vaativaisesti katselleet, kääntyivät maahan.
Herra von Weissenbach vei vieraansa vierelleen sohvalle ja kyseli häneltä hänen menneistä ajoistaan, sotapalveluksestaan, matkoistaan, hänen tiluksiensa nykyisestä tilasta ja mitä tuumia hänellä oli tulevaisuudestaan sekä paljon muuta semmoista joihin kysymyksiin kreivillä ei aina ollut helppo vastata.
Palvelija avasi oven esihuoneesta avonaiseen kuvastokäytävään, joka tältä puolen Weissenbachiin päin olevalla linnan takapuolella eroitti ja samalla yhdisti pitkän huonerivistön; sitten meni hän edeltä, herra von Weissenbach ja pastori seurasivat häntä. Kreivi tahtoi kumartaen laskea Roosan ohitsensa, kun tämä äkkiä pani kätensä keveästi hänen käsivarrelleen.
Vanhan miehen korkea, hoikka vartalo astui rivakasti esiin. "Minä olen iloinen, että saan huoneessani tervehtiä nuoruuteni ystävän poikaa", sanoi herra von Weissenbach, voimakkaasti pusertaen kreivin kättä ja tarkkaavalla huomiolla harmaiden kulmakarvojensa alta hänen muotoansa katsellen. "Wengel on oikeassa", sanoi hän, "isänne ihan elävä kuva.
"Isä, rakas isä!" Herra von Weissenbach kääntyi ravakasti. "Ah, sinäkö se olet, Roosa", sanoi hän, "teitpä kauniisti, kun tulit. Minulla on tärkeätä puhuttavaa sinun kanssasi. Tahdotko käydä istumaan?" Hän lykkäsi toisen noista suurista nojatuoleista uunin luota lähemmäksi tulta ja pyysi häntä sievällä viittauksella istumaan siihen. Itselleen veti hän toisen nojatuolin.
"Kreivi von Lengsfeld", toisti Roosa; "tottahan minä sen tiedän, sillä hän itse sanoi sen minulle ja pyysi mitä kauneimmalla tavalla anteeksi, että hän, kuten sanansa kuuluivat, oli häirinnyt hupahetkeäni". "Onko se mahdollista!" huudahti herra von Weissenbach, jonka uteliaisuutta tämä sanoma mitä enimmän kiihdytti. "Ja mimmoinen hän on? minkänäköinen?"
"Jonka onni on enemmän huolenani!" murisi herra von Weissenbach; "niin, Jumal'auta, Roosa, niin on, niin on! Mutta millä osoitan minä sen? mitä teen minä sinun onneksesi? Onko sinun kaltaisellesi nuorelle olennolle onni, että saat tässä yksinäisyydessä viettää suruista elämää vanhan kummallisen miehen kanssa, joka on kokonaan poistanut luotansa maailman, missä hän ei koskaan menestynyt?
"Kun aikomukseni tuottaa teille kummallekin vähän iloa on onnistunut, niin on se minulle kaksinkertaisesti mieluista", vastasi kreivi isälle ja tyttärelle kumartaen. "Kuitenkin", sanoi herra von Weissenbach, "olisin minä suoraan sanoen pitänyt parempana, ettei teillä olisi ollut sydäntä erota niin kunnianarvoisesta muinaiskalusta".
"Sallikaa minun saattaa teitä ulos", sanoi vanhus ottaen pöydältä kynttilän ja näyttäen kreiville porstuaan tulta, aivan kuten ennenkin, paitsi ettei hänen oivallista kohteliaisuuttaan mikään ystävällinen hymy tänä iltana kirkastanut. Ovella erosivat he. Herra von Weissenbach käytti silmänräpäystä, jolloin hänen toinen kätensä piti kynttilää, toinen oven ripaa, tehdäkseen viimeisen kumarruksen.
Päivän Sana
Muut Etsivät